Helsinkiin suunnitellaan kelluvia kerrostaloja

Suomessa ei ole aiemmin rakennettu veden päälle kelluvia kerrostaloja.

Havainnekuvassa Tammasaarenlaiturin suunnitelma ilmasta käsin. Kuva: JKMM

Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, saatetaan Helsingin Ruoholahdessa nähdä vielä tämän vuosikymmenen aikana kelluvia kerrostaloja.

Helsingin kaupunki on nimittäin visioinut merenpäällistä asuinaluetta Ruoholahden länsiosaan, Tammasaarenlaiturin alueelle. Hanketta on ideoitu yhdessä rakennuttaja Floating Flatsin kanssa. Yhtiö on hakenut kehittämisvarausta merenpäälliselle asuntorakentamiselle ja asumista palveleville toiminnoille.

”Selvityksiä ei ole vielä toistaiseksi tehty. Tämä on alustava visiosuunnitelma ja sitten jos suunnitteluvaraukseen päädytään tulee eteen selvitysten tekeminen ja mahdollinen asemakaavamuutos”, kertoo johtava arkkitehti Jari Huhtaniemi Helsingin kaupungilta.

Meren päälle rakennettavien talojen korkeus on alustavissa suunnitelmissa viisi kerrosta, ja ne olisi tarkoitus toteuttaa sääntelemättöminä omistusasuntoina.

Kelluvat kerrostalot ovat uusi aluevaltaus suomalaisilla asuntomarkkinoilla. Täysin uusi konsepti kelluva rakentaminen ei kuitenkaan ole.

Esimerkiksi Helsingin Verkkosaaressa on tällä hetkellä menossa kelluvien pientalojen rakennushanke. Aiemmin kelluvia pientaloja on rakennettu muun muassa Espoon Keilalahteen.

Ruoholahden hanke eroaa aiemmista siinä, että nyt on tarkoitus rakentaa veden päälle ei vain yhtä taloa, vaan kokonainen kerrostalo.

Suoraan meren päälle rakennettavia asuntoja tulee noin 60 000 kerrosalaneliömetriä, joista puolet ovat kelluvia kerrostaloja ja puolet pilarilaatan päälle rakennettavia asuntoja. Tammasaarenlaiturin edustalle nykyisen hiililaiturin alueelle on suunniteltu myös perinteistä asuntorakentamista noin 30 000 kerrosalaneliömetriä. Muu kuin kelluva rakentaminen olisi alustavasti 7-kerroksista.

Varaus käsittelyyn ensi keväänä

Huhtaniemen mukaan rakentamisen lähtökohtana on ideointivaiheessa ollut, että vesialue pysyisi ennallaan eikä maatäyttöjä tarvittaisi. Koska rakentamisen suunnittelu on vielä alkutekijöissään, on mahdollista että prosessin aikana suunnitelmat vielä muuttuvat.

Uudenlainen rakentamistapa edellyttää suunnitteluperiaatteita, jotka laaditaan hankkeen kehittämisvaiheessa yhteistyössä kaupungin kanssa. Hankkeessa tutkitaan modulaarista, teollista puurakentamista sekä veteen rakentamisen vähähäiriöisyyttä.

Kelluvien kerrostalojen suunnitelman taustalla on Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelma, johon Floating Flats oy osallistui esittämällä korkean, kelluvan asumisen kehittämistä syvillä ranta-alueilla, kuten vanhoissa satamissa. Kehittyvä kerrostalo -työryhmä on puoltanut hanketta vuonna 2019.

Kehittämisvarauksessa kaupunki antaa kumppanille luvan suunnitella kaupungin omistamalle alueelle. Kehittämisvaraus on voimassa kaksi vuotta. Varaus ei vielä mahdollista tontin luovuttamista, vaan kaupunki päättää toteutukseen tähtäävistä tontinvarauksista erikseen. Floating Flatsillä on kuitenkin ensisijainen oikeus varata kelluville kerrostaloille suunniteltavat tontit perustuen Kehittyvä Kerrostalo -työryhmän puoltoon hankkeesta.

Helsingin kaupunki toivoo kaupunkilaisilta palautetta suunnitelmista ennen kehittämisvarauksen hyväksymistä. Tammasaarenlaiturin suunnitelmaan voi tutustua Kerro kantasi -kyselyssä 30.11.–21.12.2021. Kaupunkilaisilta pyydetään kommentteja suunnitelluista asunnoista ja liiketiloista sekä reiteistä ja liikenteestä.

Kaupunkilaisilta ja alueen eri toimijoilta ja käyttäjiltä saadun palautteen pohjalta varauksen käsittely alkaa kaupunkiympäristölautakunnassa alkuvuodesta 2022. Varauksesta päättää kaupunginhallitus kevään 2022 aikana.

Hankkeen tavoitteena on, että alueen uusi asemakaava olisi lainvoimainen vuonna 2023, jolloin rakentaminen voisi käynnistyä vuonna 2024.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsinkiin suunnitellaan kelluvia kerrostaloja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat