Vulcan Resources toteuttaa Kylylahden kaivoksen – rakentaminen työllistää 150 henkeä

Perus- ja jalometalliesiintymien kehittämiseen ja etsintään keskittynyt Vulcan Resources Limited on päättänyt Kylylahden kaivoksen alustavasta kehittämisestä. Yhtiö arvioi rakennusvaiheen työllistävän Itä-Suomen Polvijärvellä tilapäisesti 150 ja kaivostoiminnan vakituisesti 200 henkilöä. Kaivoksen rakentamistyöt alkavat heinäkuussa ja kestävät vajaat kaksi vuotta. Kaivostoiminta käynnistyy vuoden 2010 alkupuolella.

Lemminkäinen aloittaa Hadvalantien parantamisen Piikkiön keskustassa toukokuussa

Lemminkäinen Infra Oy aloittaa Hadvalantien parantamistyöt toukokuun alussa Kolamäentien ja Salvelaaksontien välillä Piikkiön keskustassa. Hankkeessa uusitaan päällysteitä ja kiveyksiä, rakennetaan korotettuja suojateitä sekä uusitaan tievalaistus. Lisäksi Hadvalantien ja Kolamäentien liittymään rakennetaan kiertoliittymä. Elokuun loppuun mennessä valmistuvien rakennustöiden kustannukset ovat noin 450 000 euroa.

Sponda sopi palvelukeskuksen rakentamisesta Vuosaaren satamaan

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj ja Helsingin Satama ovat allekirjoittaneet tänään sopimuksen palvelukeskuksen rakentamisesta Vuosaaren satamaan. Hanke toteutetaan kolmessa vaiheessa, ja ensimmäisen vaiheen kokonaisinvestointi on noin 12 miljoonaa euroa. Osittain rakennukset valmistuvat jo marraskuun loppuun mennessä, jolloin satama avataan ja kokonaisuudessaan helmikuun 2009 mennessä.

Lujapalvelut solmi kaksi merkittävää ylläpitopalvelusopimusta

Kiinteistönhoito-, siivous- ja toimitilapalveluja yrityksille tuottava Lujapalvelut Oy on solminut sopimuksen Vantaan Jumbon yhteyteen valmistuvan viihdekeskus Flamingon sekä Tornioon valmistuvan kauppakeskus På Gränsenin ylläpitopalveluista. Sopimukset sisältävät keskusten ylläpitopalveluiden tuotannon, suunnittelun, koordinoinnin, kehittämisen ja raportoinnin.

Oka rakensi Tokmannille 2 000 neliömetrin liikerakennuksen Sysmään

Lemminkäisen tytäryhtiö Oka Oy on rakentanut halpahalliketju Tokmannille 2 000 neliömetrin liikerakennuksen Sysmän kuntakeskukseen. Rakennuksen pinta-ala on noin 1 700 neliömetriä ja myymälätilan lisäksi rakennuksessa on noin 350 neliömetrin kokoinen puutarhamyymälä.

Keskimaa Osuuskauppa ei rakennakaan kylpylähotellia Himokselle

S-ryhmään kuuluvan Keskimaa Osuuskaupan hallitus on päättänyt, ettei osuuskauppa rakennakaan kylpylähotellia Jämsän Himokseen. Keskimaa on tutkinut hankkeen liiketoimintaedellytyksiä huolellisesti ja tullut siihen tulokseen, että kylpylähotellin vaatima investointi nyt suunnitellussa laajuudessa olisi liian suuri taloudellinen riski. Hanke on Keskimaan mukaan liian laaja ja kallis eikä siten sovi S-ryhmän matkailu- ja ravitsemistoimialan kannattavan kasvun strategiaan, mikä merkitsee vastuullisuutta investoinneissa.

Lohjan uusi K-rauta harjakorkeudessa

Lohjan Tynninharjulle rakentuvassa uudessa K-raudassa vietetään harjannostajaisia tänään. Rakennustyöt alkoivat KVR-Rakennus Oy:n projektinjohtourakkana viime vuoden syyskuussa, ja uusi rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen tavaratalo avataan elokuun alussa. Rakennusprojekti työllistää yhteensä 40 henkilöä. Rakennuksen pääsuunnittelusta vastaa Mk2 Oy.