Mistä puhumme kun puhumme tapaturmataajuudesta – kaunistellaanko lukuja esimerkiksi bonuksien vuoksi?

Tietoa kirjoittajasta Seppo Mölsä
Toimituspäällikkö, seppo.molsa@rakennuslehti.fi, Twitter: @SeppoMls
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Pari viikko sitten Rakennuslehdessä oli taas lista turvallisimmista rakennusliikkeistä. Kriteerinä oli yrityksen itsensä ilmoittama tapaturmataajuus miljoonaa työtuntia kohden. Kärjessä oli tuttu lista suurimpia yrityksiämme.

Olen tehnyt tätä listaa jo kymmenen vuotta ajatuksella, että yritykset kilpailisivat keskenään turvallisuudella. Toinen syy on se, että olemme saaneet faktoja, joiden pohjalta olemme voineet arvioida, miten paitsi yritysten myös koko alan työturvallisuus on kehittynyt.

Rakennusteollisuus RT asetti vuoden 2010 alussa tavoitteekseen sen, että vuosikymmenen lopussa tapaturmataajuus saataisiin nollaan. Senkin vuoksi on ollut tärkeää, että on ollut käytössä luvut, joita seurata.

Nyt täytyy tunnustaa, että taulukko ei oikeasti kerro  yritysten työturvallisuuseroista. Yritykset eivät voi verrata sijoituksiaan, koska ne eivät tiedä, miten ja kuinka rehellisesti muut ovat tapaturmataajuutensa laskeneet ja ilmoittaneet.

Jopa tapaturmataajuuksien suuruusluokka on väärä

Vuonna 2006 Tapaturmavakuutuslaitosten liiton TVK:n mukaan rakennusalalla sattui noin 85,5 työpaikkatapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden. Vuonna 2017 luku oli 60,9 eli kehitystä oli tapahtunut, mutta edelleen ollaan hyvin kaukana siitä nollasta mihin rakennusteollisuus pyrkii.

Rakennusliikkeiden itsensä ilmoittamissa luvuissa tilanne näyttää paljon paremmalta. Rakennusteollisuus RT kysyy säännöllisesti jäsenyrityksiltään tapaturmatiedot linkissä olevalla lomakkeella.  Kyselyssä on mukana myös ulkopuolisen työvoiman tiedot, mutta tämä tieto ei ole yhtä luotettava kuin omaa henkilökuntaa koskeva. Vastausprosenttikaan ei ole hyvä, mutta tiedot ovat kuitenkin suuntaa antavia.

Rakennusteollisuuden jäsenyritystenä olevien rakennusliikkeiden keskimääräinen tapaturmataajuus oli viime vuonna 20,6. Vuonna 2011 luku oli 32,8 eli parannus on ollut merkittävä.

Vielä isompi parannus on tapahtunut, kun tarkastellaan suurimpia työnantajia. Rakennuslehden taulukossa on seitsemän rakennusliikettä, joiden tapaturmataajuus oli alle 10. Noin 30:llä rakentajalla tapaturmataajuus oli alle 20. Joukossa olivat suurimmat rakennuskonsernit, joiden työmailla aliurakoitsijat mukaan lukien valtaosa Suomen ammattirakentamisesta tapahtuu.

Tilasto vahvistaa olettamusta, että järjestäytyneiden yritysten työmaat ovat muita turvallisempia. Se ei selitä kuitenkaan kaikkea. Kyse on myös siitä kuinka avoimesti tapaturmat on kirjattu. Jos on kaksi vaihtoehtoista tapaa ilmoittaa asia, niin rehellisemmän kuvan antaisi, jos valitsisi niistä itselleen huonomman.

Kansainvälisesti hyväksytty tapaturmataajuusmittari TRIR (total recordable injury ratio) tarkoittaa kaikkia tapaturmia ensiaputapauksia lukuun ottamatta ja se pitää sisällään myös korvaavan työn tapaukset.

Tapaturmavakuutuskeskus ohjeistaa vertailtavuuden parantamiseksi laskemaan tapaturmataajuuden koko henkilöstön kaikista työajalla sattuneista vahinkotapahtumista. Esimerkkinä annetaan tapaus, jossa aliurakoitsijan työntekijä kaatui kantaessaan laatikkoa työpaikan käytävällä, oli loppupäivän hoidettavana ja palasi seuraavana aamuna normaalisti töihin. Tapaturma kirjataan yrityksen kaikkien korvattujen työpaikkatapaturmien taajuuslaskentaan.

Rakennusteollisuus sen sijaan jättää kirjaamatta pienet tapaturmat.Tästä mittarista käytetään lyhennettä LTIF.  Yritysten itsensä ilmoittamissa luvuissa on tilastoitu vähintään yhden päivän työkyvyttömyys. Osa yrityksistä käyttää tilastojen kaunistelemiseen myös korvaavaa työtä.

Korvauspäivistä yli 70 prosenttia on 0-3 päivän mittaisia, joten jo se kaunistaa tapaturmataajuutta kolmasosalla eli 60:stä 40:een. Silti edelleen ollaan kaukana Rakennusteollisuuden 20:stä.

Kauniista luvuista parempi tili

Nämä asiat eivät olisi isoja rikkeitä, jos edes näihin lukuihin voisi luottaa. Todennäköisesti osa yrityksistä kuitenkin kaunistelee näitäkin lukuja. Syynä voi olla esimerkiksi se, että pomojen bonukset ovat sidottu hyviin tapaturmataajuuslukuihin. Allianssiurakoissa työturvallisuus voi olla yksi tarjoajien valintaperusteista ja bonuksia jaettaessa yksi kriteereistä. Joillakin työmailla annetaan koko porukalle pieniä bonuksia tapaturmattomista päivistä.

Pörssiyrityksillä kyse voi olla myös maineesta.

Isoin ongelma tulee siinä miten ulkomaiset työntekijät ja aliurakoitsijat kirjataan tapaturmataajuuksissa. Ulkomailla vakuutetut eivät näy TVK:nkaan tilastoissa, kuten ei suurin osa vuokratyöntekijöistäkään. Niiden pitäisi näkyä kuitenkin pääurakoitsijoiden tilastoissa. Joskus näin on, joskus ei.

Suurin osa rakennusliikkeistä on laskenut tapaturmataajuuden vain omille työntekijöille. Pk-yrityksille se on ihan hyvä menettely, mutta jos projektinjohtourakoitsija, jolla ainoa oma työntekijä työmaalla on työsuojeluvaltuutettu, tekee näin, niin silloin saadaan vahvasti kaunisteltuja lukuja.

Muutama projektinjohtourakoitsija on ilmoittanu kyselyymme vuodesta toiseen, että tänäkään vuonna ei ole sattunut yhtään tapaturmaa. Pienillä yrityksillä nollaa voi selittää myös pelkkä onni, koska työtuntien määrä on vähäinen. Olen jättänyt nämä yritykset pois taulukostamme.

Ulkomailla sattuu vähiten tapaturmia?

Kuolemantapauksia sattuu aliurakoitsijoille enemmän kuin vakituiselle väelle, mutta tapaturmia heille sattuu tilastojen mukaan jostain syystä vähemmän. Syynä on todennäköisesti se, että pääurakoitsija ei kerää tai saa tietoa aliurakoitsijoiden pienistä tapaturmista. Ulkomaisilla aliurakoitsijoilla ei ole välttämättä mitään intoa niitä ilmoitella: sormeen pistetään teippiä ja jatketaan töitä. Siksi joillekin rakennusliikkeille voi olla edullista ilmoittaa kokonaislukuun aliurakoitsijoiden pienet tapaturmataajuudet.

Tilanne vääristyy entisestään, jos isot konsernit ottavat tilastoihinsa mukaan myös ulkomailla toimivat työntekijät. Suomen korkeat tapaturmataajuusluvut selittyvät pitkälti sillä, että meillä niiden ilmoittaminen on muita maita selvästi kattavampaa vakuutuslainsäädäntömme vuoksi. Kuolemantapauksissa ei tulkinnan varaa, ja siinä tilastossa Suomi on yksi turvallisimmista maista maailmassa.

Turvallisuustekniikan tohtori Heikki Laitinen on käsitellyt tätä eri maiden erilaista käytöntä artikkelissaan: https://www.turvallisuusuutiset.fi/sitenews/view/-/nid/6108/ngid/2

”Parhaassa” tapauksessa itäeurooppalainen tytäryritys ilmoittaa, että sen työntekijöille ei ole sattunut taaskaan yhtään tapaturmaa. Kun nämä isot työtunnit ynnätään pääkonttorin ja taloushallinnon tuntien kanssa, saadaan jakajaksi mukavan korkea luku suhteessa tapaturmiin.

Selkeintä olisi, että ilmoitettaisiin vain Suomen toiminnan tapaturmataajuus.

Joissakin yrityksissä kirjataan vain vakavat tapaturmat, joita on vain häviävän pieni määrä kaikista. Vakavien tapaturmien määrä on laskussa, joten se on otollinen tilastoinnin kohde. Lievät tapaturmat, kuten vasaralla sormeen lyömiset, sen sijaan ovat kasvussa, joten niitä ei siitäkään syystä pidä unohtaa. Työturvallisuuden vanhojen lainalaisuuksien mukaan pienillä tapaturmilla on selvä tilastollinen syy-yhteys vakavampiin. En ole nähnyt, että tätä lakia olisi kumottu.

Vääristä luvuista ei voi tehdä oikeita johtopäätöksiä

Rakennusyritysten ilmoittamat tapaturmataajuudet voivat siis olla vähän mitä sattuu. Toivottavaa olisi, että edes yrityksellä itsellään olisi yhtenäinen käytäntö, jolla se seuraa tapaturmataajuutta eikä niin, että laskentaperusteita muutetaan kesken kaiken. Sitäkin on valitettavasti tapahtunut.

Toimittajan kannalta ikävintä on, että kun kovat faktat ovat noin epämääräiset, niin analyyseilta putoaa osin pohja pois.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Jos alalla ollaan yhteisesti sitä mieltä, että kannattaa keskittyä tilastoinnissa vain vakaviin tapaturmiin, niin sekin sopii.

Teollisuus on ehdottanut, että Tapaturmavakuutuskeskus siirtyi käyttämään samoja laskentaperusteita kuin työelämäkin. Silloin noita pieniä tapaturmia ei tilastoitaisi ollenkaan. Eli poissa silmistä, poissa mielestä.

Rakennuslehden on turha lähteä laatimaan omaan kirjauskäytäntöä vaan yhtenäisten pelisääntöjen laatiminen olisi Rakennusteollisuuden asia. Sen työturvallisuusryhmässä voisi miettiä esimerkiksi seuraavat yhteiset kriteerit:

– Ilmoitetaanko vain vähintään yhden päivän (8 tunnin) poissaolo?
– Ilmoitetaanko vain Suomessa sattuneet tapaturmat?
– Ilmoitetaanko koko työmaan kaikkien työntekijöiden tapaturmataajuudet?
-Miten varmistetaan, että aliurakoitsijoiden tapaturmat saadaan kattavasti tietoon?

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Mistä puhumme kun puhumme tapaturmataajuudesta – kaunistellaanko lukuja esimerkiksi bonuksien vuoksi?”

  1. Kyllä. Eihän työtapaturmia edes ole. Pelkkiä nollapäivää tapaturmia. Jopa käden murtuminen on nollapäivää tapaturma

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi