Kokeile kuukausi maksutta

Elinkaarimalli on tehnyt tuloaan julkisen sektorin tilahankkeisiin. Hankintamenettelyiden läpivienti on kuitenkin jättänyt toivomisen varaa.

Hankintamuotona on usein käytetty kilpailullista neuvottelumenettelyä. Hankintamenettelyt on kuitenkin käynnistetty ennen kuin hankintayksikkö on selkiyttänyt itselleen hankkeen tavoitteet, elinkaarimallin toimintaperiaatteen ja rajoitteet sekä tarjoajien valmiudet. Tämä on johtanut ongelmiin. Hankintamenettelyä ei ole tarkoitettu opiskeluun eikä markkinaselvityksen tekoon.

Vaikka neuvottelumenettelyn tavoitteena on kehittää hanketta hankintayksikön ja tarjoajien välisessä vuorovaikutuksessa, ei tarjoajien ääni ole päässyt kuuluviin. Neuvotteluiden tuloksena on lähinnä ollut tarjouspyyntöasiakirjojen aukkojen ja puutteellisuuksien tilkitseminen.

Hankintayksiköt ovat tukeutuneet liiaksi konsultteihin. Kustakin hankintayksiköstä tulisi löytyä projektijohtaja, jolla on vahva kaupallinen ymmärrys hankintamuodosta. Hänen pitäisi ohjata konsultteja sekä tehdä viime kädessä hanketta koskevat päätökset neuvotteluissa saadun palautteen perusteella.

Itse toteutusmallissa on kaksi pääongelmaa, joista ensimmäinen liittyy hankkeiden valmisteluun. Viemällä hankkeiden suunnittelun hyvin pitkälle ja asettamalla toteutukselle yksityiskohtaisia teknisiä vaatimuksia hankintayksiköt ovat riistäneet palveluntuottajan mahdollisuuden etsiä elinkaarikustannuksiltaan edullisimmat ratkaisut. Hankintayksikön tulisi keskittyä määrittelemään lopputulos ja olosuhteet, joiden se haluaa hankkeessa toteutuvan, ja jättää suunnitteluratkaisuiden etsiminen palveluntuottajalle.

Toinen ongelma on se, että vakiintumassa oleva toteutusmalli perustuu kestämättömään lähtökohtaan. Hankkeisiin liittyvien riskien ja hankkeiden elinkelpoisuuden tarkastelu jää tekemättä, kun lähtökohtana on se, että rakennusliike kykenee täyttämään sopimusvelvoitteensa, olivatpa ne minkälaisia tahansa. Hankintayksiköt eivät ole kiinnostuneita siitä, onko palvelu-sopimus siirrettävissä uudelle palveluntuottajalle esimerkiksi rakennusliikkeen konkurssitilanteessa. Sopimusehdoista, jotka eivät olisi siirrettävissä edelleen, voi mainita palveluntuottajan rajoittamaton vahingonkorvausvastuu palveluntuottajan vastuuvakuutus- ja force majeur -tapahtumista sekä palveluiden hinnoittelu, jossa ei ole otettu huo­mioon markkinakehitystä ja muutoksia, joita 25 vuoden sopimuskauden aikana tapahtuu.

Rakennusliikkeet joutuvat ar­vioi­maan elinkaarihankkeisiin liittyviä riskejä ja vastuita entistä tarkemmin. Jos riskit kasvavat liian suuriksi, hankkeita ei enää uskalleta tarjota. Tulevissa hankkeissa toteutusmallina tulisikin olla pääomasijoitukseen perustuva projektiyhtiömalli, jossa projektiyhtiön omistus olisi siirrettävissä. Malli palvelisi eniten hankintayksikköä, kun siihen liitettäisiin ulkopuolisen tahon ennen palvelusopimuksen allekirjoittamista suorittama hankkeen elinkelpoisuuden ja riskinjaon realistisuuden varmistava due diligence -tarkastus.

Oikein käytettynä elinkaarimalli tarjoaa erinomaisen ratkaisun julkisen sektorin tilatarpeisiin. Hankintamenettelyjä ja toteutusmallia on kuitenkin kehitettävä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Miksi elinkaarimalli tökkii?”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Juhani Asparahttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/juhani-aspara/