Liedossa alkoi maanteiden hoitourakka uudella sopimusmallilla

Liedon maanteiden hoitourakka käynnistyi lokakuun alussa uudella hoitourakoiden sopimusmallilla.

Teiden talvikunnosapitoa. Kuva: Pekka Fali / HS

Liedon urakka-alueen urakoitsijana on YIT Rakennus, joka hoiti urakka-alueen maanteitä myös edelliset 5 vuotta.

ELY-keskukset ovat siirtymässä urakoiden kilpailutusten myötä vaiheittain uuteen maanteiden hoitourakkamalliin vuoteen 2023 mennessä.

Tänä vuonna Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella uudella urakkamallilla alkoi Liedon hoitourakka. Uudessa hoitourakoiden sopimusmallissa painotetaan aiempaa enemmän esimerkiksi tienkäyttäjille viestimistä.

Liedon urakassa on otettu käyttöön uusi Facebook-sivu, jossa kerrotaan urakan ajankohtaisista hoitotöistä. Uusissa hoitourakoiden sopimuksissa korostetaan myös tilaajan ja urakoitsijan yhteistyötä. Etenkin urakan alkuvaiheessa yhteistyöllä voidaan varmistaa parhaat käytännöt esimerkiksi talvihoitoreittien suunnittelussa.

Uusien sopimusten myötä astuvat voimaan myös talvihoidon toimintalinjoihin tehdyt muutokset. Tiet sijoittuvat aiempaa pienemmällä liikennemäärällä korkeampaan talvihoitoluokkaan ja vähäliikenteisellä tieverkolla talvihoidon toimenpideajat lyhenevät hieman.

Tavoitteena on myös parantaa aamuliikenteen olosuhteita, mutta viime kädessä sään muutosten ajankohta ratkaisee, miten hyvin tiet ehditään hoitamaan ennen aamuliikennettä.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Liedossa alkoi maanteiden hoitourakka uudella sopimusmallilla”

Jätä kommentti