Kokeile kuukausi maksutta

YIT ja AFRY allianssikumppaneiksi Vantaan Energian valtavaan kausivarastohankkeeseen

Kausivarastosta tulee toteutuessaan maailman suurin. Se on tärkein osa hankekokonaisuutta, jonka myötä Vantaan Energian tavoitteena on luopua fossiilisista polttoaineista kokonaan vuoteen 2026 mennessä.

Lämmön kausivarastoa suunnitellaan Tikkurilan itäpuolelle Kuusikonmäen alueelle Kehä kolmosen alle. Kuva: Kalle Koponen / HS
Kuuntele juttu

Vantaan Energia on valinnut YIT:n sekä suunnittelu- ja konsultointiyhtiö AFRY Finland Oy:n kehittämään ja rakentamaan lämmön kausivaraston Vantaalle allianssimallilla. Urakan arvo on yhteensä noin 75 miljoonaa euroa, josta kehitysvaiheen osuus on noin 1,6 miljoonaa euroa.

Hankkeen kehitysvaihe alkaa tänä kesänä ja rakentaminen syksyllä 2022. Urakan odotetaan valmistuvan vuoden 2026 aikana.

Kehitysvaiheessa allianssin osapuolet suunnittelevat yhdessä projektin ja sen toteutukset vastaamaan Vantaan Energian tavoitteita sekä määrittävät sen tavoitekustannuksen ja kannustinjärjestelmän. Vantaan energia tekee kehitysvaiheen jälkeen erikseen päätöksen investoinnin toteuttamisesta ja toteutusvaiheeseen siirtymisestä.

Toteutusvaiheessa allianssi rakentaa maan alle louhittavan, miljoonan kuution kokoisen lämpöenergian kausivaraston, josta tulee toteutuessaan maailman suurin. Sen kapasiteetti tulee olemaan noin 90 gigawattituntia, joka vastaa suomalaisen keskikokoisen kaupungin vuosittaista lämmönkulutusta.

Kausivarasto on tärkein osa hankekokonaisuutta, jonka myötä Vantaan Energian tavoitteena on luopua fossiilisista polttoaineista kokonaan vuoteen 2026 mennessä. Yhtiön tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2030.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT ja AFRY allianssikumppaneiksi Vantaan Energian valtavaan kausivarastohankkeeseen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat