Kosteus- ja homevaurioituneet rakennukset ovat lopulta saaneet arvovaltaista poliittista huomiota. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan raportissa 2.5.2013 arvioidaan vaurioituneiden rakennusten korjausvelan nousevan valtion vuotuisen budjetin määrään.
Hyvällä syyllä voi kysyä, miten näin mittavaan ongelmaan on ajauduttu. Johtuvatko vauriot siitä, ettei osata suunnitella rakennusfysikaalisesti toimivia rakennuksia? Johtuvatko vauriot siitä, että rakentamismääräykset ovat johtaneet harhaan? Johtuvatko vauriot siitä, että rakentamisen ammattitaito on kadonnut? Onko syynä eri toimijoiden ahneus ja voitonpyynti ?
Syyttely ei auta. Valiokunnan monet johtopäätökset ja ehdotukset ovat kannatettavia. Tulee kääriä hihat, ja koko rakennusalan on yhdessä etsittävä keinot vaurioiden korjaamiseen ja uusien syntymisen estämiseen.
Julkinen, kuntien vastuulla oleva rakennusvalvonta on eräs lenkki rakentamisen ketjussa. Rakennusalalla tiedetään, ettei rakennusvalvonta ole lain mukaan se taho, joka vastaa rakennushankkeiden onnistumisesta ja laadusta. Yleisesti ottaen rakennusvalvonta käsittelee luvat, valvoo toimijoiden pätevyyttä ja rakentamisaikana pistokoeluonteisesti rakentamisen teknistä minimitasoa. Suurelle yleisölle rakennusvalvonta kuitenkin edustaa osittain virheelliseen käsitykseen perustuen viranomaista, jonka ainakin pitäisi voida estää suuremmat ja pienemmät rakennusvirheet, katastrofeista puhumattakaan.
Rakennusvalvontaviranomaiset ovat yhtä lailla huolissaan tilanteesta kuin eduskunnan tarkastusvaliokunta. On kansantaloudellista tuhlausta vuosi vuoden jälkeen korjata kymmenillä ja sadoilla miljoonilla euroilla kouluja ja päiväkoteja, joiden vuosikorjaukset on laiminlyöty. Kustannuspaineiden vuoksi suunnittelussa, rakentamisessa ja materiaalivalinnoissa tehdään ratkaisuja, jotka eivät kestä aikaa. Tuntuu, että säännösten jatkuvan muutoksen keskellä perinteinen koeteltuja ratkaisuja korostava ”hyvä rakennustapa” on unohtunut lainsäätäjältä ja rakentajilta. Voiko nykyisten pilkottujen aliurakoiden maailmassa enää puhua ”ammattiylpeydestä”?
Uusia rakentamismääräyksiä laadittaessa tulee varmistua, etteivät sinänsä tarpeelliset energiantehokkuusvaatimukset syrjäytä muita yhtä tärkeitä tavoitteita ja johda riskirakenteisiin. Nykyaikainen ”termospullo”-rakennus on kuin pitkälle viritetty kone, jossa yhden tekijän vaje voi johtaa kokonaisuuden kannalta mittaviin korjaustarpeisiin. Pienetkin virheet suunnittelussa ja rakentamisaikana kostautuvat homevaurioina, koska määräysten mukaiset rakenteet eivät enää kuivu ja siedä kosteutta kuten ennen. Rakentamisen määräysten tulee olla tasapainossa, ja niiden tulee ensisijaisesti ottaa huomioon rakennusten pitkäaikaiskestävyyteen ja terveellisyyteen vaikuttavat tekijät.
Pääkaupunkiseudun talonrakentaminen edustaa vähintään kolmannesta koko valtakunnan rakentamisen ja korjaamisen vuotuisarvosta. Pääkaupunkiseudun kuntien rakennusvalvontaorganisaatiot ovat jo vuosien ajan tehneet yhteistyötä yli kuntarajojen. Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten rakennusvalvonnat esittävät vakavasti harkittavaksi riittävästi resursoitua rakentamisen ministeriötä, jonka erityisenä tehtävänä on varmistaa rakentamisen ja rakennetun ympäristön laatu. Rakennettu ympäristö muodostaa valtaosan kansallisvarallisuudestamme.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Miten mittava rakennusten korjausvelka syntyi? – Rakentamisen ministeriö varmistamaan laatua”