SRV rakentaa Satolle kaksi vuokrataloa Espooseen

Sato Oyj ja SRV Yhtiöt Oyj ovat sopineet kahden Espoon Vallikallioon rakennettavan kerrostalon kaupasta. Kaupan lopullinen toteutuminen edellyttää vielä ARA:n hyväksyntää niin sanotun välimallin toteutuksella. Taloihin tulee yhteensä 74 asuntoa, joiden pinta-ala on yhteensä noin 4 630 neliömetriä. Talojen kellareihin toteutetaan myös lämpimät autopaikat. Ensimmäisen talon rakennustyöt käynnistyvät kesäkuussa ja toisen alkusyksystä. Asukkaat voivat muuttaa kohteisiin vuoden 2010 keväällä ja syksyllä.

Uomarinteen koulun perusparannus harjakorkeudessa Vantaan Myyrmäessä

Vantaan Myyrmäessä sijaitsevan Uomarinteen koulun B-rakennuksen perusparannus on edennyt harjakorkeuteensa. Perusparannustyöt valmistuvat vuoden 2010 alussa. Peruskorjauksen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Siren Arkkitehdit Oy, pääurakoitsijana toimii Lujatalo Oy ja rakennuttajana Vantaan kaupungin tilakeskus. Perusparannushankkeen kokonaiskustannusarvio on lähes 10 miljoonaa euroa.

Hakamäentien Kivihaan tunneli avataan liikenteelle

Hakamäentien parannushankkeen yksi merkittävimmistä vaiheista saadaan käyttöön tiistaina 2. kesäkuuta, kun Kivihaan tunneli avataan liikenteelle. Yhteensä 320 metriä pitkä Kivihaan tunneli on Hakamäentien parannushankkeen mittavin yksittäinen rakennusprojekti. Tunnelin louhinnat alkoivat jo syksyllä 2006, jolloin alueelta poistettiin maa-ainesta yhteensä 58 000 kuutiota ja suoritettiin lähes kaksisataa räjäytystä.

Tekmannille 6,5 miljoonan euron urakkasopimukset pääkaupunkiseudulla

Lemminkäinen-konsernin talotekniikkapalveluja tarjoavan Tekmanni Oy:n pääkaupunkiseudun yksikkö on saanut yhteisarvoltaan noin 6,5 miljoonan euron urakkatilaukset. Toimitukset tapahtuvat vuosina 2009-2010. Suurin osa saaduista kahdeksasta urakasta liittyy kiinteistöjen peruskorjaus- tai muutoshankkeisiin.

Rakennusgemini luovutti Helsingin Läntisen yhteispäivystyssairaalan sairaalarakennuksen

Quattro-yhtiöihin kuuluva Rakennusgemini Oy on luovuttanut viime viikolla Helsingin Läntisen yhteispäivystyssairaalan työmaan tärkeimmän osan, eli itse sairaalarakennuksen. Piha- ja viheralueilla työt jatkuvat vielä juhannukseen, jonka jälkeen loputkin kohteesta saadaan luovutettua. Kohteen rakennustyöt aloitettiin vuoden 2007 loppupuolella.

Maansiirto Veli Hyyryläiselle Karjalan radan kunnossapitourakka

Ratahallintokeskus ja Maansiirto Veli Hyyryläinen Oy allekirjoittivat torstaina 28. toukokuuta aluetta 7 eli niin sanottua Karjalan rataa koskevan kunnossapitosopimuksen. Sopimus sisältää radan ja turvalaitteiden kunnossapidon lisäksi muun muassa alueella sijaitsevien laitureiden ja kiinteistöjen hoidon. Viisivuotinen sopimuskausi käynnistyy lokakuun alusta 2009. Lisäksi sopimus sisältää kahden vuoden option. Sopimuksen arvo on noin 25 miljoonaa euroa koko sopimuskaudelta.