Kokeile kuukausi maksutta

Laadun parantaminen vaatii muutoksia lakiin

Tietoa kirjoittajasta Mikko Somersalmi
Tekninen johtaja, Rakli ry
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Käsillä on ainutlaatuinen mahdollisuus parantaa rakentamisen laatua. Nimittäin maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) uudistus on etenemässä lausuntovaiheeseen tulevien kuukausien aikana.

Tietojemme mukaan lakiluonnoksessa on säilytetty rakennushankkeeseen ryhtyvän kokonaisvastuu rakennushankkeesta. Muutoksena nykytilanteeseen esitetään viiden vuoden vastuuaikaa tilaajan keskeisille sopimuskumppaneille. Kyseessä on merkittävä parannus nykyiseen tilanteeseen, jossa rakennushankkeeseen ryhtyvä on käytännössä ainoa lain nojalla hankkeesta vastuussa oleva taho.

Lakiluonnoksessa on juuri se henki, mitä rakentamisen vastuissa tuleekin olla: jokainen vastaa tekemisestään.

Meillä kaikilla alan toimijoilla on yhteiskunnallinen velvollisuus varmistaa, että rakennukset ovat käyttäjilleen turvallisia ja terveellisiä. Kun vastuut on määritelty oikeudenmukaisesti, ovat ne laadun paras tae.

Toimiva vastuuketju kannustaa tekemään laadukkaasti ja kerralla oikein. Toisin kuin pirstaloidut yksittäisiin rakentamisen vaiheisiin tai asiakokonaisuuksiin kohdistuvat lisäresurssit, kuten erilliset tarkastukset ja valvonta.

Ehdotettu urakoitsijan virhevastuun laajentaminen tilaajaa kohtaan on MRL:ssa uusi ratkaisu, jolla täytetään kyseisen lain asettamia vaatimuksia sopimuskäytänteiden lisäksi. Vastuun rajautumisen ja kohdentumisen yksityiskohdissa on esitetyissä pykälissä ja lakia tukevissa säädöksissä jatkossa tarkennettavaa. Oleellista on kuitenkin vastuiden tunnistaminen rakentamisen laadun kehittämisen johtavaksi periaatteeksi.

Lakiluonnoksessa tilaajalla säilyy rooli vastuuajan laadun varmistamisessa. Myös tilaajan vastuu rakennuksen käytöstä ja kunnossapidosta on huomioitu. Vastuu koskisi vain työsuoritusta eikä laitevalmistajan tuotevastuuta. Vakuutus- ja vakuuskäytäntöjen osalta luotamme markkinoiden kykyyn löytää parhaat käytännöt suhteessa vastuuaikamuutoksiin. Tilaajan intresseissä ei ole vaatia hankkeeseen tarpeettomia kustannuksia.

Lakiluonnoksen mukaan vastuita oikeudenmukaisesti hankkeen osapuolien kesken jakava malli on sovitettavissa nykyisiin toteutusmuotoihin. Ehdotetut vastuusäädökset soveltuvat myös yhteen yleisten sopimusehtojen takuuaikasäädöksien sekä asuntokauppalain ja kuluttajansuojalain vastuiden kanssa.

Haasteellinen asia on vastuun kohdentaminen vain tilaajan keskeisimpiin sopimuskumppaneihin. Vastuun lisääminen aliurakoitsijoille kannustaisi parempaan rakentamisen laatuun urakoinnin koko ketjussa.

Luonnoksessa töiden yhteensovitusvelvollisuus on kohdennettu vain pääsuunnittelijalle. Näemme ongelmallisena, ettei lakiesitys tunnista työmaa-aikaisen yhteensovituksen tärkeyttä. Onko toteutuksen aikainen yhteensovitus vähemmän tärkeää kuin suunnittelun aikainen? Ratkaisuna olisi yhteensovitusvelvollisuuden osoittaminen päävastuulliselle toteuttajalle.

MRL-uudistuksen lisäksi tarvitaan alan yhteistä toimivan hankeketjun ja laadunhallinnan kehittämistä. Tästä on monia positiivisia esimerkkejä uusien toteutusmuotojen hyödyntämisestä ja lean-ajatusten jalkauttamisesta. Raklissa olemme valmiita alan toimintatapojen yhteiseen kehittämiseen.

Tätä artikkelia on kommentoitu 19 kertaa

19 vastausta artikkeliin “Laadun parantaminen vaatii muutoksia lakiin”

  1. Ei vaadi.Laadun parantaminen vaatii ammattiylpeyden ja osaamisen kasvattamiseen.

  2. ”Luonnoksessa töiden yhteensovitusvelvollisuus on kohdennettu vain pääsuunnittelijalle. Näemme ongelmallisena, ettei lakiesitys tunnista työmaa-aikaisen yhteensovituksen tärkeyttä. Onko toteutuksen aikainen yhteensovitus vähemmän tärkeää kuin suunnittelun aikainen? Ratkaisuna olisi yhteensovitusvelvollisuuden osoittaminen päävastuulliselle toteuttajalle.”

    En ole viimeisiä versioita MRL-uudistuksesta nähnyt, mutta voisi olettaa, että laajenevasta päätoteuttajan vastuusta saattaisi seurata jo automaattisesti, että päävastuullisen toteuttajan vastuu ainakin niistä toteutusajan ratkaisuista, joita suunnitelmissa ei ole lukennut, kasvaa – vaikkei siitä asiasta olisi edes erikseen mainintaa laissa. Päävastuullisen toteuttajan ja pääsuunnittelijan vastuut lienevät kuitenkin luonteeltaan jossain määrin erilaisia. Päävastuullisen toteuttajan vastuu on (rikoskysymyksiä lukuunottamatta) kai organisatorinen, ei henkilökohtainen. Pääsuunnittelijan vastuu puolestaan tapaa olla viime kädessä henkilökohtainen – samoin kuin oikeus toimia vastuullisena suunnittelijanakin (jota koskevia oikeuksia on viranomaisilla mahdollisuus myös henkilökohtaisella tasolla rajata, jos joku ei vaikuta olevan tehtäviensä tasalla). Pääsuunnittelijan vastuu on viime kädessä sillä yksilöllä, jonka nimi on asiakirjoissa allekirjoittajana, päätoteuttajan vastuu taas on kai sillä organisaatiolla, joka on tehnyt toteutuksesta sopimuksen edustajiensa välityksellä.

    Aliurakoitsijoiden vastuun lisäämiseen liittyy mm. sellainen ongelma, että aliurakoitsijoilla on usein heikko neuvotteluasema jälkikäteisissä rakennusriidoissa. Jos aliurakoitsija on esim. 1-2 työntekijän pikkufirma, jossa kukaan ei osaa edes kirjoittaa suomea sillä tasolla, mitä asioiden setviminen suomalaisten viranomaisten kanssa edellyttäisi, tai jossa ei edes osata suomen kieltä juurikaan, niin jos vastuuta ketjutettaisiin eteenpäin, siinä olisivat viranomaiset aika äkkiä ihmeissään miettimässä, että kuka on vastuussa. (Tilanne olisi vähän kuin Suezin konttilaivaonnettomuudessa, jossa laivan omisti yksi firma yhdestä maasta, sitä käytti toinen firma toisesta maasta, henkilöstö oli kolmennesta firmasta kolmannesta maasta ja onnettomuus tapahtui neljännessä maassa. Laivan vakuutukset ovat tietysti vielä viidennestä maasta, ja lasti oli lähtöjään peräisin kymmenistä eri maista, ja matkalla kymmeniin maihin. Siinä eivät kansainvälisen sopimusoikeuden huippujuristit osanneet pitää itsestään selvänä sitäkään, että minkä maan lakeja edes pitäisi vahingonkorvauskysymyksissä miltäkin osin soveltaa, mikä vaikuttaisi puolestaan siihen, missä maassa kanteita saa miltäkin osin nostaa ketäkin vastaan, ja että kuka lopulta on taloudellisessa vastuussa mistäkin asiasta missäkin laajuudessa kenellekin.) Normaali vahingonkorvausvastuu on toki automaattisesti jo voimassa esim. aliurakoitsijan ja sen tilanneen välillä, jotka ovat keskenään sopimuskumppaneita – mutta ei tilaajan ja aliurakointiketjun hännän välillä, joilla ei ole keskenään edes sopimusta. Viranomaisille on helpompi osoittaa vastuu vaikkapa päävastuulliselle toteuttajalle, joka sitten voi osoittaa taloudellista vahingonkorvausvastuuta puolestaan eteenpäin – kuin alkaa setviä rakennustyömaiden monimutkaista yhteistyöverkostoa, joiden kaikki keskinäiset sopimukset eivät välttämättä ole edes viranomaiskielellä eli suomeksi tai ruotsiksi.

  3. Lisään vielä, että viranomaisten puuttumismahdollisuuksia aliurakoitsijoiden toimintaan voisi hyvin uudistuksessa lisätä. Vaikka aliurakoitsija ei välttämättä jo huonon neuvotteluasemansa takia pärjäisi riidoissa tilaajille, joiden taloudelliset resurssit ovat usein paljon paremmat riitelyyn, ja vaikka aliurakoitsijoita olisi vaikea saada vastuuseen tilaajien suuntaan, koska näillä ei ole edes sopimuksia keskenään, niin nämä asiat eivät estä sitä, etteikö viranomaisille voisi antaa parempia edellytyksiä vaikka keskeyttää jonkun aliurakoitsijan töitä tarvittaessa.

  4. Rakentamaan ryhtyvä on kaikesta vastuussa. Eikä sitä pidä sopimuksilla siirtää. Asiantuntija palveluja voi ostaa.

    1. Tottakai se pitää siirtää sopimuksilla. Muuten huijaaminen ja etenkin pohjanmaalla majaansa pitävät yritykset pääsevät pilaamaan lopunkin rakennuskannan.

  5. Ukkomauserilla ja susikoiralla laatua syntyy nopeasti.

  6. Niin kauan kuin rakennuttaja haluaa pilkkoa suunnittelua ja toteutusta, niin kauan se joutuu kantamaan vastuun. Valvontaorganisaatio ei kykene ottamaan vastuuta. Virhevastuun toteen näyttäminen jollekin suunnittelijalle tai urakoitsijalle ei ole aina ihan helppoa.
    Jos KVR-urakassa oli selvästi pitempi takuuaika ja isommat vakuudet, niin silloin laatuvastuu olisi selvempi vierittää urakoitsijalle. Ruotsissa on käsittääkseni urakoissa 5 vuotta.

    1. KVR-urakkamuodosta sitä vasta itkua väännettykkin rakentajien puolesta on tämänkin lehden palstoilla. Paras tapa taitaisi olla alan amatimiehiltä kysyttäessä,että asiakas/tilaaja vastaa kaikesta ja maksaa mukisematta.

      Ala ja sen laatu ei kehity sääntelyllä jos alan toimijat eivät sitä kykene tai halua kyetä muuttaa. Nykytilanne taitaa olla liian monen tahon etu?

  7. Huonosti pärjäävän rakennusliikkeen, miksei konsultinkin tunnistaa siitä, että se epätoivoisesti kartoittaa näitä pelastusrenkaita, siis näitä trendikkäitä virtauksia, millä byrokratiaa hoidetaan, nämä sitten ajautuvat sivuraiteelle, kun varjonyrkkeilystä tulee pääasia. Hoetaan rakennushankkeeseen ryhtyvää, kun laeista tulee kyse. Pelastusrenkaita ei heittele muut kuin EU Välimereen.

