Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

Millainen olisi maineloikka?

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset
Kuuntele juttu

Rakennusalan yleistä mainetta on jälleen selvitetty T-Median toteuttamassa Luottamus & maine -tutkimuksessa. Ei mitään järin uutta auringon alla. Maine on edelleen heikko, ja kahden vuoden takaisesta tutkimuksesta maineindeksi oli hieman hiipunut. Ero muihin toimialoihin oli kuitenkin kaventunut, sillä elinkeinoelämän keskimääräinen maine tuli alaspäin rakentamista reippaammin.

Kun menossa on lähestulkoon historiallinen laskusuhdanne ja asuntorakentamisen alho, mainearvosanaa voi pitää jonkinlaisena torjuntavoittona. Media on täyttynyt rakennusalan konkursseista ja muista alavireisistä uutisista – sarkastisesti voisi todeta, että se on ollut vaihtelua julkisuudessa tavallisesti käytävään rakennusalan laatukeskusteluun.

Tutkimus mittaa suomalaisten näkemystä maineen osa-alueista, ja ymmärrettävästi tällä kertaa alaspäin olivat menneet niin arviot yhtiöiden taloudellisesta tilanteesta kuin myös yritysjohdon kyvykkyydestä. Sen sijaan esimerkiksi näkemys rakennusalan vastuullisuudesta oli kohentunut.

Kun nyt rakennusalan maineen kokonaisindeksi oli 2,84, rakennusteollisuuden tavoite on nousta vuoteen 2028 mennessä lukemaan 3,3. Vuoden 2017 mittauksessa indeksi oli 2,68, ja sen jälkeen lukema on noussut vajaat kaksi kymmenystä. Tasaisen vauhdin taulukolla tavoitteeseen ei siis ylletä. Rakennusalan maine kaipaisikin kunnon loikkaa – vähän samaan tapaan kuin rakennusala on parantanut työturvallisuutta yhteisponnistuksella. Maine on tietysti moniulotteisempi ja vähemmän konkreettinen kuin esimerkiksi työturvallisuus, mutta mekanismeissa on myös samankaltaisuutta.

Yrityksissä työturvallisuus on pitänyt ottaa tosissaan ja ulottaa se koko rakentamisen ketjuun ja kaikkiin yksittäisiin tekijöihin. Esimerkiksi perehdytykset ja toistuvat turvallisuustuokiot vievät työmaiden arkea parempaan suuntaan. Samaan tapaan maine pitäisi ottaa osaksi jokapäiväistä tekemistä niin yritysten johdossa kuin jokaisella työpaikalla. Kuinka usein tällä hetkellä yrityksissä puhutaan alan ja omasta maineesta ja siitä, miten sitä pystytään vaalimaan ja kehittämään? Tai mistä se edes koostuu?

Maine on väline menestykseen. Ei ole sama, miltä rakennusala näyttää, kun esimerkiksi nuoret pohtivat uravaihtoehtojaan tai yhteiskunnassa tehdään päätöksiä painopisteistä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Millainen olisi maineloikka?”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Tapio Kivistöhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/tapio-kivisto/