Firan perustajiin kuuluva Jussi Aho kasvatti vuosikymmenessä rakennusliikkeen reilun kymmenen miljoonan euron liikevaihdosta parhaimmillaan lähes 300 miljoonan euron liikevaihtoon. Monelle se olisi riittänyt, ja työn hedelmistä olisi voinut nauttia työ- ja yrittäjäuran loppuun asti. Aho kuitenkin päätti toisin.
Tasan vuosi sitten Fira kertoi jakautuvansa kahteen osaan: Fira-konserni jatkaa rakentamisen palveluliiketoiminnassa eli perinteisessä rakentamisessa ja uusi Flow Technologies -konserni keskittyy teknologian ja esivalmistuksen kehittämiseen ja myymiseen koko toimialan yrityksiin.
Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa
4 vastausta artikkeliin “Rakentamiskelpoisessa tilassa tehdään töitä vain 10–20 prosenttia ajasta – ”Se pitää muuttaa”, sanoo Jussi Aho”
Tuo on niin totta. Vaikkapa asuinkerrostalotyömaalla runkovaiheen jälkeen yksittäisessä asunnossa työt seisovat suurimman osan ajasta. Asunnossa ei tehdä mitään kuukausien aikana! Ei ole tekijöitä, ei ole materiaaleja eikä kukaan huolehdi riittävästä lämmityksestä ja kuivatuksesta. Kuka tästä hyötyy? Ehkä kohteen tekniset toimihenkilöt saavat tästä pidemmän pestin.
Höpö höpö… Nyt jo ollaan kusessa näiden ylimitoitettujen aikataulujen kanssa. Jos asentaja sairastuu, pitäisi olla varalle toinen… Siis missä? Kotona odottamassa, vai mistä se sinne tuodaan? Rakentaminen ottaa sen tietyn ajan ja sillä siisti. Nuo kylpyhuonemoduulitkin on yleensä niin surkeasti tehty, että paikalla rakennettuna sama laatu ei kelpaisi kenellekään.
Ei ne talot suunnitteluohjelmilla nouse pystyyn kun ei oo päteviä tekijöitä. Sutta ja sekundaa byggaa ja aikataulut vedetty niin kireeks et pitäis olla kolmessa mestassa yhtäaikaa. Rakennusala on kuoleva ala ja 2000-luvulla syntyneille aivan liian fyysinen ja raskas laji.
Niin kauan kuin tämä toteutuspuoli perustuu kiertäviin huutolaislaumoihin kansallisuuteen katsomatta (ryöstöviljeltävät alihankkijat) niin ei asiaan voida saada ryhtiliikettä. En väitä että omilla jäsenkirjamiehilläkään laatua saisi, mutta ainakin ”kuuleks, ei kuulu keikkaan” lausunnot vähenisivät.
90% pääkaupunkiseudun ”ammattimiehistä” kelpaisi naulapussin kantajiksi maakunnissa. Ei koske Tate-julleja.
Mutta kauniita ajatuksia rakennusliikkeeltä..