Ilmastonmuutoksen ympärillä kiihkeänä vellova julkinen keskustelu sekä viime syyskuussa järjestetty YK:n ilmastokokous ovat innostaneet suuren määrän valtioita, kaupunkeja ja kansainvälisiä suuryrityksiä entistä kunnianhimoisempiin hiilineutraaliustavoitteisiin. Muutos näkyy myös rakennusalalla: yritykset julkistavat kilvan omia tavoitteitaan ja kertovat laveasti ympäristösitoumuksistaan.
Tämä on hyvä asia ja kertoo asian painoarvosta. Lupauksia on kuitenkin tehty sen verran kovalla kyydillä, että mukana kulkee toivottavasti myös ymmärrys siitä, mitä niiden lunastaminen käytännössä vaatii. Hiilineutraaliuteen liittyvät lupaukset edellyttävät toimenpiteitä, seurantaa sekä läpinäkyvyyttä tulosten ja edistymisen viestimisessä. WGBC:n Net Zero Carbon Buildings sekä tavoite- ja toimenpideohjelma Bringing Embodied Carbon Upfront ovat hyviä esimerkkejä kansainvälisistä, strukturoiduista sitoumuksista, joiden vaikuttavuus on mitattavaa ja todennettavaa.
Medialukutaito joutuu nykyisessä ”fake news” -maailmassa koville. Kriittistä silmää tarvitaan myös ympäristö- ja ilmastoväittämien arviointiin. Rakennusmateriaalien osalta on paljon epätietoisuutta liittyen jo ympäristövaikutustiedon saatavuuteen, puhumattakaan kaunistelluista totuuksista liittyen esimerkiksi materiaalien elinkaaren lopun kierrätettävyyteen – on eri asia säilyttää olemassa olevan rakennuksen runkorakenteita ja uudelleenkäyttää soveltuvia rakennusosia kuin uusiokäyttää vuosikymmenien ajan rakenteissa sisällä ollutta rakennusmateriaalia. Tämä edellyttää järeämpiä teollisia prosesseja ja varmuutta materiaalien turvallisuudesta. Jos ammattilaisten on vaikea erottaa totta tarusta, miten käy kuluttajan? Omakotitalon rakentajalla voi mennä useampikin sormi suuhun ”hiilineutraalien vaihtoehtojen” ja kompensaatiolupausten keskellä.
On sinänsä rohkaisevaa, että materiaaliteollisuudessa suorastaan kilpaillaan tuotteiden hiilijalanjäljen pienuudella ja eri tuotteiden kierrätettävyydellä, mutta niin kuin urheilussakin, reilu peli on kaikkien – viime kädessä rakennetun ympäristön ja sen käyttäjien – etu. Yleisesti käytössä olevat menetelmät ja standardit, kuten LCA, EPD:t, EN-standardit ja Science Based Targets -viitekehys (SBT), ovat luotettavia, todennettuja ja kaikille tasapuolisia.
Saint-Gobainilla on tehty elinkaarilaskentaa (LCA) jo 1990-luvulta asti ja sitä käytetään myös tuotekehityksen työkaluna. EN 15804 -standardin mukaiset, kolmannen osapuolen verifioimat ja EPD-operaattoreiden julkaisualustoilla saatavilla olevat ympäristöselosteet kertovat tuotteidemme ympäristövaikutukset koko niiden elinkaarella. Luterilaisen inhorealistisesti valitsemme laskentaan totuudenmukaiset, todennettavat ja yleensä pahimmat mahdollisimmat skenaariot. Tästä näkökulmasta markkinoilla pyörivät puolivillaiset, pelkistetyt laskelmat, jotka eivät täytä virallisesti ympäristöselosteiden kriteereitä, tekevät hallaa yhteisille pyrkimyksille. Alan kehityksen, läpinäkyvyyden ja maineen vuoksi on äärimmäisen tärkeää pelata samoilla säännöillä.
Kaikilla materiaaleilla on vahvuutensa, heikkoutensa ja hiilijalanjälkensä – kaikkia materiaaleja myös tarvitaan, sillä maailma kaupungistuu kovaa vauhtia. On muistettava myös, että hiilidioksidipäästöt ovat vain yksi osa yhtälöä; hiilineutraaliuden tavoittelu ei saa johtaa osaoptimointiin tai terveellisyydestä, turvallisuudesta, kestävyydestä ja taloudellisuudesta tinkimiseen.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Ympäristölupaukset vaativat ammattilaisen medialukutaitoa”