Kokeile kuukausi maksutta

Fortum irtaantuu Uniperista – Saksan valtio ottaa yhtiön omistukseensa

Uuden sopimuksen myötä myös Fortumin Uniperille myöntämä 4,0 miljardin euron laina maksetaan takaisin ja Fortumin 4,0 miljardin euron emoyhtiötakaus vapautuu.

Fortum pääsee irti Uniperista ja keskittyy jatkossa puhtaaseen energiatuotantoon Pohjoismaissa.
Kuuntele juttu

Fortum, Saksan hallitus ja Uniper ovat tehneet sopimuksen, jonka myötä Saksan valtio ottaa Uniperin haltuunsa energian toimitusvarmuuden takaamiseksi Saksassa. Samalla Fortum myy omistuksensa Uniperista noin 500 miljoonalla eurolla ja keskittyy ydinliiketoimintaan eli puhtaaseen energiatuotantoon Pohjoismaissa.

Nyt solmittu sopimus korvaa osapuolten heinäkuussa 2022 allekirjoittaman alkuperäisen Uniperin vakautussopimuksen. Uuden sopimuksen myötä myös Fortumin Uniperille myöntämä 4,0 miljardin euron laina maksetaan takaisin ja Fortumin 4,0 miljardin euron emoyhtiötakaus vapautuu.

Mikäli Uniper aikoo myydä osan tai koko vesivoima- ja ydinvoimaliiketoimintansa Ruotsissa, Fortumilla on ensisijainen oikeus tehdä niistä ostotarjous vuoden 2026 loppuun saakka.

Järjestelyn ehtojen perusteella Uniperia ei enää yhdistellä Fortum-konserniin vuoden 2022 kolmannesta neljänneksestä lähtien, millä tulee Fortumin mukaan olemaan positiivinen vaikutus konsernin omaan pääomaan.

Järjestely edellyttää vielä viranomaishyväksyntöjä ja Uniperin ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksen. Näillä näkymin ne saadaan vuoden loppuun mennessä.

”Köysien katkaiseminen Uniperiin on kivuliasta, mutta se tarjoaa myös mahdollisuuden uuteen alkuun. Tulevaisuutemme rakennetaan päästöttömään sähköntuotantoon, lämpöliiketoimintaan sekä kestäviin asiakasratkaisuihin”, toimitusjohtaja Markus Rauramo toteaa tiedotteessa.

Päivitetty 21.09.2022 klo 13.25. Lisätty tekstin alkuun kauppasumma.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Fortum irtaantuu Uniperista – Saksan valtio ottaa yhtiön omistukseensa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat