Kokeile kuukausi maksutta

Pylon Rakennus saneeraa Smolnan – kustannusarvio 31 miljoonaa

Tavoitteena on laajan teknisen peruskorjauksen ohella parantaa juhlahuoneiston toiminnallisuutta ja turvallisuutta sekä tontille liikennöintiä.

Carl Ludvig Engelin suunnitelma Smolna valmistui 1824. Edellinen mittava peruskorjaus tehtiin 1960-luvun puolivälissä. (Kuva: Senaatti-kiinteistöt)

Senaatti-kiinteistöt aloittaa valtioneuvoston juhlahuoneistona toimivassa Smolnassa peruskorjauksen, jossa edustustiloja päivitetään ja kiinteistön talotekniikka uusitaan vastamaan tämän päivän vaatimuksia. Työt alkavat keväällä 2021 ja valmistuvat aikataulun mukaan loppuvuodesta 2022.

Projektinjohtourakoitsijaksi on valittu tarjouskilpailun jälkeen Pylon Rakennus oy. Se on pääkaupunkiseudulla toimiva, vaativiin peruskorjaus- ja talotekniikkaprojekteihin sekä toimitilamuutoksiin erikoistunut konserni. Yhtiön laskutus oli vuonna 2020 noin 50 miljoonaa euroa.

Urakoitsijavalinnassa painotettiin Senaatti-kiinteistöjen mukaan erityisesti laatupisteitä, joissa arvioitiin muun muassa urakoitsijan projektiryhmän osaamista, kokemusta ja yhteistoimintakykyä.

Arvorakennukselle kunnollinen päivitys

Valtioneuvoston juhlahuoneistona toimiva Smolna on yksi Suomen rakennushistoriallisista jalokivistä. Nyt käynnistyvän peruskorjauksen kustannusarvio on 31 miljoonaa euroa. Tavoitteena on laajan teknisen peruskorjauksen ohella parantaa juhlahuoneiston toiminnallisuutta ja turvallisuutta sekä tontille liikennöintiä. Kiinteistöön rakennetaan esteetön sisäänkäynti ja uudet henkilöhissit. Myös ilmanvaihtokoneet uusitaan ja rakennus liitetään olemassa olevaan kaukojäähdytysverkkoon.

Toisessa kerroksessa sijaitsevien edustustilojen sisustus ja kalusteet kunnostetaan ja pinnat konservoidaan. Nykyinen sisustus ja irtokalustus säilytetään mahdollisimman laajasti. Uusien materiaalien valinnassa kiinnitetään huomiota muun muassa kierrätettävyyteen.

”Smolnan edellisestä laajemmasta peruskorjauksesta on pitkä aika. Nyt käynnistyvä peruskorjaus mahdollistaa arvokiinteistön aktiivisen käytön pitkälle tulevaisuuteen”, toteaa yksikön päällikkö Heikki Hovi valtioneuvoston kansliasta.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Pylon Rakennus saneeraa Smolnan – kustannusarvio 31 miljoonaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat