Kouvolan ensi vuoden investoinnit ylittävät selvästi kestävän tason

Kouvolan kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki on saanut valmiiksi kaupungin talousarvioesityksen vuodelle 2014. Kouvolan kaupunki jatkaa edelleen rakenneuudistuksia haasteenaan talouden sopeuttaminen. Myös investointitasoa tulee pienentää pysyvästi alemmalle tasolle lainamäärän kasvun hillitsemiseksi.

Rakentamisen palkkasumman kasvuvauhti hidastui syyskuussa

Rakentamisen palkkasumma kasvoi syyskuussa 3,0 prosenttia vuotta aiemmasta. Palkkasumman kasvuvauhti hidastui hieman edelliskuukausista, sillä elokuussa palkkasumma oli kasvanut 4,1 prosenttia ja heinäkuussa 3,5 prosenttia vuoden 2012 vastaaviin kuukausiin verrattuna. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen palkkasummakuvaajista.

Kiinteistönvälittäjät: Asuntojen hinnat laskevat vajaat 5 prosenttia ensi talvena

Kiinteistönvälittäjät ennakoivat asuntojen hintojen laskevan vajaat viisi prosenttia ja kauppamäärän muutaman prosentin tulevan talven aikana. Kauppamäärissä laskunäkymät ovat aavistuksen pienemmät kuin viime keväänä toteutetussa kyselyssä. Nämä seikat käyvät ilmi Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto ry:n (SKVL) jäsenten tuoreesta markkinaennustekyselystä.

Kiinteistörahastot tuottivat 8,9 prosenttia vuodessa

Suomeen rekisteröityjen rahastoyhtiöiden kiinteistöihin sijoittavat osakerahastot tarjosivat kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä keskimäärin 8,9 prosentin vuosituottoa. Lyhyemmällä puolen vuoden periodilla tarkasteltaessa keskimääräiset vuosituotot jäivät kuitenkin hivenen miinukselle. Nämä seikat käyvät ilmi Finanssialan Keskusliiton tuoreesta rahastoraportista.

Rakentamisen konkurssit ja yrityssaneeraukset vähentyneet

Rakennusalalla haettujen konkurssien lukumäärä supistui selvästi kuluvan vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana. Alalla pantiin tammi-syyskuussa 2013 vireille 563 konkurssia, kun vuoden 2012 vastaavalla jaksolla lukema oli 603. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen konkurssitilastoista.

Ramirentin liikevaihto ja tulos laskivat

Konevuokraamo Ramirentin liikevaihto supistui kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä viime vuoden vastaavasta jaksosta. Osa liikevaihdon laskusta aiheutui siirretyistä tai myydyistä liiketoiminnoista, mutta liikevaihto laski hieman myös vertailukelpoisilla luvuilla. Myös tulos heikkeni selvästi, mutta osa laskusta selittyy kertaluonteisilla erillä.

Selvitys: Pk-seudun asumismenot nousseet monille kohtuuttomiksi

Pääkaupunkiseudun vajavainen asuntotuotanto ja samanaikainen voimakas väestönkasvu Helsingin seudulla ovat yhdessä kiristäneet pahasti alueen asuntomarkkinoita muuhun Suomeen verrattuna ja ajaneet erityisesti pienituloiset entistä ahtaammalle. Tämä vaikuttaa myös yritysten työvoiman saantiin. Nämä seikat käyvät ilmi yleishyödyllisen Y-Säätiön tilaamasta ja Kaupunkitutkimus TA Oy:n toteuttamasta tuoreesta selvityksestä.