Kokeile kuukausi maksutta

Suunnittelualan myllerrys kiihtyy

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Suunnittelu- ja konsultointiala elää Suomessa parhaillaan poikkeuksellisen mielenkiintoista vaihetta. Kun rakennusliikkeiden osto- ja yhdistymiskehityksessä on hiljaista, suunnittelupuolella vauhti on kova.

Suomen suurimpien suunnittelutoimistojen listalla Sweco ja Ramboll ovat pitkään olleet ylivoimaisia ykkösiä, mutta viime aikoina haastajat ovat loikanneet vauhdilla niiden kantaan.

Rakennuslehden Suurimmat-selvityksen mukaan Sweco ylsi viime vuonna noin 300 miljoonan ja Ramboll 250 miljoonan euron liikevaihtoon. Niiden takana Pöyryn ja ruotsalaisen ÅF:n liitosta syntynyt Afry pääsi jo lähelle 200 miljoonan euron liikevaihtoa ja tänä vuonna tuo virstanpylväs varmasti ohittuu, kun Afry osti Vahasen osaksi konsernia.

Kovaa kasvua on tehnyt myös pörssiin listautunut Sitowise. Perinteiset Granlund ja A-Insinöörit haluavat myös nousta reippaasti nykykokoaan suuremmiksi – A-Insinöörit pääomasijoittajan kirittämänä.

Moni tähtää siis 200 miljoonan euron liikevaihtoon eli lähemmäs suunnittelualan kärkiyhtiöitä. Kasvustrategiat ovat näkyneet muutaman vuoden ajan yrityskauppoina. Moni yhtiö hakee suurempia muskeleita, uusia osaamisalueita ja lisää asiakkaita ostamalla pienempiä kilpailijoitaan. Esimerkiksi A-Insinöörit on tehnyt puolentoista vuoden aikana kymmenkunta yritysostoa. Tahti alalla ei tunnu hidastuvan. Lue lisää: Suunnittelutoimistot hakevat vauhtia ulkomailta – ”Ainoa tapa kasvaa markkinoita nopeammin on yrityskaupat”

Mielenkiintoista on myös kasvua hakevien yritysten kansainvälistyminen. Uusia markkinoita haetaan tutusti Pohjoismaista, mutta nyt myös Keski-Euroopasta. Suomalaisyritykset menevät markkinoille yrityskauppojen kautta ja omaa erikoisosaamistaan markkinoimalla.

Nykyinen suhdannetilanne ja monenlainen epävarmuus todennäköisesti kiihdyttävät suunnittelualan ja myös arkkitehtitoimistojen yhdentymistä. Pienemmät yritykset joutuvat pohtimaan, mitä mahdollisuuksia niillä on selviytyä, kun alalla mennään kohti suurempia yksiköitä. Mullistukset siis jatkuvat.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suunnittelualan myllerrys kiihtyy”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Tapio Kivistöhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/tapio-kivisto/