Vedän linjasaneerauksen työmaakokousta, ja pöydän ääressä kahdeksan osallistujaa tuijottaa hypnoottisesti läppäreitään. Pohdin, että mitä he mahtavat tuijottaa? Joku kirjoittaa jotain, mutta muistiinpanoja ei tarvitse tehdä, sillä lähetän kokouksesta muistion heti kokouksen jälkeen.
Etäosallistujat jakavat kuvatiedostoja, jotka siirretään kokoustilan isolle näytölle kaikkien nähtäviksi. Mitähän tapahtuisi, jos kaikki sulkisivat tietokoneensa ja osallistuisivat aktiivisesti kokoukseen?
Digitalisaation tuomisesta ja tulemisesta työmaille puhutaan ja on puhuttu niin kauan kuin minä muistan. Aikataulutus, tuotannon ohjaus, hankintojen täsmähallinta, lean-ajattelu, laadun seuranta, raportointi ja muut sellaiset ovat tärkeitä asioita, joita pyritään hallinnoimaan toinen toistaan hienommilla ohjelmilla. Vuosi vuodelta tulee uusia mullistavia sähköisiä tapoja ja ohjelmia työmaan ohjaamiseen ja johtamiseen, mutta kuka on kiinnostunut rakentamisesta, sillä sitä tässä kai ollaan tekemässä?
Yksikään läppäri, aikatauluohjelma tai seurantatyökalu ei laita yhtään laattaa seinälle tai paneelia kattoon saatikka siivoa työmaata. Päinvastoin, nämä ”digiloikan” apostolit vievät työmaan työnjohdolta sen vähänkin ajan, joka tulisi käyttää työmaan työn johtoon työmaalla.
Rakennusliikkeet on saatu uskomaan, että työmaata voidaan pyörittää työmaatoimistosta läppärillä. Uskokaa tai älkää, näin ei asia kuitenkaan ole. Nyt kerron suuren salaisuuden: työmaata johdetaan ja ohjataan työmaalla. Näin se vaan on. Työmaan työnjohto ei lähtökohtaisesti tarvitse läppäriä vaan hyvät työkengät, jotka kestävät kovaa käyttöä, kun he ovat työmaalla johtamassa työmaata.
Digiloikka saattaa olla korjausrakentamiselle ylipäätään liian iso pala haukattavaksi. Mitä muutoksia linjasaneeraushankkeissa on tapahtunut 25 viime vuoden aikana? Mieleen tulee nopeasti neljä kohtaa: kuvallinen henkilötunniste, huomiovärivaatteet ja työkoneet, joista ei lähde enää mustaa kumikaapelia, sekä läppärit. On yritetty tehdä putkiremontti kahdessa viikossa. Yritykseksi jäi. On tuotu hankkeisiin esivalmistettuja tekniikkaelementtejä. Edelleen pääosassa kohteista tekniikkanousut tehdään käsityönä irtotavarasta. Erilaisia putkia sukitetaan ja pinnoitetaan sisäpuolelta, mutta yleensä vain, jos putkia ei voida kohtuuhintaan vaihtaa uusiin.
Käsityö on korjausrakentamisessa edelleen voimissaan. Purkajat purkaa, rapparit rappaa ja niin edelleen. Kun puhutaan työn laadusta, niin laadukas rakentaminen on laadukasta työtä laadukkaista materiaaleista tekevien yksittäisten työntekijöiden summa. Työnjohdon rooli on olla läsnä päivittäisessä tekemisessä auttamassa ja ohjaamassa. Työmaalla, ei työmaakopissa kasvot kiinni läppärin näytössä. Työmaakopissa viihtymisessä on sama vaara kuin koronapandemian myötä lisääntyneessä etätyössä. Ei haluta enää mennä varsinaiselle työpaikalle.
Valitettavasti joiltakin osin asioissa on menty jopa taaksepäin. Työmaan ohjaukseen ja aikatauluhallintaan on tarjolla monenmoista ohjelmaa ja sähköistä järjestelmää. Jotta näistä sähköisistä apuvälineistä saisi täyden hyödyn irti, tulisi ohjelman käyttäjän osata ja ymmärtää rakennustyön perusteet. Selvennykseksi sama asia: jos ei osaa ajaa autoa, niin yhtä huonosti ajaa Ladalla ja Mersulla.
Monelle työmaan työnjohtajalle pelkkä yksittäisen työvaiheen työnsuunnittelu tuottaa selvästi haasteita, saatikka sitten kokonaisen työmaan johtaminen. Mikään sähköinen järjestelmä ei korvaa ammattitaidottomuutta. Ainakaan vielä, ja tulevaisuudesta voimme vain arvailla. Ehkäpä keinoäly syrjäyttää pian luomuälyn ja johtaa työmaita. Sitä odotellessa.
Tätä artikkelia on kommentoitu 15 kertaa
15 vastausta artikkeliin “Läppärit pois työmailta!”
Hyvä kirjoitus!
Kirjoitus on selvästi provosoiva – ehkä tarkoituksella. Mutta onko tämä tyyli tarpeen? Viekö se keskustelua eteenpäin vai siirtää huomion provosointiin? Aihe ansaitsisi kenties enemmän rakentavaa pohdintaa ja kehitysideoita.
Erinomainen kirjoitus! Todellakin olen sanasta sanaan samaa mieltä.
Mielestäni hyvä kirjoitus, asiaa ja ajankohtainen nykyisessä tekoälyhuumassa.
Täyttä asiaa.
Todella hyvä kirjoitus. Kun vielä AMK ssa tämä ymärettäisiin.
