ROTIA rakentamiseen Jukka Pekkanen 3 kommenttia

Uudistummeko vai taannummeko?

Menestyminen vaatii jatkuvaa uudistumista. Uudistuminen edellyttää osaamista. Osaamista syntyy koulutuksella ja tutkimuksella. Riittääkö kiinteistö- ja rakennusalan koulutus- ja tutkimustoiminta uudistamaan alaa vai olemmeko jämähtämässä paikalleen tai peräti jäämässä muiden jalkoihin?

Palvelukulttuuri, kiertotalous, virtuaali- ja lisätty todellisuus, big data ja yhteiskehittäminen ovat tuttuakin tutumpia sanoja. Niitä näkee kehittämisen tiimoilta eri toimialojen tavoitteissa – myös kiinteistö- ja rakennusalan harvojen kärkitoimijoiden kehittämiskohteina. Alan arkipäivää leimaa kuitenkin liian usein sanat kosteusvaurio, hometalo, asiakaspettymys, halvin hinta.

Onko kyse siis siitä, ettei tiedetä, osata tai välitetä? Arvostetaanko osaamista, koulutusta sekä tutkimus- ja kehitystoimintaa vai meneekö ilman niitäkin hyvin? Väitän, että tutkimuksen, kehittämisen ja koulutuksen mahdollisuuksia ei alallamme hyödynnetä riittävässä laajuudessa ja se näkyy tulevaisuudessa yritysten tuottavuudessa ja uusiutumiskyvyssä sekä alan kilpailussa lahjakkaista ja motivoituneista nuorista.

Tulevaisuuden kannalta alan tärkeimpiä tehtäviä on vetovoimaisuuden lisääminen. Rakentamiseen sekä kiinteistönhoitoon ja ympäristönhuoltoon arvioidaan avautuvan vuoteen 2030 mennessä vuosittain 7 500 uutta työpaikkaa eläköitymisen ja uusien tehtävien syntymisen kautta. Valtaosa kiinteistö- ja rakennusalan koulutuksista ovat olleet nuorten keskuudessa suosittuja, joskin muutamina viime vuosina ensisijaisten hakijoiden määrä on ollut laskusuuntainen. Onneksi suunta on kuitenkin kokonaisuutena muuttumassa parempaan. Tämän kevään yhteishaussa ensisijaisten hakijoiden määrä on joissakin oppilaitoksissa selkeässä kasvussa, vaikka osassa laskusuunta valitettavasti edelleen jatkuu.

Ei kuitenkaan riitä, että aloittavien opiskelijoiden luvut ovat kunnossa. On huolehdittava siitä, että opintonsa keskeyttävien määrää saadaan pienennettyä ja opintojen läpäisyaikoja tiivistettyä. Niissä on vahva rooli alan yrityksillä ja ammattilaisilla, otetaan opiskelijat silmäteriksemme – järjestetään riittävästi mielekkäitä harjoittelupaikkoja ja kerrotaan aktiivisesti erilaisista mielenkiintoisista uramahdollisuuksista.

Kiinteistö- ja rakennusalan tieteellisen tutkimuksen taso on Suomessa noususuuntainen. Tämä tarkoittaa, että huippuosaamista löytyy. Ilahduttavasti poikkiteknologista tutkimusta on myös yhä enemmän. Liian usein kuitenkin huippuosaamisen ja yritysten käytännön tekemisen välillä on turha kuilu.

Alan tutkimus- ja kehitysresursseista olisi usein löydettävissä huomattavasti nykyistä enemmän hyötyä myös liiketoiminnan arkipäivän haasteisiin. Rohkeampi ja ennakkoluulottomampi yhteistyö tutkijoiden sekä yritysten välillä luo mahdollisuuksia. Onneksi myönteisiä esimerkkejä tästäkin on havaittavissa.

Rakennusalalla menee nyt hyvin ja mahdollisuudet valoisaan tulevaisuuteenkin ovat hyvät. Tämä vaatii kuitenkin koko alalta ja meiltä kaikilta määrätietoista työtä tulevaisuuden osaamisen ja osaajien varmistamiseksi. Se ei ole vaikeaa, yritetään edes.

Jukka Pekkanen

TUT Industry Professor, Johtaja, Rakennusteollisuus RT ry

Kaikki kirjoitukset

Keskustelu artikkelista: 3 kommenttia

  • ”Valtaosa kiinteistö- ja rakennusalan koulutuksista ovat olleet nuorten keskuudessa suosittuja, joskin muutamina viime vuosina ensisijaisten hakijoiden määrä on ollut laskusuuntainen. Onneksi suunta on kuitenkin kokonaisuutena muuttumassa parempaan.”

    Hakijamäärien lasku on aika monen alan yhteinen ongelma Suomessa. Taustalla vaikuttaa muun muassa se, että opiskeluikään tulevat ikäluokat ovat nyt moniin muihin ikäryhmiin nähden aika pieniä. Asia näkyy esimerkiksi siinä, että 2000-luvun alkuvuosina ylioppilastutkinnon suorittaneita oli 35-36 000 vuodessa. Vuonna 2006 valuttiin 33 000:n tasolle, vuonna 2010 mentiin 32 000:n tasolle, ja viime vuonna ja tänä vuonna ylioppilaaksi taitaa kirjoittaa noin 30 000 opiskelijaa. Suomen väestöpyramidissa 20-24 -vuotiaiden ikäluokka on nyt noin 225 000 hengen suurinen ja 15-19 -vuotiaiden ikäluokka 299 000:n kokoinen. 5-9 -vuotiaiden ikäluokka on taas isompi (309 000 henkeä), mutta lähivuosina niin ammattikoulun, lukion, ammattikorkeakoulun kuin yliopistonkin aloittavat ikäluokat ovat erityisen pieniä, mikä näkynee väistämättä hakijamäärissä. Väestöpyramidia 31.12.2016 tilanteessa voi katsoa tästä:
    http://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#v%C3%A4est%C3%B6nik%C3%A4rakenne31.12.2016

    Vastaa
    • Piti lukea, että ”Suomen väestöpyramidissa 20-24 -vuotiaiden ikäluokka on nyt noin 335 000 hengen suurinen ja 15-19 -vuotiaiden ikäluokka 299 000:n kokoinen.” Näppäilin vahingossa 335 000:n paikalle luvun 225 000.

      Vastaa
  • ”Menestyminen vaatii jatkuvaa uudistumista. Uudistuminen edellyttää osaamista. Osaamista syntyy koulutuksella ja tutkimuksella. Riittääkö kiinteistö- ja rakennusalan koulutus- ja tutkimustoiminta uudistamaan alaa vai olemmeko jämähtämässä paikalleen tai peräti jäämässä muiden jalkoihin?”

    Uudistuminen on termi, jonka käytössä on syytä olla varovainen. Toki kapealla alalla toimiville spesialisteille uudistuminen on tärkeää ja mahdollistakin, mutta usein rakentamisen parissa työskentelevillä on edessän valtavan laaja kenttä. Millaista osaamista tällöin voidaan kohtuudelle edellyttää työnjohdolta? Pitääkö eri työvaiheet halita, vai ollaanko me pelkkiä johtajia ilman substanssiosaamista eli periaatteessa kuka tahansa voisi toimia vastaavana mestarina? Työssä vaadittava osaaminen ei synny pelkästään koulussa, vaan ennenkaikkea töitä tekemällä. Jos tänä vuonna tekee yhdenlaisen hankkeen, seuraavan kerran vastaavan tyyppisiä työvaiheita tulee vastaan ehkä viiden vuoden kuluttua. Jos tällä välin ahkerasti uudistetaan asioita, joutuu kokeneempikin kaveri jälleen opettelemaan asiat uusiksi eli jokainen työmaa menee oppirahojen maksamiseen. Ei oikein vastaa mielikuvaa 20 vuoden kokemuksen omaavasta kaverista. Siksi tällä tavalla ei tuottavuutta synnykään, pikemminkin lehtiotsikoita rakentamisen ongelmista.

    Sama pätee kaikenlaisiin tietojärjestelmiin, joita meidän työkaluiksi kutsutaan. Kun niiden elinkaari on muutama vuosi, josta ensimmäinen menee lastentautien korjaamiseen ja käytön opetteluun, eikä tuloksena kuitenkaan ole muuta kuin vähän monimutkaisempi versio ruutupaperista tai kenties jopa excelistä. Tällöin kannattaa kehitystyössä pitää realismi mukana. Ns. tietoa kyllä osataan tuottaa, mutta kuka sen valtavan tietomäärän käsittelyn hallitsee, kenen kapasitetti siihen riittää ja millaiset kustannukset se oikeasti aiheuttaa? Niin paljon tälläkin hetkellä työstäni kuluu aikaa muuhun kuin tuottavan ajatustyön tekemiseen.

    Voi tietysti olla, että olen liian vaativissa tehtävissä, kun näistä asioista purnaan. Ympärilleni katselemalla en kuitenkaan näe pelkästään itseäni kyvykkäämpää porukkaa, vaan sulaudun ihan hyvin joukkoon.

    Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia