Kokeile kuukausi maksutta

”Ensi kevät on tyhjää täynnä” – talotekniikkaurakoitsijoita huolestuttaa investointien lykkääminen

Tuoreen suhdannekyselyn mukaan talotekniikkaurakoitsijat ennakoivat haasteellisia aikoja.

Elokuussa Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton (STUL), LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU:n ja Sähkösuunnittelijat NSS:n jäsenistölle tehdyssä kyselyssä urakoitsijat toivoivat rohkeutta hankintapäätöksiin, jotta rakentamisen suunnitelmat saataisiin täytäntöön.

Reilu puolet vastaajista arvioi asuntojen uudisrakentamisen vähenevän ja lähes yhtä moni ennakoi asuntotuotannon pysyvän ennallaan. Asuntotuotannon kasvuun uskoi vain 3 prosenttia vastaajista.

Toimisto- ja liiketilarakentamisessa on urakoitsijoiden mukaan näkyvillä syvempi syöksy. Lähes kaksi kolmasosaa vastaajista arvioi vähenemistä.

Rajua vähenemistä odotetaan myös teollisuusrakentamisessa.

”Korjausrakentamisen kehitystä arvioidaan maltillisemmaksi vaikka asuntojen korjausrakentamisen odotetaankin vähenevän. Suurin pudotus ennakoidaan toimisto- ja liiketilojen sekä teollisuuskiinteistöjen korjausrakentamiseen”, STUL:n talousjohtaja Sami Pilkkikangas kertoo.

Kyselyn toiveikkaimmat arviot annettiin julkisesta uudisrakentamisesta. Kaikessa uudisrakentamisessa kasvuun uskoi vain neljä prosenttia vastaajista.

”Keväällä esimerkiksi LVI-suunnitteluun ja kilpailutuksiin tuli koronan vuoksi selvä tauko. Nyt se alkaa realisoitua taannehtivast myös työmaatasolla”, LVI-TU:n toimitusjohtaja Mika Hokkanen kertoo.

Hokkanen huomauttaa, että julkisen sektorin tilaajat eivät olleet hereillä kevään koronasulussa.

”Silloin olisi ollut hyvä aika tehdä huollot ja korjaukset esimerkiksi uimahalleissa ja kirjastoissa, mutta kunnissa nukahdettiin mahdollisuuden äärelle.”

Syksyn aikana nähtäväksi jää, mitä taloyhtiöiden uudelleen käynnistyneet yhtiökokouskierrokset saavat aikaan.

”Toivottavasti viiveitä suunnitelmiin ei enää tulee, sillä muutenhan korjausvelka jatkaa kasvamistaan, jos välttämättömiä saneeraushankkeita lykätään yhtä uudelleen. Etenkin kun tiedossa on se, että niitä on siirretty jo aiemminkin”, Pilkkikangas huomauttaa.

Tilauskantaa kolmeksi kuukaudeksi

Tilauskannat ovat laskeneet 40 prosentilla kyselyyn vastanneista urakoitsijoista. Parhaiten ovat pärjänneet 1-5 miljoonan euron liikevaihtoa tekevät yritykset.

”Tyypillisesti ne ovat yrittäjävetoisia yrityksiä, joissa on töissä 15-20 asentajaa. Yrittäjä tekee itse tarjouslaskentaa ja hinnoittelua, joten hänellä on kannattavuusasiat omissa käsissään”, Pilkkikangas kertoo.

Tilauskannan muutoksissa on jonkin verran alueellisia eroja. Eniten tilauskanta on vähentynyt Kaakkois-Suomen ja Kanta-Hämeen alueilla.

”Koronan vaikutukset alkavat näkyä taloteknisessä urakoinnissa yhtä selvemmin. Tilauskannan odotetaan jatkavan laskuaan koko maassa ja vain yksi kymmenestä vastaajasta uskoo tilauskannan kasvuun”, Hokkanen harmittelee.

Myös sähkösuunnittelutoimistojen tilauskanta on laskenut.

”Keskimääräinen täystyöllistävä tilauskanta on neljä kuukautta. Korjausrakentamisen ja julkisen rakentamisen uskotaan jatkossa muodostavan suunnittelutyön tilauskannan selkärangan”, toimitusjohtaja Markku Säkö Sähkösuunnittelijat NSS:stä kertoo.

Täystyöllisyys voimassa

Vaikka kasvuodotuksia ei juurikaan ole, tilanne on työllistämisen kannalta hyvä. Käytännössä talotekniikka-alalla on täystyöllisyys, kun lomautuksia on vain 2 prosentilla vastaajista.

Puolen vuoden päähänkään ei näköpiirissä irtisanomisia ole: Vastaajat arvioivat henkilöstömäärän pysyvän kutakuinkin ennallaan kevääseen 2021 (-1,6 %).

Ammattitaitoisen työvoiman saatavuudessa on jonkin verran haasteita erityisesti toimihenkilöiden osalta. Alueellisesti työvoiman saatavuus on heikointa Pohjanmaalla ja Kainuussa.

Tarjouspyyntöjä vähemmän, hintataso laskussa

Puolet vastaajista kertoo tarjouspyyntöjen määrän vähentyneen kolmen kuukauden takaiseen tilanteeseen verraten. Hintatason laskua raportoi noin neljäsosa vastaajista ja sama määrä arvioi laskusuunnan jatkuvan.

”LVI-urakoinnissa lähes 40 prosenttia uskoo hintojen laskevan entisestään, kun sähköurakoinnissa ja -suunnittelussa laskun jatkumiseen uskoo vain viidennes. Urakoinnissa kilpailu on kovaa ja urakoiden pilkkominen silppuaa myös aliurakoitsijan hinnat”, Hokkanen sanoo.

Vastaajista 40 prosenttia uskoo liikevaihdon laskevan ja kannattavuuden heikkenevän viime vuoteen verrattuna. Vain yksi kymmenestä uskoo kannattavuuden kasvuun.

Liikevaihtoa talotekniikka-alan yritykset tekevät eniten korjausrakentamisen kohteissa, uudisrakentamisesta tulee noin kolmasosa ja reilu viidennes huoltotoiminnasta.

Ei konkursseja

Hieman yli 40 prosenttia vastaajista arvioi liikevaihtonsa laskevan hieman epidemian seurauksena. Viidenneksellä liikevaihto tulee laskemaan merkittävästi.

”Epidemia on lisännyt työnantajien kustannuksia ja rasittaa monen yrityksen kassavirtaa. Onneksi konkursseja ei ole vielä koronan vuoksi tiedossa ja yritykset ovat keskimäärin hyvässä kunnossa ja vakavaraisuus on hyvällä mallilla”, Pilkkikangas sanoo.

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “”Ensi kevät on tyhjää täynnä” – talotekniikkaurakoitsijoita huolestuttaa investointien lykkääminen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat