Vuosien eipäs juupas päättyy – Espoo haluaa sittenkin peruskorjata Tapiolan uimahallin

Tavoite on, että korjaustyö käynnistetään vuonna 2022 ja että hallissa uidaan taas vuonna 2024.

Tapiolan uimahalli Espoossa on odottanut kohtaloaan jo useamman vuoden. Kuva: Rio Gandara / HS

Espoon kaupunki on päättänyt sittenkin peruskorjata Tapiolan uimahallin. Kaupunki on löytänyt uimahallille ratkaisun, joka on rakennussuojelun kannalta hyvä.

Uimahallin kohtalo on ollut auki pitkään. Vuonna 2016 uimiset Tapiolassa loppuivat siihen, kun todettiin, että uimahallin altaiden laatat irtoilivat, osa altaista vuoti ja ilmanvaihto oli puutteellista. Uimahallin edellinen remontti oli valmistunut vain kymmenkunta vuotta aiemmin.

Sen jälkeen Espoo alkoi harkita koko uimahallin purkamista. Ongelma vain on, että Tapiolan uimahalli on rakennushistoriallisesti arvokas ja suojeltu asemakaavalla.

Nyt tehtyjen selvitysten myötä on todettu, että peruskorjaus voidaan toteuttaa siten, että uimahallin rakennustaiteelliset arvot ja arkkitehtoninen kokonaishahmo säilyvät.

Periaatepäätös hankkeesta on tarkoitus tehdä tammikuussa 2021. Sen jälkeen laaditaan hankesuunnitelma, joka tuodaan kaupungin päätöksentekoon ennen kesälomia 2021. Varsinainen suunnittelutyö käynnistyisi heti tämän jälkeen.

Tavoite on, että korjaustyö käynnistetään vuonna 2022 ja että hallissa uidaan taas vuonna 2024.

Laaja peruskorjaus

Tiedossa on laaja peruskorjaus. Asiantuntijoiden laatiman lausunnon mukaan Tapiolan uimahallin korjausaste on noin 90 prosenttia.

Jatkotoimenpide-ehdotuksen mukaan allashallin peruskorjauksessa on mahdollista säilyttää ja kunnostaa katon pääpalkit ja kantava yläpohjalaatta sekä pilarit. Vesikattorakenteiden korjaustyössä parannetaan niiden kantavuutta nykyistä mitoituslumikuormaa vastaavaksi.

Pilareissa korjataan osat, jotka ovat olleet alttiina roiskevesille. Pääaltaan rakenteet on uusittava kokonaisuudessaan. Perustukset on uusittava, koska niissä on alkavaa alkalikiviainesreaktiota. Julkisivut ja kaikki talotekniset järjestelmät ovat uusimisiässä.

Rakennuksen itäpäässä olevien puku- ja pesutilojen välipohjat on purettava ja kolmen tason sijaan on suunniteltava kaksi tasoa. Riittävien puku- ja pesutilojen sekä tarvittavien uusien teknisten tilojen toteuttaminen edellyttää rakennuksen vähäistä laajentamista tontin itäreunaan saakka.

Jatkosuunnittelussa selviää laajennusosan arkkitehtoninen luonne. Laajennus edellyttää poikkeamispäätöstä.

Selvitysten ja lausuntojen laatimisen yhteydessä kaupunki on käynyt useassa vaiheessa asioita läpi Museoviraston ja Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Vuosien eipäs juupas päättyy – Espoo haluaa sittenkin peruskorjata Tapiolan uimahallin”

Jätä kommentti