Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

Hypon pääekonomisti näkee hintaloukun yhdeksi syyksi asuntomarkkinoiden hitaalle elpymiselle

Hypon arvion mukaan hinnat nousevat ensi vuonna useita prosentteja.

Asuntomarkkinat ovat kärsineet taantumasta. Kuva Mika Ranta / HS
Kuuntele juttu

Hypon pääekonomisti Juho Keskinen kirjoittaa asuntomarkkinakatsauksessa syistä markkinan hitaaseen elpymiseen. Asuntomarkkinat kyllä elpyvät ja kauppamäärät kasvavat, mutta samalla asuntojen hintaloukku hidastaa vauhtia.

”Hintojen laskusuunta hillitsee ostoaikeita ja muuttoliikettä, vaikka tarvetta uudenlaiseen kotiin olisikin, sillä poikkeuksellinen hintojen lasku ja inflaatioaalto ovat vaikeuttaneet seuraavaan asuntoon tarvittavan omarahoitusosuuden säästämistä. Säntillisille säästäjille, lainanlyhentäjille ja ensiasunnon etsijöille avautuu samalla kuitenkin ostotilaisuuksia aiempaa edullisempaan hintaan.”, Keskinen sanoo.

Hintakehityksen muodostama hintaloukku on nähtävissä, vaikka pääkaupunkiseudulla valtaosa asunnoista on yhä alkuperäistä ostohintaa arvokkaampia, katsotaan sitten osakeasuntoja tai omakotitaloja.

Asuntojen hintakehitys korostaa hänen mukaansa kuitenkin sitä, että kaupunkiseuduilla kyse on suhdanteista, kun taas muualla Suomessa kyse on isommasta rakenneongelmasta.

Lue lisää: Hypo: Käännettä asuntokauppaan joudutaan yhä odottamaan – Rakennusyhtiöiden alekampanjat voivat olla kannustinloukku

Hypo ennustaa, että kauppahintojen lasku kääntyy ensi vuonna plussalle kaksi vuotta kestäneen pakkasjakson jälkeen.

”Asuntojen hintojen vuosimuutos nousi lokakuussa positiiviseksi ensi kertaa sitten vuoden 2022. Vaikka kasvua on havaittavissa, ollaan vielä vasta matkalla kohti normaaliaikaa. Kauppamäärät jäävät vielä noin viidenneksen jälkeen vuoden 2019 tasosta.”

Hypo ennustaa, että hinnat nousevat koko maassa ensi vuonna kolme prosenttia ja pääkaupunkiseudulla neljä prosenttia.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hypon pääekonomisti näkee hintaloukun yhdeksi syyksi asuntomarkkinoiden hitaalle elpymiselle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat