Kokeile kuukausi maksutta

Ympäristölainsäädännön kehittymisen ruuhkavuodet sijoittuvat 1980- ja 1990-luvuille. Silloin säädettiin maa-aineslaki, ilmansuojelulaki, jätelaki ja laki ympäristövaikutusten arvioinnista. Ympäristölupamenettelylailla kehitettiin menettelyjä.

Vuonna 2000 voimaan tullut maankäyttö- ja rakennuslaki kuvaa hyvin lainsäädännön trendejä. Laki kehottaa vaikuttamaan osallistumalla elinympäristömme suunnitteluun. Myös muussa lainsäädännössä on kuljettu kohti osallistavampia prosesseja. Internet on tehnyt osallistumisen, oman näkemyksen esittämisen ja mielipideryhmien muodostamisen tehokkaaksi ja helpoksi. Vaikuttajien määrä on kasvanut huimasti.

Jos piirrettäisiin piirakka, jossa sininen pala kuvaa lainsäädännön painoarvoa ympäristövastuullisen toiminnan ohjauksessa ja valkoinen kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen painoarvoa, niin 1980-lukulainen piirakka olisi silmiinpistävän sininen. Piirakan valkoinen osuus on kuitenkin koko ajan kasvanut ja peittää siitä nykyään hyvinkin jo puolet. Käytännössä tämä ilmenee uutena haastavana lupamenettelynä, toiminnalle on saatava ”sosiaalinen toimilupa”.

Sosiaalinen toimilupa on yhteiskunnan ja sidosryhmien hyväksyntä hankkeelle. Sen saamiseksi ei ole lainsäädäntöä, joka määrittelisi hakemuksen sisällön ja vähimmäisvaatimukset, ei myöskään viranomaista, joka käsittelee hakemuksen. Lakeihin voi perehtyä lakikirjojen avulla, mutta sosiaalisen toimiluvan osalta on kyettävä tuottamaan sisältö ja luomaan menettely itse, eikä oikeaa tai väärää tapaa ole olemassa. Sosiaalisen toimiluvan puuttuminen näkyy tyypillisesti lupamenettelyjen pitkittymisenä, kun lupapäätöksistä valitetaan. Pahimmillaan päätöksen saaminen voi kestää vuosia. Viivästyminen näkyy toimialasta riippumatta suoraan viivan alla. Kaupan päälle seuraa kielteinen julkisuus.

Jos maailma olisi täydellinen, lupahakemukset käsiteltäisiin ripeästi eikä päätöksistä olisi tarvetta valittaa, koska kyseenalaiset kohdat olisi keskusteltu ja kaikkia tyydyttävät ratkaisut haettu valmisteluvaiheessa ja esitetty luotettavasti hakemuspapereissa. Rakentaminen aloitettaisiin suunnitellussa aikataulussa ja tuotanto alkaisi, tai vuokralaiset astuisivat sisään sovitun mukaisesti ja kassavirta olisi kunnossa.

Sosiaalinen toimilupa ei tee maailmasta täydellistä, mutta vie tavallaan lähemmäksi sitä. Sosiaalisen toimiluvan hankkimisessa on tär­keää, että tuntee hankkeensa, tietää sen ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset, tunnistaa keskeiset sidosryhmät, tuottaa luotettavaa tietoa, huolehtii vuoropuhelusta ja siitä, että vuoropuhelu on räätälöity eri ­sidosryhmille, jakaa tietoa, kuuntelee ja ottaa huomioon. Koska sidosryhmien tunnistamiselle ja vuoropuhelun ­räätälöinnille ei ole lakia, paras evästys syntyy kokemuksesta. Mitä enemmän on kertynyt kokemusta erilaisista hankkeista erilaisissa kulttuureissa ja ympäristöissä, sitä paremmat edellytykset on onnistua sosiaalisen toimiluvan hankkimisessa. Lupa on vaikea saada, mutta sen menettää hetkessä. Siihen on siis panostettava, ja panostus on oltava jatkuvaa ja osa normaalia ­toimintaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentaja tarvitsee sosiaalisen toimiluvan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Jaana Tyynismaahttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/jaana-tyynismaa/