Kokeile kuukausi maksutta

Toimitusjohtaja

Sanoma Tekniikkajulkaisut Oy
Päivämäärät Julkaistu 24.8.2018 Hae viimeistään 16.9.2018

Haemme Rakennuslehteä kustantavalle Sanoma Tekniikkajulkaisut Oy:lle toimitusjohtajaa nykyisen toimitusjohtajan jäädessä eläkkeelle.

Toimitusjohtajana olet avainroolissa johtamassa rakennusalan johtavaa asiantuntija- ja uutismediayhtiötä. Odotamme sinulta erityisesti kykyä kehittää jatkuvasti toimintaa ja luoda uutta liiketoimintaa arvostetun brändin ympärille. Ymmärrät digitalisaation mahdollisuudet ja osaat hyödyntää niitä liiketoiminnan kehittämisessä. Olet innostava esimies ja yhteistyökumppani ja kuin kotonasi rakennusalan keulakuvana, sillä verkostoituminen rakennusalan vaikuttajien ja sisäisten sidosryhmien kanssa on keskeinen osa tehtävää. Ihmisenä olet toimeentarttuva ja mutkaton, ja sinulta onnistuvat suurten linjojen vetämisen rinnalla myös hands on –hommat.

Tiimissäsi on maan johtava asiantuntijatoimitus ja vahvat mediamyynnin ammattilaiset ja tukenasi  Sanoman organisaatio ja resurssit. Rakennuslehden liiketoiminta on kestävällä ja vakavaraisella pohjalla, joten edellytykset toiminnan kehittämiselle ovat erittäin hyvät.

Odotamme sinulta

  • Aiempaa kokemusta liiketoiminnan johtamisesta tai P&L -vastuullisesta roolista
  • Digitaalisen myynnin ja markkinoinnin mahdollisuuksien tuntemusta sekä digitalisaation mahdollisuuksien hahmottamista
  • Erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
  • Innovatiivista otetta ja rohkeutta viedä asioita eteenpäin
  • Kiinnostusta rakennusalaa kohtaan
  • Media-alan tuntemus luetaan eduksi
  • Reilua ja vuorovaikutteista johtamistyyliä

Tarjoamme sinulle

  • Mahdollisuuden päästä vaikuttavalle paikalle rakennusalalla Suomessa
  • Mielenkiintoisen tehtävän hyvin hoidetussa yrityksessä
  • Osaavan ja motivoituneen tiimin
  • Aidon mahdollisuuden päästä tekemään uutta median murroksessa

Kiinnostuitko? Hae tehtävää täyttämällä sähköinen hakulomake viimeistään 16.09.2018>>

Lisätietoja antaa Rakennuslehden (Sanoma Tekniikkajulkaisut Oy:n) hallituksen puheenjohtaja Vesa Kemi, vesa.kemi@sanoma.com.

Lue artikkelimme aiheesta>>

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat