Kokeile kuukausi maksutta

Tapio Virta lähtee lihottamaan MaxBuildia – yhtiö palaa korjausrakentamiseen ja hakee ripeää kasvua

Tavoitteena on tuplata henkilöstömäärä lähivuosina sekä viisinkertaistaa liikevaihto seuraavien viiden vuoden aikana.

Tapio Virta on ollut NCC:llä muun muassa hankintainsinöörinä ja työpäällikkönä sekä kuusi vuotta Constin asuntokorjaus- ja hankekehitysyksikön johtajana.

Muun muassa NCC:llä ja Constissa työuraa tehnyt Tapio Virta on nimitetty rakennusyhtiö MaxBuild Korjausrakentaminen ja Talotekniikka oy:n toimitusjohtajaksi.

Virta omaa alalta vankan kokemuksen, sillä hän oli 16 vuotta NCC:llä muun muassa hankintainsinöörinä ja työpäällikkönä sekä kuusi vuotta Constin asuntokorjaus- ja hankekehitysyksikön johtajana.

MaxBuild-konsernin perustajan ja omistajan Kristo Heroldin mukaan tavoitteena on tuplata henkilöstömäärä lähivuosina sekä viisinkertaistaa liikevaihto seuraavien viiden vuoden aikana.

Samalla yhtiö palaa takaisin juurilleen, sillä liiketoiminta on alun perin lähtenyt liikkeelle korjausrakentamisesta. Yritys on sittemmin laajentanut toimintaansa uudisrakentamisen puolelle sekä talotekniikkaan.

”Panostamme siihen missä olemme aina olleet hyviä ja haluamme tehdä monipuolista hankekehitystä yhdessä asiakkaidemme kanssa. Se voi johtaa uuden rakentamiseen, vanhan purkuun tai käyttötarkoituksen muutostöihin”, Herold kuvailee.

MaxBuild-konsernin liikevaihto oli noin 30 miljoonaa euroa vuonna 2019.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Tapio Virta lähtee lihottamaan MaxBuildia – yhtiö palaa korjausrakentamiseen ja hakee ripeää kasvua”

  1. Näin nopeasti MaxBuild oli lihotettu, suorastaan räjäytetty. No, eiköhän konkurssi ollut ennustettavissa muutenkin.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat