Pöyrylle kaupunkisuunnitteluprojekti Burkina Fasossa

Pöyry on saanut suunnittelusopimuksen koskien 17 julkisen rakennuksen toteutusta Burkina Fason eri kaupungeissa sekä infrastruktuurin kehittämistä yhdeksällä markkinapaikalla maan lounais- ja luoteisosissa. Sopimuksen arvo on noin 3 miljoonaa euroa, ja se sisältää lisäksi option 30 julkisesta rakennuksesta ja kaikkien sopimukseen kuuluvien rakennustöiden valvonnasta. Pöyry toteuttaa tutkimus- ja suunnitteluvaiheen syyskuuhun 2011 mennessä.

Skanska rakentaa Henki-Fennialle vuokratalon Jyväskylän Lutakkoon

Skanska rakentaa Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennialle 39 vuokra-asunnon kerrostalon Jyväskylän Lutakkoon. Rakennus nousee Schaumanin puistotien ja Jontikan risteykseen. Rakennustyöt ovat jo käynnistyneet maanrakennus- ja perustustöillä. Asunnot valmistuvat tammikuussa 2011.

Luumäki–Imatra-kaksoisraiteen yleissuunnittelu käynnistyi

Ratahallintokeskus on käynnistänyt Luumäki-Imatra-kaksoisraiteen yleissuunnittelun. Yksiraiteiselle, vilkkaasti liikennöidylle välille suunnitellaan uusi lisäraide sekä junien nopeuden ja akselipainon noston edellyttämät parantamistoimenpiteet nykyisellä radalla. Yleissuunnitelma perustuu vuosina 2007-2008 laadittuun alustavaan yleissuunnitelmaan sekä ympäristövaikutusten arviointiin ja siitä saatuun viranomaislausuntoon. Yleissuunnitelma valmistuu syksyllä 2010. Hankkeen rakentaminen alkaa aikaisintaan vuonna 2012.

Ekokem jätti toista jätevoimalaa koskevan ympäristölupahakemuksen

Ekokem on jättänyt torstaina 26. marraskuuta Hämeen ympäristökeskukselle ympäristölupahakemuksen koskien Riihimäen tuotantolaitokselle suunnitteilla olevaa toista jätevoimalaa ja siihen liittyvää jätteen esikäsittelylaitosta. Jätevoimalan rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuoden 2010 aikana siten, että se voidaan ottaa käyttöön vuonna 2012.

Oulun lentoaseman laajennuksen urakkakilpailutus alkaa joulukuussa

Finavian hallitus on päättänyt Oulun lentoaseman terminaalin ja asematason laajennusinvestoinnin toteuttamisesta valtioneuvoston elvytyspäätöksen mukaisesti. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 21 miljoonaa euroa, josta Finavian rahoitusosuus on 9 miljoonaa euroa. Muu rahoitus tulee seutukunnalta ja valtion budjettitalouden piiristä.

YIT rakentaa VVO:lle neljä vuokrataloa Espooseen

VVO ja YIT ovat 26. marraskuuta allekirjoittaneet urakkasopimuksen, jonka mukaan YIT rakentaa VVO:lle yhteensä 166 vuokra-asuntoa Espoon keskukseen osoitteeseen Asemakuja 1. Kohde toteutetaan välimallilla, ja se koostuu neljästä 7-kerroksisesta talosta. Kohteen hankinta-arvo on noin 25 miljoonaa euroa. Rakennustyöt alkavat välittömästi ja asunnot valmistuvat keväällä 2011.

Kuopion vankilan uuden rakennuksen rakennustyöt edenneet harjannostajaisiin

Kuopion vankilan uuden toimintarakennuksen rakennustyöt ovat edenneet aikataulun mukaisesti harjannostajaisiin. Rakennus valmistuu helmikuun lopulla 2010. Samalla myös olemassa oleva vankila peruskorjataan. Noin 6 000 bruttoneliömetrin laajuisen toimintarakennuksen kustannusarvio on 17 miljoonaa euroa. Rakennuttajana toimii Senaatti-kiinteistöt ja pääurakoitsijana Skanska Talonrakennus Oy. Toimintarakennuksen ovat suunnitelleet yhteistyössä Arkkitehdit Westerlund Oy ja friman.laaksonen arkkitehdit Oy.

Okan rakentama asuin- ja liikerakennus harjakorkeudessa Kotkassa

Lemminkäinen-konserniin kuuluvan Oka Oy:n rakentama asuin- ja liikerakennus on noussut harjakorkeuteensa Kotkan keskustassa Sibeliuksenpuiston ja Palotorninvuoren puiston läheisyydessä. As Oy Kotkan Palskinpuisto valmistuu kauppakeskus Pasaatin naapuriin Ruotsinsalmenkadun ja Kirkkokadun kulmaukseen. Asunto-osakeyhtiön alakertaan valmistuu liike- ja toimistotiloja.