Hyvä huomio, kannattaa parantaa ainakin kokouspolitiikkaa eli ohjeistaa läppärin käyttöä! Mutta asialista ja muistiinpanot kun ovat vain ruudulla …
Jos koittaa olla rakentavatuumailija. Hyvä olisi varmasti lähteä miettimään miksi nämä kahdeksan osallistujaa on kutsuttu työmaakokoukseen, jos läsnäolo on tämän tasoinen? Onko kokouksen tavoitteet ja odotukset osallistujilta selkeät? Voidaanko heiltä saatava tieto hoitaa toisin? Millaista osallistumista heiltä odotetaan? Jos odotus on, että he antavat tilanneselvityksensä, joka vie kokouksesta noin 1-5 min niin väistämättä tuo se taitaa olla osallistumisen taso. Kokouksen vetäjällä toki vastuu osallistaa sekä määrittää kokouksen pelisäännöt (esim. läppärit pois). Voisiko digitaallisuus jopa tehostaa näitä esim. tilannekuvien ja muiden raporttien osalta, kun tieto saadaan suoraan tietolähteistä?
Lisäksi en usko, että ohjelmien tarkoitus lyödä laattaa seinään tai jumittaa työnjohtoa toimistoon vaan toimia tekemisen tukena ja tuoda tieto helposti saataville työmaalta ja työmaalle. Jos rakennustyön perusteet on tuolla tolalla niin sitten on panostettava ihmisten osaamisen kehittämiseen ja miettiä juurikin miten nämä ratkaisut tukevat toimintaa. Luulen, että huono kuski ajaa Mersulla paremmin kuin Ladalla Mersun ajotaitoa tukevilla ominaisuuksilla. Sama se on tässä, ohjelmat tukemaan tekemistä ja onnistumista.
Loistava kirjoitus ja näkökulma!
Olipahan ummehtunutta kamaa kirjoittajalta, aivan kun olisi tehnyt rakenneavauksen homeiseen valesokkeliin.
Perustekeminen on aina kova pohja mutta osaajat pystyvät tekemään aivan eri tuottavuustasolla hommia hyödyntämällä digiä. Digi ei ole tietenkään itsetarkoitus vaan oikea digi oikeaan paikkaan, aivan kuin oikea materiaali tai oikea henkilö oikeaan paikkaan.
Jarrumiehet jarruttaa ja siksi moni kyntää pahasti.
Samaa mieltä. Ei ole ihme jos digitalisaatio ei etene kun vanhat pierut jotka eivät ymmärrä mitä läppäreillä tehdään yrittävät estää niiden käyttöä.
Ei tiennyt kirjottajakaan mitä siellä läppärin uumenissa puuhaillaan, mutta kyllähän sitä voi sanoa, että kun kokous alkaa, niin läppärit menee kiinni. Vai voiko? Jos jollain on niin kiire, että on pakko tehdä jotain muita ATK-hommia palaverissa, niin parempi olisi olla varmaan kokuksesta pois? Jos ei ole niin kiire, niin sitten voisi keskittyä siihen asiaan, mikäli ei taas ole kyseessä palaveri, jossa ei oikein ole mitään asiaa, kunhan nyt on vaan kutsuttu kasaan, kun oli viime viikollakin.
Olipa loistava kirjoitus. Olen täydellisen samaa mieltä. Valitettavasti Saukkosen kommentit sopivat liian hyvin myös uudisrakentamiseen.
En tunne yritystä, enkä kirjoittajaa, mutta hyvin sopii rakentamisen nykymenoon. Onko kyseessä urakoitsijan
sisäisestä palaverista vai tilaajatentävän menosta, ei suoraan ilmene. Jos on tilaajan edustaja pitämässä kokousta, sopii hyvin tämän päivän toimintamenoon.Olin vuosi sitten asuntoyhtiömme linjasaneerauksen työmaakokouksessa varavaltuutettuna.Kokouksessa puheenjohtajana toimi yhtiömme isännöitsijän hankkima(todennäköisesti isännöitsijän hyvä tuttu ), rakennuskonsultti.Puheenjohtaja oli kykenemätön tehtävään.Osallistujaurakoisijjoiden edustajat seurustelivat keskenäään ja läppäreittensä kanssa.Tuli mieleen, että kevyellä menolla on yhtiömme investointi.Näitä rakennuskonsultteja on kuulemani mukaan kovasti tarjolla, helppoa rahaa tullee, vastuuta ei ole. Seurauksena on huonoa laatua ja budjetin ylityksiä.
Jos ajatellaan rakennusalan nykytilaa, tarvittavaa osaamista ja olemassa olevaa osaamista, voisi aihetta pohtia myös seuraavasti: Rakentaminen on kokenut melko merkittävän notkahduksen viimeisen kahden vuoden aikana, mutta siitä huolimatta konsultoinnille tuntuu olevan kysyntää. Voiko siis perustellusti kysyä, mihin tuota kaikkea konsultointia oikeasti tarvitaan. Tilanne kun näyttää levinneen konsulttitoimistojen lisäksi myös joihinkin rakennusliikkeisiin, puiden halailun ja mitä ihmeellisimpien mielikuvien puitteissa. Kaikessa tuossa diipadaapassa mennään sillä surullisen kuuluisalla kummeli ajatuksella ”artisti maksaa”, olisiko se artisti sitten se mitään tietämätön/välittämätön tilaaja. Nyt olisi rakennusalalla mahdollisuus siivota, alkaa tekemään asioita aikuisten oikeasti kustannustehokkaasti, haalia ja vaalia todellista ammattitaitoa. Tilaajilla on peiliin katsomisen paikka, onko sana todellinen ammattitaito ja sana konkreettinen saaneet ajan saatossa väärän merkityksen. Onko konkreettinen työmaa jo liian kaukana ”ylemmän kerroksen nappipaidoista”. Vierailu varsinaisella työmaalla saattaisi tehdä monelle hyvää.