Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusoikeutta riittää vielä kymmenille tuhansille asunnoille pk-seudulla

HSY:n julkaiseman katsauksen mukaan kerrostalojen tonttivarannon määrä on kasvanut selvästi pääkaupunkiseudulla.

Nyt rakennetaan varsinkin uusia kerrostaloasuntoja. Kuva: HSY

Selvityksen mukaan kerrostalovaranto on kaksinkertaistunut viime vuosikymmenen aikana pääkaupunkiseudulla.

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) julkaisema tonttivarantokatsaus esittää voimassa olevien asemakaavojen käyttämättä olevan rakennusoikeuden Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa.

Sen mukaan kerrostalojen rakentamiseen on merkittäviä mahdollisuuksia esimerkiksi Helsingissä Sompasaaressa ja Kruunuvuorenrannassa, Espoossa Länsimetron varrella ja Leppävaarassa sekä Vantaalla Myyrmäen ja Veromiehen kaupunginosissa.

Näiden lisäksi suurehkoja kerrostalovarantokeskittymiä sijaitsee yhä myös Länsisatamassa ja Pohjois-Pasilassa Postipuistossa sekä Vantaan Kivistössä.

Eniten kerrostalovarannon määrä kasvoi vuoden 2020 aikana pääkaupunkiseudun kunnista Helsingissä.

Kerrostalovarannon lisäksi yleisesti asumiseen tarkoitetun asemakaavavarannon määrä on ollut kasvussa pääkaupunkiseudulla viime vuonna.

”Rakennusoikeutta on jäljellä vielä useiden kymmenien tuhansien asuntojen rakentamiseksi, HSY:n paikkatietoasiantuntija Laura Lähteenmäki jatkaa.

Teollisuus- ja varastotilojen varantoa on eniten Vantaalla ja vähiten Espoossa.

”Pääkaupunkiseudulla oli vuodenvaihteessa 2020–2021 yhteensä noin kaksi kertaa enemmän toimitilavarantoa kuin asumisen varantoa. Hieman yli puolet tästä sijaitsee tyhjillä tai lähes tyhjillä tonteilla”, Lähteenmäki kertoo.

HSY tuottaa pääkaupunkiseudun tonttivarannosta kahdesti vuodessa paikkatietoaineiston avoimena datana.Tonttivarannolla tarkoitetaan voimassa olevien asemakaavojen käyttämättä olevaa kerrosalaa, joka on SeutuRAMAVA-aineistossa tulkittu toteuttamiskelpoiseksi.

Uusin SeutuRAMAVA-aineisto kuvaa voimassa olevien asemakaavayksiköiden tilannetta Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa vuodenvaihteessa 2020–2021.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennusoikeutta riittää vielä kymmenille tuhansille asunnoille pk-seudulla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat