Kokeile kuukausi maksutta

SRV käynnistää Kansallismuseon laajennuksen – NCC tarttuu myöhemmin syksyllä päärakennuksen korjaustöihin

Laajennusosan rakennustyöt käynnistyvät syyskuussa. Niiden on määrä valmistua kesällä 2026.

Lisärakennuksen toiminnot tulevat sijoittumaan pääosin maan alle museon nykyiselle tontille. (Kuva: JKMM Arkkitehdit)
Kuuntele juttu

SRV ja Senaatti-kiinteistöt ovat tehneet sopimuksen Kansallismuseon lisärakennushankkeesta. Kärkihankeallianssina toteutettavan hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 54 miljoonaa euroa, josta SRV:n osuus on noin 48 miljoonaa euroa.

Lisärakennuksen kehitysvaihe käynnistyi talvella 2022. Laajennushanke kirjataan SRV:n tilauskantaan elokuulle ja  rakennustyöt käynnistyvät syyskuussa. Niiden on määrä valmistua kesällä 2026. Alunperin rakennustöihin oli määrä päästä jo viime syksynä.

Lisärakennuksen toiminnot tulevat sijoittumaan pääosin maan alle museon nykyiselle tontille. Lisärakennuksen laajuus on noin 5 900 kerrosneliötä, josta noin 600 kerrosneliötä sijaitsee maan päällä ja muut tilat maan alla kahdessa tasossa.

Laajennuksen suunnittelee JKMM Arkkitehdit, ja suunnitelma perustuu heidän arkkitehtuurikilpailun voittaneeseen Atlas-ehdotukseen.

Myös Kansallismuseon päärakennuksessa alkavat marraskuussa korjaustyöt, joissa kunnostetaan muun muassa Kansallismuseon vesikatot, julkisivut ja ilmanvaihto. Parhaillaan käynnissä on kehitysvaihe, jossa on pääurakoitsijana mukana NCC ja pääsuunnittelijana A-konsultit. Kustannusarvio on 35 miljoonaa euroa.

Päivitetty 30.8.2023 klo 10.30 tiedoilla päärakennuksen korjaustöistä.

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “SRV käynnistää Kansallismuseon laajennuksen – NCC tarttuu myöhemmin syksyllä päärakennuksen korjaustöihin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat