Lappajärven biolämpökeskuksen rakentaminen saa energiatukea

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt runsaat 400 000 euroa energiatukea biolämpökeskuksen rakentamiseen Lappajärvelle. Hankkeessa korvataan fossiilisia energianlähteitä hakkeella. Laitoksen rakennusaikainen työllisyysvaikutus on noin 39 henkilötyövuotta. Lisäksi alueelle syntyy viidestä kuuteen uutta, kokoaikaista, pysyvää työpaikkaa, jotka liittyvät polttoaineen hankintaan ja kuljetukseen sekä laitoksen käyttöön. Tavoitteena on saada lämpökeskus tuotantokäyttöön kesään 2011 mennessä.

Keski-Pasilan keskustakorttelista järjestetään suunnittelukilpailu

Helsingin Keski-Pasilan keskustakorttelista järjestetään suunnittelu- ja toteutuskilpailu vuoden 2011 alusta alkaen. Kilpailun avulla etsitään kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti korkeatasoista suunnitteluratkaisua sekä toteuttajaa, joka lunastaa alueen ja sitoutuu sen kehittämiseen. Kilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta laaditaan asemakaava. Kilpailun tavoitteet, asemakaavalliset suunnitteluperiaatteet ja liikennesuunnitelmat käsitellään kaupunkisuunnittelulautakunnassa syksyllä 2010.

Pöyry tarkastaa sveitsiläisen voimalaitoksen geodeettiset mittaukset

Sveitsiläinen Axpo on solminut Pöyryn kanssa sopimuksen Linth-Limmernin pumppuvoimalaitoksen geodeettisista mittauksista. Sopimus kattaa kaikki geodeettiset mittaukset vuoteen 2015 jatkuvan rakennusvaiheen aikana. Pöyryn toimeksiannon arvo on noin 2,1 miljoonaa euroa.

Honkarakenne toimittaa huviloita uuteen lomakylään Sallassa

Luontomatkailuun kestävän kehityksen periaattein erikoistunut hollantilainen Pan Village on käynnistänyt uuden lomakylän rakentamisen Sallatunturin Poropuiston ja Honka Ski Village Sallan läheisyyteen. Yritys on tilannut Honkarakenne Oyj:ltä lomakyläänsä seitsemän 432-neliöistä luksushuvilaa sekä alueen vastaanottorakennuksen. Ensimmäisten huviloiden on määrä valmistua tämän vuoden kuluessa. Kaupan arvo on noin 1,5 miljoonaa euroa.

NCC rakentaa Ilmariselle vuokra-asuntoja Helsingin Myllypuroon

NCC rakentaa kvr-urakoitsijana vuokra-asuntoja Ilmariselle Helsingin Myllypuroon. Asunto Oy Helsingin Myllypihaan tulee kaikkiaan 92 asuntoa. Ne sijaitsevat alueelle valmistuvan uuden ostoskeskuksen yhteyteen rakennettavassa kiinteistössä.Työmaalla tehdään parhaillaan rakennuksen perustuksia, ja suunnitelmien mukaan rakennuksen on määrä olla valmiina vuoden 2011 elokuussa. Asuntohanke on saanut 10 vuoden korkotuen.

Outokumpu vahvisti Tornion tehtaan laajennuksen

Teräsyhtiö Outokumpu vahvisti keskiviikkona, että se toteuttaa hartaasti odotetun jätti-investointinsa Pohjois-Suomeen. Hankkeen kustannusarvio on peräti 440 miljoonaa euroa. Suunnitelmien mukaan Tornion tehtaan laajennus valmistuu vuoden 2013 alkupuoliskolla. ”Rakennustyömaa työllistää enimmillään 350-400 henkeä, joten työllistävä vaikutus alueelle on erittäin merkittävä”, kertoo Outokummun varatoimitusjohtaja Karri Kaitue.

Lemminkäinen aloittaa syksyllä Vuosaaren Kahvikorttelin rakentamisen

Lemminkäinen Oyj on ostanut Paulig Oy:ltä ensimmäisen tontin Helsingin Vuosaaressa sijaitsevasta niin sanotusta Kahvikorttelista. Rakennustyöt alueella käynnistyvät ensi syyskuussa, kun Lemminkäinen Talo Oy aloittaa kahden asuintalon rakentamisen Kiinteistö-Tapiola Oy:n hallinnoimalle kiinteistöpääomarahastolle Tapiola KR IV Ky:lle. Kuusikerroksisiin taloihin tulee yhteensä 106 asuntoa. Niiden koko vaihtelee 26 neliömetristä 105 neliömetriin. Talot valmistuvat syksyllä 2011.

Helsingin keskustakirjaston hankesuunnitelma menee syksyllä kaupunginvaltuustoon

Helsingin Töölönlahdelle kaavaillun keskustakirjaston hankesuunnitelma menee tämän vuoden syksyllä kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Rakennuksen kokonaisalaksi tulee 15 980 neliömetriä. Kirjastosta järjestetään vuonna 2011 kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu, jonka tulokset julkaistaan World Design Capital -vuonna 2012. Hankkeen kustannusarvio on 69,9 miljoonaa euroa. Suunnitelman mukaan kirjaston rakentaminen alkaa kesäkuussa 2014 ja se avautuu vuoden 2017 kesäkuussa.