Lappeenrannan Huhtiniemen kylpylästä järjestetään arkkitehtuurikilpailu

Lappeenrannan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Huhtiniemen asemakaavan sekä kaupungin ja Buildia Oy:n välisen täytäntöönpanosopimuksen, jossa määritellään, miten ja millä ehdoilla asemakaava toteutetaan. Huhtiniemen kylpylähotellin yksityiskohtainen suunnittelu voidaan aloittaa, kun päätökset saavat lainvoiman. Hankkeesta vastaava Buildia järjestää kylpylähotellin suunnittelusta arkkitehtuurikilpailun.

YIT toteuttaa Lahden urheilu- ja messukeskuksen peruskorjaus- ja laajennusurakan

YIT ja Lahden Hallit Oy ovat sopineet isosta saneeraus- ja rakennusprojektista. Urakassa Lahden perinteiset Suurhalli ja Messuhalli uudistetaan läpikotaisin sekä rakennetaan uusi Välihalli, joka yhdistää Lahti Hallin muuhun kiinteistökokonaisuuteen. Myös Urheilutalon toiminnot siirtyvät uudistuksen myötä Suurhalliin. YIT Rakennus Oy toimii hankkeen rakennus- ja pääurakoitsijana ja YIT Kiinteistötekniikka Oy toteuttaa iva- ja sprinkler-urakoinnin. YIT:n urakoiden yhteisarvo on noin 14,7 miljoonaa euroa.

YIT sai Turun ja Rauman yliopistokampusten rakennusten huoltotehtävät

YIT Kiinteistötekniikka Oy ja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ovat tehneet sopimuksen Turun ja Rauman yliopistokampusalueiden kiinteistöjen teknisestä huollosta. Sopimus kattaa Turussa ja Raumalla kaikkiaan 44 rakennuksen taloteknisten järjestelmien vuosihuollot ja pienkorjaukset.

YIT toteuttaa perustukset Tuuliwatin 18 tuulivoimalaan Tervolassa ja Iissä

YIT Rakennus Oy ja TuuliWatti Oy ovat allekirjoittaneet sopimukset Tervolaan ja Iihin toteutettavien 18 tuulivoimalan perustusten suunnittelusta ja toteutuksesta. YIT suunnittelee ja rakentaa molempien tuulivoimapuistojen perustukset syksyyn 2012 mennessä. Nyt solmittujen sopimusten arvo on yhteensä 5–6 miljoonaa euroa riippuen suunnitteluvaiheessa määritellyistä ratkaisuista.

Ylivieskan Kodinkeskus on noussut harjakorkeuteensa

Ylivieskan Kodinkeskuksen rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa. Savarin liikealueella sijaitseva liikekeskus on nyt noussut harjakorkeuteensa ja valmistuu suunnitelmien mukaan keväällä 2012. Liikekeskuksen myyntipinta-ala on noin 11 000 neliötä. Rakennuttajina toimivat Tero ja Jukka Nissilä, jotka pyörittävät rautakauppaa Ylivieskassa ja Kannuksessa harjoittavaa Rautapohja Oy:tä.

Peikko toimittaa komponentteja sellutehdasprojektiin Uruguayssa

Peikko Group on saanut useita merkittäviä tilauksia sellutehdasprojektista Uruguayn Punta Pereirassa, Etelä-Amerikassa. Rakenteilla oleva tehdas Montes del Plata on chileläisen Araucon ja Stora Enson yhteishanke. Peikko on toimittanut projektiin erilaisia elementtirakentamisessa käytettäviä kiinnitysosia, kuten pilarikenkiä, ankkurointipultteja, kiinnityslevyjä ja betoniteräsjatkoksia. Kokonaisuudessaan toimitusten odotetaan ylittävän 300 tonnia.

Hartela rakentaa K-supermarketin Vantaan Hämeenkylään

Ilmarinen rakennuttaa K-supermarketin Hämeenkylän kaupunginosaan Länsi-Vantaalle. Ainontielle nousevan rakennuksen kerrosala on yli 2 800 neliötä. Tilat vuokraa Ilmariselta Ruokakesko Oy. Kohteen rakentamisesta vastaa Rakennusosakeyhtiö Hartela. Urakan on määrä valmistua kesäkuussa 2012.