Korjausrakentamisen mestarit paljastavat menestyksensä salaisuudet – nöyryys vanhaa kohtaan on niistä tärkein

Arkkitehti Simo Freese, vastaava mestari Ari Tikka ja rakennuttajakonsultti Matti Kruus ovat alansa huippuja. Heidät on usein kutsuttu apuun, kun Helsingin arvorakennuksia on lähdetty korjaamaan. Nämä kolme alansa mestaria kertovat nyt, miten tähän asemaan päästään ja mikä korjaamisessa kiehtoo.

Arkkitehti Simo Freese ihailee vanhojen mestareiden työtä Helsingin vanhalla tulli- ja pakkahuoneella Mariankatu 3:ssa. Talon suunnittelivat muurarimestari Samuel Berner ja rakennusmestari J. Hillert 1700-luvun puolivälissä. Hän jatkaa tätä mestareiden perintöä. Kuva Liisa Takala.
Tie korjausrakentamisen huipulle on pitkä, mutta kun sinne pääsee, töitä riittää enemmän kuin ehtisi tehdä. Kovimmat osaajat ovat usein kuitenkin jo lähellä eläkeikää, joten heille tarvitaan seuraajia. Tärkeää on myös se, että heidän syvä ja usein hiljainenkin tietonsa siirtyy seuraajille.

Tämä artikkeli on tarjolla vain Rakennuslehden tilaajille

Olen jo tilaaja

Rekisteröidy

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Korjausrakentamisen mestarit paljastavat menestyksensä salaisuudet – nöyryys vanhaa kohtaan on niistä tärkein”

  1. ”Siis onko yllätys, että purkuvaiheen jälkeen täytyy suunnitelmia muuttaa?” Ei, mutta töitä pitäisi kyetä jatkamaan, tai työmaa keskeytettävä siksi aikaa. Pahimmillaan olen nähnyt uusien rakennesuunnitelmien valmistumisen kestävän lähes 6 kuukautta.

    ”Onko yllätys, että haitta-aineita löytyy enemmän kuin on arvioitu?” Ei, mutta haitta-aineiden purku on yleensä sidottu kartoituksen määriin. Jos määrät tuplaantuvat, sama käy kestolle ja kustannuksille. Myös tilaajan on osattava varautua tähän.

    ”Onko yllätys, että pitää tehdä testikorjauksia ja malleja?” Ei, jos ne on vaan muistettu kirjata riittävän selkeästi urakka-asiakirjoihin.

    ”Onko yllätys, että suunnittelijoiden ja aliurakoitsijoiden (=tekijöiden) välille on järjestettävä vuoropuhelua?” Ei, sitä varten on olemassa projektinjohtopalvelu ja -urakointi. Vaihtoehtoisesti tämä voidaan huomioida esimerkiksi urakka-ohjelmassa, jolloin pääurakoitsija hinnoittelee tämän mukaan urakkahintaan.

    Mikään näistä ei siis ole tekijöille yllätys, mutta yleensä konsultin laatima sopimus ei riittävästi huomioi näiden rahallista ja ajallista vaikutusta. Tästä huolimatta, kun urakoitsija ottaa aiheen esille lisä- tai muutostyönä, ei tilaajaosapuoli halua tiedostaa aiempien valintojensa vaikutuksia. Aikataulussa on pysyttävä, eikä muutoksista haluta maksaa, mutta samalla neuvotteluvaiheessa urakasta puristetaan kaikki ”löysät pois”.

    Kääntäisin mielelläni asetelman niin päin, että suunnittelun ohjauksen tulee koskea tietyissä määrin myös työnsuunnittelua. Jos kohteen yleisaikataulussa ei ole edellä mainittuja puskureita mukana, tulisi konsultin tarttua tähän heti, eikä syyttää pääurakoitsijaa, jos – ja kun – nämä tietoiset riskit toteutuvat.

  2. Yleensä se urakoitsija ei ole lukenut suunnitelmia eikä urakka-asiakirjoja. Urakoitsija myös on pääsääntöisesti toimija, joka laiminlyö kaikki mallityöt ja laadunvarmistustoimenpiteet. Sitten ihmetellään kun joudutaan purkamaan valmista pintaa, kun ei viitsitty tehdä sopimusasiakirjojen mukaista laadunvarmistusta vaan annettiin Penan ja Arton puuhailla kahestaan mitä tykkäs. Jos pääurakoitsija ei osaa tehdä realistista aikataulua ja aikatauluttaa laadunvarmistustoimenpiteitä sekä työsuunnittelua, niin syypää on urakoitsijan, ei konsultin.

    Tietenkin erinomainen konsultti tai suunnittelija pystyy vielä pelastamaan tilanteen, mutta tällöin hän saa yleensä tehdä kyseisen työn omaan piikkiinsä, sillä tilaaja ei siitä maksa, ja urakoitsijatkin yrittävät vaan mankua lisätöitä omien virheidensä korjaamisesta.

  3. Kysyisin mestarikonsultti Kruusilta, urakan hinta piti olla noin 125 miljoonaa se kuitenkin ilmeisesti toteutui 270 miljoonalla.

Viimeisimmät näkökulmat