  8. Suomessa on kautta linjan valittu silmänpalvonta ja tsaarinaikainen leimojen keräily (digitaalisesti), toimivuuden ja arvonmuodostuksen sijaan. Vaikea hakea mallia muualta, kun erikoisosaaminen on systemaattisesti lytätty.

  9. Kovin on vaikeaa lakiteitse rakentamisen laadun parantaminen. Tärkeää on sitävastoin rahan omistajatahon valveituneisuus. Raklin tulisi pitää huolta em.tietoisuudesta ja rakennuttamisen merkityksen esille tuonnista. Rakennuttamisen toimen ymmätäminen ja sen johdonmukainen toteuttaminen antaa perustan kunnolliseen laatuun.

  10. Olisikko käynyt niin että työnantaja on maksavinnaan ja työntekijä tekevinnään. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Paitsi Suomessa.

  11. Eipä juurikaan vakuuta ainakaan valvovan viranomaisen laatu. Paskaa rakentamista päässyt läpi sormien vuosikymmenet ja aina sama kommentti vastuu hankkeeseen ryhtyvällä.
    Viranomais toiminnasta kun on kuitenkin maksettu korvaus niin kuvittelisi , että edes toteutus piirustusten mukainen mutta kun ei. Sanktiointi niin viranomaisen valvontapuutteisiin kun urakoitsijan tekemiin puutteisiin. Vain euro merkitsee

    1. Mistä teitä idiootteja riittää… Rakennusvalvontaviranomaisen vastuulla on että hankkeessa on avaintehtävissä riittävän pätevät(paperilla) henkilöt ja että noudatetaan rakennuslupaa.

      Rakenusvalvonnan vastuulla ei ole kiertää työmaalla toteamassa ovatko Igor ja Raul tehneet piirustusten mukaista työtä. Tuo piirustusten mukainen työn tekeminen ja sen toteaminen kuuluu rakennushankkeeseen ryhtyvälle, joka yleensä sopimuksin siirtää tämän päätoteuttajalle. Yleensä sitten nämä päätoteuttajan avuttomat työnjohtajat tulevat huutelemaan kuinka rakennusvalvontaviranomainen ei tee heidän työtään. Ei ihme että tässä maassa kaikki menee miten sattuu….

      1. Virkaloinen myy suunnittelijan arkistoja kuin omiaan, siihen se sitten jääkin.

          1. Arkistopalveluista peritään maksu vähintään 120 €. Varmaan ne sullekin myis vaikka olisit maistissa.

  12. Laatu on tullut vieras työntekijöitten mukana, entisen ”itäblokin”. Sitähän puolet kansasta halus EU liittymisellä. Kukaan ei vaadi näiltä edes ala ammattikoulun todistuksia, pätevyyksiä. Suomen rakennusteollisuus on näitä käyttäen kuihduttaneet oikean osaamisen, koulutuksen Suomessa. Nyt on jo näkyvissä ”työvoima pula” osaajista mutta eihän näille voida maksaa kun samalla rahalla saa puolen kymmentä halppista ulkomailata opiskelemaan, harjoittelemaan alan töitä.

  13. Rakentamisessa suurempien virheiden juurisyy on useimmiten ahneus tai osaamattomuus ja näitä on hankala lailla kieltää. Rakennushankkeeseen ryhtyvä määrittää vaatimustason ja valvonnan mitä hänen hankkeellaan tapahtuu niin suunnittelun kuin toteutuksen osalta. Mutta pitää vain toivoa, että Rakennushankkeeseen ryhtyvä ei ole ahne ja osaamaton. Silloin tulee varmasti sutta ja sekundaa niin suunnittelussa kuin toteutuksessa. Jos Rakennushankkeeseen ryhtyvä tarkoituksella tilaa halpaa ja huonoa, niin yleensä se ei priimaksi matkalla muutu.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Mikko Somersalmihttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/mikko-somersalmi/