Yle: Poriin tapahtuma- ja konserttihalli sekä Angry Birds -ravintola

Porin Kirjurinluotoon rakennetaan 2 500 katsojan konsertti- ja tapahtumahalli. Kokonaispinta-alaltaan noin 7 000 neliömetrin suuruisen Event Arenan kaavoitus on jo käynnissä, ja koko hallin on tarkoitus valmistua puolentoista vuoden kuluttua. Lisäksi Porin keskustaan rakennetaan Angry Birds -seikkailupuisto ja -ravintola, Yle Satakunta kertoo.

Jätevedenpuhdistamon laajennus Eurassa sai ympäristöluvan

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan JVP-Eura Oy:n jätevedenpuhdistamon laajennukselle Euran kunnassa. JVP-Eura suunnittelee 2,5–5 miljoonan euron investointeja puhdistamon toiminnan tehostamiseksi. Investointi käsittää muun muassa uuden ilmastusaltaan rakentamisen. Puhdistamon laajennuksen ja tehostuksen yleissuunnittelu on aloitettu syksyllä 2012.

Parma toimittaa betonirakenteet Tampereen tornihotelliin

Betonielementtien valmistaja Parma Oy toimittaa ensi vuonna valmistuvan Tampereen tornihotellin betonirungon. Parma tuottaa rakennukseen julkisivuelementit, kantavat väliseinät sekä katon ontelolaatat. Peräti 26 kerroksen korkeuteen nousevan hotellin seinärakenteista tulee kantavat, niin että ulkoseinät toimivat osaltaan jäykistävinä rakenteina. Tornihotellin runkoelementit tehdään Parman Kangasalan tehtaalla ja toimitetaan vuoden 2013 loppuun mennessä.

Lemminkäinen sai keskeytetyn katu-urakan Turusta

Lemminkäinen ja Turun Kiinteistöliikelaitos ovat sopineet, että Lemminkäinen tekee loppuun keskeytyksissä olleen Unioninkadun rakennusprojektin Turun keskustassa. Työt keskeytyivät joulukuun alussa, kun Turun kaupunki ei ollut tyytyväinen rakennustöiden etenemiseen ja purki sopimuksen hankkeen alkuperäisen urakoitsijan kanssa.

Hartela rakentaa YH Kodeille kolme kerrostaloa Turkuun

YH Kodit Oy laajentaa asuntotarjontaansa Turun Arolan uudisalueelle, jonne se rakennuttaa kolme 4-kerroksista taloa ja yhteensä 84 asumisoikeus- ja vuokra-asuntoa. Kolmesta kohteesta ensimmäisenä käynnistyivät Arolanmetsän rakennustyöt tammikuun alussa. Kaikki kolme kohdetta valmistuvat vuoden 2014 aikana. Talojen rakentamisesta vastaa Hartela Oy.

Helsingin Hakaniemen Sokokseen tulossa laaja peruskorjaus

Pääkaupunkiseudun osuuskauppa HOK-Elanto aikoo toteuttaa täydellisen peruskorjauksen Helsingin Hakaniemessä toimivaan Sokos-tavarataloon. Remontin on tarkoitus alkaa vuoden kuluttua, ja se kestää useita vuosia. Saneeraustöiden vuoksi tavaratalon liiketoiminta lopetetaan ensi vuoden tammikuussa, mutta ensimmäisen kerroksen S-market ja muut toiminnot jatkavat niin pitkään kuin se remonttien kannalta on mahdollista.