Peab myi kauppakeskuksen Seinäjoelta kiinteistörahastolle

Peab Oy ja NV Kiinteistösijoitus Oy:n hallinnoima NV Property Fund I Ky -rahasto ovat perjantaina 7. toukokuuta allekirjoittaneet lähes 20 miljoonan euron kauppasopimuksen Seinäjoen Päivölään rakennettavan Avenas-kauppakeskuksen ensimmäisestä vaiheesta. Rakennustyöt ovat jo käynnistyneet, ja kauppakeskus avaa ovensa kesällä 2011. Väinämöisenkadulle nousevaan 11 070 neliömetrin kiinteistöön sijoittuu K-citymarket ja huomattava määrä muita myymälöitä.

NCC rakentaa Aalto-yliopistolle Espoon Falconiin

Aalto-yliopisto ja NCC Property Development Oy ovat tehneet sopimuksen Espoon Falcon Business Parkin neljännen rakennuksen, Gentin, rakentamisesta ja vuokraamisesta. Elokuussa 2011 valmistuva Gentti on Falcon Business Parkin neljäs ja viimeinen osa. Rakennuksessa on kuusi kerrosta ja tilojen yhteismäärä on noin 6 900 neliötä. Ensimmäiset muuttajat tulevat Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun päärakennuksesta, jonka lähes 40 000 neliön tilojen peruskorjaus aloitetaan 2011.

Rautaruukilta teräsrakenteet Sandvikin tehtaaseen Ruotsissa

Rautaruukki on valittu ruotsalaisen Sandvik Materials Technologyn tehdasrakennuksen teräsrakenneurakoitsijaksi. Ruukki toimittaa noin 12 000-neliöisen, 300 metriä pitkän tehdasrakennuksen runko- ja kuorirakenteet paikoilleen asennettuina. Sopimus sisältää myös kattoristikoiden ja kuorirakenteiden suunnittelun valmistuspiirrustuksineen. Työt ajoittuvat Ruukin osalta touko-lokakuulle, ja tehdas otetaan käyttöön vuonna 2012.

Skanska jatkaa asuinkorttelin rakentamista Järvenpäässä

Skanska aloitti Melodiapiha-korttelin rakentamisen Järvenpään keskustassa helmikuussa 2010. Ensimmäinen asuintalo on vuodenvaihteessa 2010-2011 valmistuva  As. Oy Järvenpään Sointu. Sointua seuraavat nyt Duuri ja Svengi, joiden ennakkomarkkinointi on juuri alkanut. Kortteliin on suunnitteilla kaikkiaan seitsemän rakennusta vuoteen 2015 mennessä.

Kuopion Alatorin rakentaminen käyntiin ensi viikolla

Paljon kiistelyä aiheuttaneen Kuopion toriparkkihankkeen rakennustyöt käynnistyvät viimein viikolla 19. Kuopion kaupungin omistama Kuopion Pysäköinti Oy on valinnut Skanskan hankkeen pääurakoitsijaksi, mutta varsinainen urakkasopimus on vielä allekirjoittamatta. Skanskan urakkasumma on noin 21 miljoonaa euroa. Rakennustyön laajuus on noin 30 000 bruttoneliötä ja kaivettavien maamassojen määrä noin 120 000 kuutiota. Hanke valmistuu keväällä 2012.

Lemminkäiselle 14 miljoonan euron rakennusurakka VVO:lta

Lemminkäinen rakentaa uusia vuokra-asuntoja VVO:lle Vantaan Veromiehen alueelle. Pyhtäänkorvenkuja 4-6:een rakennettavaan neljään taloon tulee yhteensä 150 asuntoa. Lemminkäisen urakan arvo on noin 14 miljoonaa euroa. Työt kohteessa alkavat elokuussa 2010, ja asunnot valmistuvat vuoden 2011 loppuun mennessä.

Pöyry sopi raideliikenneprojekteista Brasiliassa

Pöyry on solminut neljä sopimusta Sao Paulon suurkaupunkialueen raideliikenteen kehittämisestä Brasiliassa. Pöyryn tarjoamat palvelut koskevat sekä Sao Paulon metroyhtiön CMSP:n operoiman metron että CPTM:n (Sao Paulo Metropolitan Trains Company) operoiman lähiliikenneverkon laajennusta ja modernisointia. Pöyryn osuus toimeksiannon arvosta on noin 3,5 miljoonaa euroa.

Konecranesille rakennetaan uusi toimistotalo Hyvinkäälle

Konecranes Oyj on saanut rakennusluvan Hyvinkäälle rakennettavalle toimistorakennukselle. Uuden rakennuksen pinta-ala on noin 3 770 neliömetriä, ja se nousee yhtiön nykyisen vastaanottorakennuksen yhteyteen. Rakennustyöt aloitetaan kesällä 2010, ja rakennuksen on tarkoitus olla valmis vuotta myöhemmin. Rakennusprojekti toteutetaan yhteistyössä ruotsalaisen AB Sagax -kiinteistösijoitusyhtiön kanssa.