Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusalan konserni Harjavallan omistus Kreatessa nousi jo lähelle 20:tä prosenttia

Kreaten suurin omistaja Harjavalta oy on kasvattanut entisestään omistusosuuttaan infrarakentajassa.

Kuva: Kreate

Kreate ilmoitti 20. syyskuuta pörssitiedotteella, että Harjavalta oli 3. syyskuuta tehdyillä osakekaupoilla hankkinut 360000 kappaleen erän infrarakentajan osakkeita kappalehintaan 10,30 euroa. Kreaten nettisivujen mukaan yhtiön suurin osakkeenomistaja oli elokuun lopussa juuri Harjavalta 1 378 689 osakkeen eli 15,34 prosentin omistusosuudellaan. Harjavallan nyt hankkima osakemäärä vastaa noin 4 prosentin osuutta Kreatessa.

Harjavallan omistusosuus Kreatessa lienee nyt siis noussut reiluun 19,3 prosenttiin. Yhtiölle syntyy niin sanottu liputusvelvollisuus omistuksestaan pörssiyhtiössä, kun se ylittää 20 prosentin rajan. Siten Harjavallan ei nyt tarvitse liputtaa tarkkaa omistusosuuttaan. Harjavallan velvollisuus ilmoittaa kaupasta syntyi sitä kautta, että yhtiön toimitusjohtaja Jussi Aine istuu Kreaten hallituksessa.

Kreate ilmoitti myös toisesta hallituksen jäseneen liittyvästä osakekaupasta, kun Timo ja Ritva Pekkarisen sijoitusyhtiö Tirinom oy osti 66049 infrayhtiön osaketta kappalehintaan 10,30 euroa. Timo Pekkarinen kuuluu Kreaten hallitukseen. Tirinom oli elokuun lopussa Kreaten kolmanneksi suurin osakkeenomistaja noin 934000 kappaleen ja 10,39 prosentin omistusosuudellaan. Myöskään Tirinomilta ei edellytetä liputusilmoituksen tekoa, sillä nyt hankittu osakemäärä on vain noin 0,7 prosenttia Kreaten osakekannasta.

Näyttäisi siltä, että Harjavallan ja Tirinomin osakkeet on hankittu Intera Partnersilta. Pääomasijoitusyhtiö myi koko reilun 1,1 miljoonan osakkeen Kreate-omistuksensa juuri samana päivänä 3. syyskuuta, jolloin Harjavallan ja Tirinomin osakkeet ostettiin. Kreatella ei ole varmaa tietoa, onko Harjavallan ja Tirinomin osakkeet hankittu juuri Interalta, mutta infrayhtiöstä kerrottiin Rakennuslehdelle, että se ”lienee oikea oletus”. Kreatella ei myöskään ole tietoa, mille tahoille loput Interan osakkeet ovat päätyneet. Koska muita liputusilmoituksia ei ole tullut, kovin suuria määriä ei ole voinut päätyä samalle taholle. Koska Intera oli vielä elokuussa Kreaten toiseksi suurin omistaja noin 12,5 prosentin osuudellaan, Tirinom on nyt noussut tuolle kakkospaikalle.

Nyt omistustaan Kreatessa selvästi kasvattanut Harjavalta oy on myös Rakennusliike Laptin, pientalovalmistaja Kastellin sekä keittiökalustevalmistaja Puustellin taustalla. Nämä kaikki yhtiöt kuuluvat Harjavalta-konserniin. Timo Pekkarinen puolestaan toimii Laptissa sekä toimitusjohtajana että hallituksen puheenjohtajana ja istuu myös Kastellin hallituksessa.

Korjattu kello 17.47 Intera Partnersin osakemäärää koskeva tieto. Aiemmin jutussa kerrottiin osakemääräksi vajaat 9 miljoonaa osaketta. Se on Kreaten osakkeiden kokonaismäärä. Interan osakkeiden oikea määrä elokuussa oli reilut 1,1 miljoonaa osaketta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennusalan konserni Harjavallan omistus Kreatessa nousi jo lähelle 20:tä prosenttia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat