Asiantuntijat: Rakennustuotteiden uudelleenkäyttö sittenkin juridisesti ratkaistu – osittain

Vuosi sitten Rakennuslehdessä julkaistiin artikkelimme, jossa rakennustuotteiden uudelleenkäyttö todettiin mahdottomaksi markkinavalvontaviranomaisen tekemän säädöstulkinnan vuoksi. Tukesin silloisen tulkinnan mukaan ne purettavat rakennustuotteet, joita käytettäisiin uudelleen rakentamisessa ja joille on olemassa harmonisoitu tuotestandardi, on CE-merkittävä. Tältä osin tilanne on kuitenkin muuttunut myöhemmin merkittävästi ympäristöministeriön julkaistua kantansa ja tulkintansa asiasta keväällä 2022.

Ympäristöministeriön linjauksessa asiasta (YM:n tiedote 21.6.2022) todetaan EU:n sisämarkkinajärjestelmän periaatteiden mukaisesti, että uudelleenkäytettävää rakennustuotetta ei tarvitse CE-merkitä, jos tuotetta ei oleellisesti muuteta alkuperäisestä. Tällaisessa tapauksessa uudelleenkäytettävän tuotteen kelpoisuus osoitetaan kansallisen lainsäädännön mukaan eli käytännössä rakennuspaikkakohtaisella varmentamisella.

Tämä korjaus aiemmin esitettyyn viranomaistulkintaan on tervetullut kahdesta syystä: Ensinnäkin aiempi markkinavalvonnan tulkinta ei ollut juridisesti oikein, ja siksi on tärkeää, että se on nyt korjattu. Toiseksi kyseinen tulkinta olisi käytännössä estänyt rakennustuotteiden uudelleenkäytön kategorisesti. Edelleen kuitenkin edellytetään, että tuote CE-merkitään, jos siihen tehdään muutoksia ennen uudelleenkäyttöä.

Käytännön tasolla ratkaistaan moni asia

Kuinka uudelleenkäytettävän tuotteen ominaisuudet voidaan todeta, osoittaa ja tuote hyväksyä käytettäväksi, jää yhä siis käytännön tasolla ratkaistavaksi. Kansalliset Laki ja asetus eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä (954/2012 ja 555/2013) on nekin laadittu ajatellen vain uusien rakennustuotteiden valmistamista ja kelpoisuutta. Näiden säädösten laadinnassa ei, kuten ei EU:n rakennustuoteasetuksessakaan, ole huomioitu lainkaan rakennustuotteiden uudelleenkäyttöä, jolloin muun muassa tuotteen valmistajaa ei käytännössä ole olemassa.

Alkuperäinen valmistaja, jos yritys on vielä olemassa, ei voi olla vastuussa tuotteesta jopa vuosikymmenten käytön ja purkamisen jälkeen. Valmistajiksi uudelleen käytettävien tuotteiden osalta onkin eri tarkasteluissa ehdotettu esimerkiksi purku-urakoitsijaa tai jonkinlaista operaattoria, joka keskitetysti kerää tuotteita saattaakseen ne uudelleen markkinoille.

Kansallisessa laissa rakennuspaikkakohtainen varmentaminen on menettelynä tarkoitettu käytettäväksi lähinnä poikkeustapauksissa, joissa tuotekelpoisuutta ei voida osoittaa määrämuotoisilla menettelyillä (CE-merkintä, tyyppihyväksyntä, varmennustodistus). Koska mitään näistä mainituista menettelyistä ei voida soveltaa uudelleenkäytettäviin tuotteisiin, päädytään tilanteeseen, jossa käytännössä rakennusvalvonnat joutuisivat tuotekohtaisilla päätöksillä ratkaisemaan kelpoisuuden purkutuotteiden osalta.

Rakennusvalvonnoille jää iso rooli

Vastuu tuotteiden kelpoisuudesta on lain mukaan toki aina rakennushankkeeseen ryhtyvällä, mutta ratkaisuvalta ja vastuu johtaisivat väistämättä rakennusvalvontaan, jolle rakentaja tuotedokumentaationsa esittää.

Koska mitään määrämuotoisia järjestelmiä ei ole käytettävissä ja uudelleenkäytettävien tuotteiden ikäjakauma, laatukirjo ja alkuperäisen tuotedokumentaation puute tekevät tehtävästä valtavan haastavan verrattuna uusien tuotteiden käyttöön, joista on aina edellytettävissä asianmukainen tuotedokumentaatio, herää kysymys, kuinka ja millä resursseilla sekä asiantuntemuksella rakennusvalvonnat kykenevät tätä tuotekelpoisuusasiaa jatkossa hoitamaan.

Uudelleenkäytettävien tuotteiden osalta edellytetään niille ilmoitettavien ominaisuuksien testaamista tai muuta luotettavaa osoittamista. Ongelmana on, että niin eurooppalaiset testistandardit kuin kaikki muutkin tuoteominaisuuksien varmentamismenetelmät on laadittu yksinomaan tehtaissa valmistettaville uusille tuotteille. Missään sen enempää eurooppalaisissa kuin kansallisissakaan menettelyissä ei ole varauduttu uudelleenkäytettävien rakennustuotteiden testaamiseen eikä ominaisuuksien määrittämiseen.

Lisää vaikeusastetta tuotteiden uudelleenkäyttöön tuo rajaus, jonka mukaan tuotetta ei tarvitse CE-merkitä, jos sitä ei muuteta olennaisesti. Kysymys siitä, mikä on olennainen muutos, ratkaisee merkittävästi sen, voidaanko uudelleenkäytettäviä tuotteita edelleenkään käyttää rakentamiseen. Onko esimerkiksi liimapuupalkin tai teräsprofiilin lyhentäminen tuotteen oleellista muuttamista? Jos on, ei tuotteen minkäänlainen sovittaminen uuteen kohteeseen ole mahdollista.

Voiko esimerkiksi vanhan ikkunan ominaisuuksia parantaa viistosateen, ääneneristävyyden tai u-arvon osalta ilman, että se johtaa CE-merkintäpakkoon? Jos ei, voidaan näiden tuotteiden uudelleenkäyttö unohtaa, sillä ne eivät ilman muutoksia täytä nykyisten rakentamismääräysten vaatimuksia eikä eurooppalaisia tuotestandardeja mitenkään voida niihin soveltaa.

Toisaalta CE-merkintää voidaan edellyttää vain markkinoille saatettavilta tuotteilta. Joten jos tuotetta itse lopulta käyttävä urakoitsija tekee muutostyön eikä tuote muutostyön jälkeen enää palaudu markkinoille, ei CE-merkintää voida edellyttää.

Uudelleenkäytön juridiikka pitäisi ratkaista loppuun asti

Edellä esitetty huomioiden on selvää, että rakennustuotteiden uudelleenkäyttöön liittyvät juridiset kysymykset on edelleen ratkaistu vain osittain. Vain hyvin harvassa tapauksessa voidaan ajatella purettavia tuotteita käytettävän täysin muuttamatta. Tilanne on siinä mielessä huolestuttava, että meneillään ja käynnistymässä on jo hankkeita, joilla halutaan edistää tuotteiden uudelleenkäyttöä suurimääräisesti ja nopeasti.

Ennen kuin käytetään merkittäviä määriä rahaa ja resursseja tällaisiin hankkeisiin, tulisi ensimmäiseksi ratkaista loppuun asti uudelleenkäytön juridiikka. Muutoin voidaan päätyä tilanteeseen, jossa esimerkiksi asetetaan rakennusvalvonnoille paine hyväksyä ominaisuuksiltaan nykymääräyksiin nähden alamittaisia tuotteita vähäisinä poikkeuksina tai riskeerata rakentamisen laatua ja pitkäikäisyyttä tuotteiden uudelleenkäytön mahdollistamiseksi.

Helsingin kaupungin kiertotalouden klusteriohjelma on aloittanut selvitys- ja kehitystyön, jossa on luonnosteltu joidenkin keskeisten uudelleenkäytettävien tuotteiden testausohjelmia niiden ominaisuuksien selvittämiseksi. Rakennustietosäätiö on myös käynnistämässä tutkimus- ja kehittämishanketta, jolla pyritään vastaamaan ympäristöministeriön tiedotteen vaatimukseen käytäntöjen luomisesta. Tällaiset yhteisesti hyväksytyt käytännöt ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta uudelleenkäytössä päästäisiin jotenkin järkevästi eteenpäin.

Ympäristöministeriön julkaisema tiedote oli positiivinen askel rakennustuotteiden kiertotalouden edistämiseksi, ja samalla se siirsi huomattavan osan rakennusjätteistä potentiaalisesti uudelleenkäytettäviksi rakennustuotteiksi. Selvitettävää ja ratkaistavaa kuitenkin riittää, ennen kuin rakennustuotteiden uudelleenkäytön käytännön ratkaisut saadaan luoduiksi.

.