Kirjoitan tätä junamatkalla Seinäjoen ja Oulun välillä. Se on matka suomalaisen liikennepolitiikan laboratorioon ja näyteikkuna suomalaisten suunnittelijoiden ja rakentajien ammattitaitoon. Toisen raiteen rakentaminen eri vaiheissaan on hienosti näkyvillä. Tekniikan ammattilaisten käden jälki herättää ihailua.
Helsingin ja Oulun välillä on Suomen tärkein rautatie. Sitä ei syyttä kutsuta eteläiseltä osaltaan pääradaksi. Koko rataa voitaisiin kutsua pääradaksi, vaikka Pohjanmaan radallakin on komea kaiku. Radalla on vahvat henkilövirrat, mutta monilla väleillä myös tavaraa kulkee paljon. Siitä huolimatta liian suuri osa radasta on vielä yksiraiteista. Hidastelu on poliitikkojen syytä. Rataa perusparannettiin Seinäjoki-Oulu -välillä reilut 30 vuotta sitten. Nykyinen perusparannus kestää kauan. Kun Oulussa vietetään uudistetun radan vihkiäisjuhlaa, Seinäjoella voidaan räjäyttää seuraava perusparannus alkaneeksi.
Koko Helsinki-Oulu -radan täytyisi olla kaksiraiteinen. Silloin päästäisiin hyödyntämään nopean junaliikenteen tehoja täysillä. Tällä hetkellä työn alla ovat välit Seinäjoki-Lapua sekä Kokkola-Ylivieska. Kun nämä välit valmistuvat, kaksiraiteista rataa on jo mukavasti, mutta paljon puuttuu. Tampere-Seinäjoki -välin matkustajavirrat ovat vahvat, mutta silti tuolla välillä sinnitellään pariakymmentä kilometriä lukuun ottamatta yksiraiteisella radalla. Ohituspaikoilla odottelu on tuttua. Helsinki-Riihimäki -välillä kapasiteettia ollaan nostamassa ja hyvä niin, koska pääkaupunkiseudun työmatkaliikenne sekä välille kertyvä pitkämatkainen liikenne eivät muuten kestä kasvua. Myös Oulu pitäisi kytkeä nopean junaliikenteen piiriin ihan käytännössä eikä vain paperilla. Se vaatii kaksiraiteisuutta Ylivieskan ja Oulun välille.
Suomalaista politiikkaa leimaa reaktiivisuus. Odotellaan, missä päin seuraavaksi jysähtää ja sitten ruvetaan miettimään, pitäisikö reagoida ja jos niin miten. Parempi tapa olisi luoda edellytyksiä. Liikenne on johdettua kysyntää. Liikennepolitiikassa pitää olla kiinnostunut kaikesta, mitä liikenteen ympärillä tapahtuu. On se sitten kauppaa, teollisuutta, asumista, työssäkäyntiä tai muuta aktiviteettia. Sieltä tulee liikenteen kysyntä ja siihen voidaan vaikuttaa. Kysyntää ei voi loputtomiin padota yläjuoksulle, sieltä se lähtee valumaan. Silloin tarvitaan sujuvaa liikennepalvelua, ja se vaatii alleen hyvän liikenneinfran. Infran laiminlyönti ja hidastelu sen kehittämisessä ovat turhaa kitkaa ihmisten, elinkeinoelämän ja kansantalouden rattaisiin.
Ranska on kutistettu TVG-junien verkostolla helposti saavutettavaksi. Matka Pariisista Lyoniin kestää tunnin ja 50 minuuttia. Matka on suunnilleen sama kuin Helsingistä Kokkolaan, johon juna on juuri saapumassa. Miltä tuntuisi tulla tänne Helsingistä parissa tunnissa?
Älä huolestu, en ole tuputtamassa Suomeen TGV-junien ja -ratojen verkostoa. Sen sijaan sellaista ajattelua, että liikenteellä voidaan saavuttaa muutakin hyvää kuin se, että ihmiset jotenkuten pääsevät liikkumaan. Alueiden hyvä saavutettavuus on tärkeää Suomelle.
Ranskalla on ollut varaa tehdä järeä systeemi, ja siellä on suuret volyymit. Mutta ei Suomessakaan loputtomiin voi vedota siihen, että meitä on niin vähän. Meidän täytyy pärjätä globaalissa taloudessa.
Ei olisi pahitteeksi, vaikka liikenneverkkomme merkityksen ymmärtäisivät kunnolla kaikki ne, jotka siihen tavalla tai toisella puumerkkinsä painavat. Pitäisiköhän liikenne- ja väyläihmisten ruveta opettelemaan uudestaan tai ensi kertaa perusteluviestinnän alkeita?
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Ajatukset raiteille”