Sivistys on päässyt unohtumaan viime­aikaisessa kaupunki­suunnittelussa, sanoo arkkitehti Simo Freese: ”Ahnehditaan liikaa kerros­alaa vääriin paikkoihin”

Simo Freese on yksi parhaista säilyttävän korjaamisen ja restauroinnin asiantuntijoista Suomessa.

Arkkitehti Simo Freese Mariankatu 3:ssa, joka on Helsingin kantakaupungin toiseksi vanhin talo. Se valmistui vuonna 1765 ja toimi tulli- ja pakkahuoneena. Kuva: Liisa Takala

Suomessa kulttuuriympäristöjen puolustajat ovat harvassa, lataa arkkitehti Simo Freese.

”Tämä tulee esiin parhaillaan käytävässä keskustelussa maankäyttö- ja rakennuslaista. Tuntuu, että maamme kaikki pääpuolueet sivuuttavat aiheen, elleivät peräti toimi sitä vastaan, jopa vihreät, ainakin täällä Helsingissä.”

Kaupunkisuunnittelussa on muutakin tärkeää kuin kauppa ja liikenne, Freese muistuttaa.

”Sivistysvaltioissa kaupunkia ajatellaan myös taideluomana, jota vaalitaan ja parannellaan sukupolvelta toiselle. Tuntuu, että tämä näkökulma on päässyt unohtumaan eräissä viimeaikaisissa hankkeissa, kuten Hietalahden altaaseen, Elielinaukiolle ja Etelärantaan kaavailluissa uudistuksissa. Ahnehditaan liikaa kerrosalaa vääriin paikkoihin.”

Jos Freese saisi päättää, Malmin lentokentästä säilytettäisiin vanhimmat kiitoradat lentotoiminnassa tai monikäyttöisenä puistona Berliinin Tempelhofin tapaan.

”Malmin funkisterminaali ja hangaari olisivat ykkösluokan restaurointikohde, taitavasti korjattuina suorastaan nähtävyys!”

Simo Freese kasvoi pienellä teollisuuspaikkakunnalla Jokelassa, pääradan varrella, Tuusulassa. Vanhemmat olivat opettajia, ja perhe asui koululla kuten siihen aikaan oli tapana.

”Se oli yhden sortin melukylä. Lapsia oli paljon, ja koulun puutyöverstas ja jumppasali olivat vapaa-aikoinakin käytössämme”, Freese muistelee. Hänen ensimmäinen palkkatyönsä oli koulun luistinradan jäädyttäminen.

Lukion hän kävi Hyvinkäällä. ”Hyvinkäälle muutto oli yhdenlainen kulttuurishokki, ja aluksi keskiarvoni laski. Mutta onneksi pääsin nopeasti jyvälle.

Toinen kulttuurishokki tuli vastaan Afrikassa 1990-luvulla. Freese työskenteli Mikko Heikkisen ja Markku Komosen toimistossa, kun hänet lähetettiin Guineaan valvomaan toimiston suunnitteleman terveysaseman rakennustöitä.

”En olisi lähtenyt sinne, jos olisin tiennyt, miten vaikeaa se oli.”

Länsimaisen sairaalan viereen tehtiin Komosen idean mukaan kolme pyöreätä afrikkalaistaloa. Niiden seinät olivat savesta, katto bambusta ja oljista perinteiseen tyyliin.

”Se on hieno rakennustyyppi, täydellisen ekologinen rakenne”, Freese arvioi.

Freese ehti työskennellä monissa nimekkäissä arkkitehtitoimistoissa ennen kuin perusti oman toimistonsa. Hänen mukaansa kisällityöskentely hyvien arkkitehtien johdolla on alan oppimisen kannalta tärkeätä ja hieno käytäntö.

Freese toimi myös 15 vuotta rakennushistorian professorin Vilhelm Helanderin assistenttina, ja erikoistui vähitellen korjausrakentamiseen.

”Ville on tärkeimpiä oppimestareistani”, Freese kiittää.

Nykyään Freeseä pidetään yhtenä parhaista säilyttävän korjaamisen ja restauroinnin asiantuntijoista Suomessa. Esimerkiksi Lallukan taiteilijakodin korjaustyöstä on tullut paljon kiitosta. Työ ei kuitenkaan koske vain vanhimpia rakennuksia, juuri nyt hän vastaa myös Kiasman korjaustöistä, ja siihen kuuluu myös rakennusten historian pikkutarkka tutkiminen, ja paljon ajasta kuluu kirjoituspöydän ääressä selvitysten kirjoittamiseen.

Restaurointiajattelu on muuttunut paljon viimeisinä vuosikymmeninä. Nykyään vältetään suuria rakenteellisia muutoksia, korjataan vain rikki oleva ja pyritään säilyttämään myös ajalliset kerrostumat.

”Sanaa saneeraus en käytä lainkaan omissa töissäni”, Freese naurahtaa.

”Rakennushistorialliset selvitykset ja restaurointi ovat asiantuntijatyötä, ja tuntuu hullulta, että hankintalaki vaatii sellaisten kilpailutusta. Pahimmillaan halvimman vaihtoehdon mukaan suunnittelu johtaakin siihen, että korjaukset tulevat älyttömän kalliiksi.”

Uuden tekniikan sovittaminen vanhoihin rakennuksiin on vaikea ja vaativa laji.

”Viemärit ja vesijohdot vievät aikaisempaa enemmän tilaa. Joskus uutta tekniikkaa sijoitetaan liian brutaalisti sisätiloihin. Ensimmäinen taistelu käydäänkin melkein aina siitä, sopiiko koneellinen ilmanvaihto korjattavana olevaan suojelukohteeseen.”

Puusepän tekemiä ikkunoita tai ovia ei Freesen mielestä pidä vaihtaa teollisiin, vaan ne kannattaa korjata. Kosteutta sitovien ja luovuttavien massiivirakenteiden merkitys pitäisi tiedostaa.

”Ennen kuin korjaustöihin ryhdytään, rakennuksen tekninen puoli pitää tutkia tosi tarkkaan. Samoin rakennushistoria ja talon arkkitehtuurin arvo on arvioitava.”

Freese asuu vaimonsa Outi Freesen kanssa Etu-Töölössä Sven Kuhlefeltin piirtämässä 1930-luvun talossa, jonka kunnostustöissä hän on ollut mukana. Jo talon sisäänkäynti on vaikuttava: pihan suihkukaivossa on Viktor Janssonin kalapoikaveistos. Ylimmässä kerroksessa on suuret, alkuperäisinä säilytetyt, ylösveivattavat ikkunat ja komeat näköalat.

Freeset ovat teettäneet asuntoonsa aikakauden mallin mukaiset keittiökaapistot. Seinillä on paljon taidetta, muun muassa Rafael Wardin ja Juhana Blomstedtin teoksia. Freese on myös tehnyt näyttelyarkkitehtuurin Wardin kolmeen näyttelyyn.

Kuka?

Simo Freese

  • Syntynyt 1961 Tuusulassa, asuu Helsingissä.
  • Valmistui arkkitehdiksi vuonna 1987.
  • Työskennellyt mm. Käpy ja Simo Paavilaisen, Mikko Heikkisen ja Markku Komosen, Daniel Libeskindin, Jan Söderlundin ja Sari Schulmanin toimistoissa sekä Museovirastossa. Oma toimisto vuodesta 2006.
  • Suunnittelutöitä mm. Lallukka, Ainola, Meripaviljonki, Vanha tulli- ja pakkahuone (valmistuu loppuvuodesta), Vuojoen kartano, Kiasma (valmistuu keväällä 2022) ja Suvilahti.
  • Perheeseen kuuluu vaimo Outi Freese ja jo aikuinen tytär.
  • Täyttää 60 vuotta torstaina 14. lokakuuta. On merkkipäivänään matkoilla.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sivistys on päässyt unohtumaan viime­aikaisessa kaupunki­suunnittelussa, sanoo arkkitehti Simo Freese: ”Ahnehditaan liikaa kerros­alaa vääriin paikkoihin””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat