Kone nosti liikevaihto- ja liiketulosarvioitaan

Kone on nostanut arviotaan kuluvan vuoden liikevaihdosta ja liikevoitosta. Nyt Kone arvioi liikevaihtonsa kasvavan 11-14 prosenttia vuoteen 2012 verrattuna ja liikevoittonsa olevan 920-955 miljoonaa euroa. Aiemmin hissiyhtiö arvioi liikevaihtonsa kasvavan 9-11 prosenttia ja liikevoittonsa olevan 890-920 miljoonaa euroa. Pääasiallinen syy ohjeistuksen nostolle on Kiinan rahamarkkinoiden likviditeetin parantuminen.

YIT antoi tulosvaroituksen

YIT on laskenut ohjeistustaan kuluvan vuoden liikevaihdon ja liikevoiton osalta. YIT arvioi nyt, että vuonna 2013 konsernin toimialaraportoinnin mukainen liikevaihto ja liikevoitto alenevat vuoden 2012 tasolta ilman kertaluonteisia eriä. Kesäkuun alussa antamassaan ohjeistuksessa yhtiö arvioi lukujen säilyvän viime vuoden tasolla. YIT:n mukaan makrotalouden epävarmuus on kesän aikana vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen yhtiön liiketoimintaan ja sen asiakkaisiin.

Rakentamisen pk-yritysten suhdanneodotukset kohentuneet

Pk-yritysten suhdanneodotukset ovat pysyneet lähes alkuvuoden tasolla, vaikka kansainvälisen talouden heikkous on pitkittynyt ja tilanne Suomen kotimarkkinoilla vaikeutunut. Seuraavien 12 kuukauden odotuksia kuvaava saldoluku on nyt +4, kun se edellisessä, alkuvuoden barometrissa oli +5. Rakentamisessa suhdannenäkymien saldoluku on jopa kohentunut ja kivunnut samalla plussan puolelle. Nämä seikat käyvät ilmi Suomen Yrittäjien, Finnvera Oyj:n sekä työ- ja elinkeinoministeriön yhteisestä pk-yritysbarometrista.

Rakentamisen työvoimakustannusten nousuvauhti hidastui

Rakentamisen tehdyn työtunnin kustannus yksityisellä sektorilla nousi huhti-kesäkuussa 2013 keskimäärin 3,0 prosenttia vuotta aiemmasta. Ilman kertaluonteisia palkkaeriä, kuten tulospalkkioita, nousua kertyi 1,4 prosenttia. Kausitasoitetuilla luvuilla tarkasteltuna rakentamisen työvoimakustannukset nousivat 2,7 prosenttia vuodessa. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen työvoimakustannusindeksistä.