Pöyryn Suomen yt-neuvottelut päätökseen – rakentamisen palveluista irtisanotaan 30 ja lomautetaan 200 henkeä

Pöyry on saanut tammikuussa aloitetut yt-neuvottelunsa päätökseen Suomen osalta. Neuvottelujen perusteella Rakentamisen palvelut -liiketoimintaryhmä irtisanoo noin 30 henkeä ja lomauttaa asteittain enintään 200 henkeä maaliskuusta alkaen. Osa lomautuksista toteutetaan osa-aikaisina. Lisäksi yhtiö irtisanoo Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmästä noin 100 henkeä ja lomauttaa enintään 300 henkeä. Lopulliseen kapasiteetin vähentämiseen vaikuttaa vielä toteutettavien eläkejärjestelyjen määrä.

Järjestäytynyt rikollisuus on levinnyt rakennusalalle

Viranomaisyhteistyön kehittämisprojektin (Virke) mukaan jo muutaman vuoden ajan on ollut havaittavissa, että muilla rikollisuuden aloilla toimineet järjestäytyneet rikollisryhmät ovat laajentaneet toimintaansa rakennusalan harmaaseen talouteen. Syinä ovat toiminnan hyvät tuotot, pieni kiinnijäämisriski ja huumerikoksia alhaisemmat tuomiot. Järjestäytynyt rikollisuus näkyy erityisesti laajamittaisena aliurakointitoimintana, johon liittyy tulojen salausta, pimeän ulkomaisen työvoiman käyttöä ja pimeiden palkkojen maksua, kuittikauppaa ja tilauspetoksia.

PIK Groupin asuntotuotanto puolittui 2008

Venäjän suurimpiin asuntorakentajiin lukeutuva PIK Group kertoo tiedotteessaan saaneensa viime vuonna valmiiksi 813 000 neliömetriä asuntoja, kun edellisvuonna asuntoja valmistui 1 542 000 neliömetriä. Vähennys oli 47,3 prosenttia. Rajuimmin pudotus näkyi Moskovan oblastin ulkopuolisilla alueilla, missä laskua kertyi peräti 73,3 prosenttia.

Kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi 7,5 prosenttia vuonna 2008

Suomen kauppakeskusten kokonaismyynti oli noin 4,7 miljardia euroa viime vuonna. Kasvua edelliseen vuoteen kertyi 7,5 prosenttia. Tosin Suomessa avattiin viime vuonna viisi uutta kauppakeskusta, joten myös vuokrattava liikeala kasvoi 11,3 prosenttia 1,4 miljoonaan neliömetriin.

Uusien asuntojen rakentaminen virkistyi yllättäen Yhdysvalloissa

Uusien asuntojen rakentaminen virkistyi yllättäen Yhdysvalloissa helmikuussa. Maan kauppaministeriön mukaan asuntoaloitukset lisääntyivät helmikuussa yli 22 prosenttia tammikuusta. Asuntoaloitukset lisääntyivät nyt ensimmäistä kertaa sitten viime huhtikuun.

Maarakennusalan kustannukset nousivat 0,4 prosenttia vuodessa

Maarakennusalan kustannusten nousuvauhti hidastuu edelleen, sillä kustannukset kohosivat 0,4 prosenttia vuoden 2008 helmikuusta vuoden 2009 helmikuuhun ulottuvalla jaksolla. Kustannusten vuosimuutos vaihteli osaindekseittäin päällysteiden -11,1 prosentista maarakenteiden 4,5 prosenttiin. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maarakennuskustannusindeksistä.

Maarakennusalan konekustannukset laskivat 2,2 prosenttia vuodessa

Maarakennusalan konekustannusten alamäki on jyrkkenemässä, sillä konekustannukset laskivat 2,2 prosenttia vuoden 2008 helmikuusta vuoden 2009 helmikuuhun ulottuvalla jaksolla. Kustannusten laskuun vaikutti erityisesti polttoaineiden hintojen noin 28 prosentin aleneminen. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maarakennusalan konekustannusindeksistä.