Kokeile kuukausi maksutta

Kiinteistöliitto rikkoi 30 000 jäsenen rajapyykin – taustalla taloyhtiöiden kasvava tiedontarve

Liiton jäsenkunnasta 95 prosenttia on tavallisia taloyhtiöitä. Monella voi olla edessään mittavia korjaushankkeita, joiden luotsaamiseen vastuuhenkilöt kaipaavat asiantuntevaa apua.

Kiinteistöliiton jäsenmäärä on kasvanut viime vuodet tasaista, noin tuhannen jäsentalon tahtia ja on ylittänyt helmikuussa jo 30 000 rajan.

Liiton jäsenistä 95 prosenttia on tavallisia taloyhtiöitä. Kiinteistöliittoon kuuluu myös kiinteistöosakeyhtiöitä, vuokrataloyhteisöjä sekä jonkin verran muita tahoja. Suomessa on kaikkiaan noin 90 000 asunto-osakeyhtiötä. Taloyhtiö kuuluu Kiinteistöliittoon, kun se on liittynyt jäseneksi liiton alueelliseen yhdistykseen.

Yhteysjohtaja Timo Tossavaisen mukaan jäsenkannan kasvua ruokkii tiedontarve, joka korostuu kiinteistöjen tullessa peruskorjausikään. Monella asunto-osakeyhtiöllä on edessään mittavia korjaushankkeita, joiden luotsaamiseen vastuuhenkilöt kaipaavat asiantuntevaa apua.

”Myös lainsäädännön muutokset, tekninen kehitys ja digitalisaatio, talojen ja asukkaiden ikääntyminen sekä palvelujen kehitys tuovat tarvetta päivittää omaa osaamista ja tietoja”, Tossavainen toteaa.

Viime vuonna liiton asiantuntijat pitivät 85 koulutustilaisuutta ja webinaaria, joissa oli yhteensä yli 5 000 osallistujaa. Koulutukset suunnataan pääosin jäsentalojen hallituksille ja isännöitsijöille, mutta osa on avoimia kaikille taloyhtiöiden osakkaille.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kiinteistöliitto rikkoi 30 000 jäsenen rajapyykin – taustalla taloyhtiöiden kasvava tiedontarve”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat