Kokeile kuukausi maksutta

Skanska toteuttaa kantatien parannushankkeen Pedersöressä

Väylävirasto ja Skanska ovat sopineet Kantatie 68:n parannushankkeesta. Pietarsaareen johtavaa kantatietä kunnostetaan kahdessa vaiheessa, ja työt on aloitettu lokakuussa 2021. Hanke valmistuu lokakuussa 2022.

Kantatie 68 on tärkein yhteys Pietarsaaresta ja sen satamasta valtatielle 8 ja edelleen sisämaahan. Pietarsaaren satamassa ja sen lähialueilla on paljon kehittyvää teollisuutta ja yli 2000 työpaikkaa. Tien parannushanke vastaa kasvavan liikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen liittyviin ongelmiin helpottamalla sivuteiltä päätielle liittymistä, lisäämällä ylikulkusiltoja ja uusimalla muun muassa valaistusta ja melusuojausta.

”Kt68-parannushanke uudistaa kantatien lisäksi myös Pedersören alueen kevyen liikenteen väyliä, jotta kulkeminen olisi turvallisempaa työmatkalaisille ja esimerkiksi alueen kouluihin ja päiväkoteihin. Samalla se antaa mahdollisuuksia tien varren maankäytön kehittämiselle”, Skanskan työpäällikkö Timo Kujanpää kertoo tiedotteessa.

”Raskaan liikenteen osuus kantatiellä on merkittävä, ja Pedersöressä se toimii solmukohtana valtatie 8:lle. Hankkeen tavoitteena on lisätä liikenneturvallisuutta ja parantaa kantatien vaikutusalueen saavutettavuutta. Hanke toteutetaan kilpailu-urakkana STk- eli Suunnittelu-Toteutus-kehitys-mallilla, jossa korostuu urakoitsijan ja tilaajan välinen tiivis yhteistyö. Skanskalle STk-urakkamuoto on ensimmäinen laatuaan. Olemme innolla mukana kehittämässä Kt68-hankkeen kaltaisia uusia yhteistoimintamalleja”, tulosyksikön johtaja Janne Tikkamäki Skanskalta.

Urakkasopimus koostuu kahdesta eri valtuushankkeesta, joihin kuuluu Kt68 parantaminen Edsevön kohdalla sekä Kolpin ratasillan uusiminen ja vanha sillan purku ja siihen liittyvien tiealueiden parantaminen.

Urakka sisältää yhden uuden ylikulkusillan ja yhden kevyenliikenteen ylikulkusillan rakentamisen, olemassa olevan alikulkusillan jatkamisen, melusuojausta sekä valaistuksen ja kunnan katujen uusimista.

Hankkeessa huomioidaan ympäristötehokkuus kiinnittämällä erityistä huomiota muun muassa vesien hallintaan ja sulfidipitoisten maamassojen vastuulliseen loppusijoittamiseen. Työkoneissa käytetään biopolttoainetta tai uusiutuvaa energiaa ja uusiomateriaaleissa suositaan kierrätettyjä materiaaleja, kuten murskattua betonia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Skanska toteuttaa kantatien parannushankkeen Pedersöressä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat