Mitä jos rakennusala olisikin luotettavin toimiala?

Kuulostaako otsikon ajatus mahdottomalta? Ehkä kuulostaa, mutta se on mahdollista. Siihen tarvitaan koko rakennusalan yhteinen kulttuurinen muutos. Se on kaikkien, niin rakennuttajien kuin tekijöiden, etu sekä samalla koko alan tuottavuuden todellinen muutosajuri.

Rakennusalan kulttuurista luodaan julkisuudessa hyvin yksioikoinen kuva – sankarimainen, tontille satunnaisesti ilmestyvä yksinpuurtaja, jonka taustalla häärii epämääräinen joukko. Todellisuus on toinen. Tarvitaan satojen ammattilaisten tuhansia työtunteja. Yhteistyössä ja yhdessä. Siinä kulttuurilla on merkitystä.

Rakennusalan kulttuuria ei muuteta näennäisellä läpinäkyvyydellä, vaan sinnikkäällä ja aidolla tosiasioiden tunnustamisella. Ja korjaamisella. Mitä siellä konepellin alla aidosti tapahtuu? On parempi etsiä syyllisten sijaan parempia tapoja toimia. Tarvitaan tekoja.

Rakentava kysymys: olisiko mahdollista ottaa rakennusteollisuudesta verikokeet, röntgenkuva ja magneettikuvat? Katsoa, missä on tulehduksia ja missä murtumia. Ja kun nykyään ei muutenkaan suosita antibioottien käyttöä, millaisen kuntoutusohjelman rakennusteollisuus tarvitsee?

Olemme tottuneet vain venyttelemään, mutta sillä ratkaistaan lihashuollon ongelma. Elimistö ja rakennusala ovat monimutkaisempia järjestelmiä. Meidän pitää kysyä, millaisia koko arvoketjua ohjaavia normeja tarvittaisiin? Mitä ei tarvittaisi? Ja ennen kaikkea: millaiset sopimusmallit ja yhteiset onnistumisen mittarit ohjaavat koko arvoketjun tekemistä kaikkein fiksuimmin ja fiksuimpaan suuntaan?

Tavoitteena pitäisi kai olla tämä: ei alilaatua (eikä ylilaatua), ei aikatauluviivästyksiä, ei harmaata taloutta, ei yhteisten rahojen tuhlaamista julkisessa rakentamisessa (eikä kenenkään omien rahojen tuhlaamista sen puoleen). Kaikki tämän tietävät, miksi emme tee niin?

Voisiko syynä olla inhimillinen paljastumisen pelko ja kyvyttömyys myöntää itselleen ja muille totuttujen tapojen toimimattomuus? Kokeneen ammattilaisen voi olla vaikea kyseenalaistaa entinen, ja toisaalta voi pelottaa uusien tapojen opettelu. Nuorempi sukupolvi on myös oppinut tavan toimia, ja voi olla haastavaa kyseenalaistaa juuri opittu taito. Luonnollisesti iso osa rakentamisen ammattilaisista haluaa ja näkee mahdollisuuden oppimiseen ja kehittämiseen, jolloin sille tulisi raivata rakentamisen kulttuuriin kaivattua tilaa. Se ei ole keneltäkään pois. Päinvastoin. Se on lisää kaikille.

Ja kun kulttuurin kuntoutusohjelma on valmis, tarvitsemme käytännön toimia ohjaamaan kulttuuria. Vastuullisten rakentajaihmisten nimet olisivat reippaasti näkyvissä rakennusprojektin aikana ja jälkeen, allekirjoittajina: ”Me teimme tämän”. Olisiko tämä omiaan vahvistamaan luottamusta ihmisten välillä? Ammattilaisilla tuskin on mitään tätä vastaan. Kyllä lentokoneessakin kerrotaan heti lennon alussa, kuka vastaa tekemisestä ohjaamossa, kuka matkustamossa.

”Vastaava työnjohtaja Virtanen miehistöineen tässä toivottaa kaikki tervetulleiksi rakennusprojektiin. Tämä rakennus valmistuu aikataulussaan säästä huolimatta.”