Kokeile kuukausi maksutta

Omakotiliitto: Oulu ja Lieto Suomen pientalomyönteisimmät kunnat

Monipuolisen rakentamisen ja toimivan rakennuslupakäytännön ohella rakentamista helpotetaan tekemällä uusien tonttien infra mahdollisimman valmiiksi ennen tonttien luovutusta.

Littoisten verkatehtaan ympäristö on yksi palkitun Liedon pientaloalueista. (Kuva: Mika Kurkilahti)

Oulu ja Lieto on valittu vuoden pientalomyönteisimmiksi kunniksi. Molemmissa kunnissa pientaloja rakennetaan runsaasti ja monipuolisesti eri puolille kuntaa ja rakennuslupakäytännöt toimivat hyvin, kiittelee Omakotiliitto.

Tunnustus myönnettiin yli 50 000 asukkaan kaupungille ja alle 50 000 asukkaan kunnalle. Valinnan teki Omakotiliitto yhdessä sidosryhmiensä Hirsitaloteollisuuden ja Pientaloteollisuuden kanssa.

”Sekä Oulussa että Liedossa asumiskustannukset on onnistuttu pitämään alhaisina,” sanoo Omakotiliiton toiminnanjohtaja Janne Tähtikunnas.

Liitto on vertaillut kuntamaksuja viiden vuoden ajan.

Monipuolisen rakentamisen ja toimivan rakennuslupakäytännön ohella rakentamista helpotetaan tekemällä uusien tonttien infra mahdollisimman valmiiksi ennen tonttien luovutusta.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Omakotiliitto: Oulu ja Lieto Suomen pientalomyönteisimmät kunnat”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat