Maarakennusalan konekustannukset kohosivat 11,4 prosenttia vuodessa

Maarakennusalan konekustannukset nousivat 11,4 prosenttia viime vuoden maaliskuusta kuluvan vuoden maaliskuuhun ulottuvalla jaksolla. Kunnossapitokoneiden kustannukset kasvoivat 10,4 prosenttia ja perinteisten maarakennuskoneiden 11,8 prosenttia. Ajoneuvonosturien kustannukset kohosivat 11,9 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maarakennusalan konekustannusindeksistä.

Cramo allekirjoitti sopimuksen yhdeksän kiinteistönsä myymisestä Aberdeenin rahastolle

Cramo Oyj on allekirjoittanut sopimuksen yhdeksän kiinteistönsä myymisestä Suomessa Aberdeen Property Fund Finland I Ky:lle ja yhdelle tai useammalle rahaston omistamalle yhtiölle. Cramon alustava myyntivoitto on noin 3,9 miljoonaa euroa, jonka yhtiö kirjaa liiketoiminnan muihin tuottoihin kuluvan vuoden toisen neljänneksen aikana. Sopimukseen kuuluu kiinteistöjen takaisinvuokraus 10 vuoden vuokrasopimuksilla. Sopimuksen on tarkoitus tulla voimaan huhtikuun lopussa.

Maarakennusalan kustannukset nousivat 7,8 prosenttia vuodessa

Maarakennusalan kustannukset nousivat 7,8 prosenttia viime vuoden maaliskuusta kuluvan vuoden maaliskuuhun ulottuvalla jaksolla. Kustannusten vuosimuutos vaihteli työlajeittain pohjarakennustöiden 5,6 prosentista päällystystöiden 11,9 prosenttiin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maarakennuskustannusindeksistä.

Rakennus- ja kiinteistöalan diplomi-insinöörien keskipalkka 4820 euroa

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL:n uusimman DI-katsauksen mukaan rakennus- ja kiinteistöalan diplomi-insinöörien keskiansio oli viime vuoden joulukuussa 4 820 euroa, mikä oli 2,6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Rakennus- ja kiinteistöalan diplomi-insinöörit ansaitsivat 6,1 prosenttia enemmän kuin diplomi-insinöörit yleensä.

Senaatin liikevaihto kasvoi, mutta tulos supistui 2007

Valtion omistama Senaatti-kiinteistöt -konserni kasvatti liikevaihtoaan viime vuonna, mutta sen tulos heikkeni vuoteen 2006 verrattuna. Suurin tekijä tulosheikennyksen taustalla olivat selvästi kasvaneet korkokulut. Lisäksi Senaatti kirjasi edellisvuotta enemmän arvonalentumisia sijoituksistaan.

Tulikivi teki tappiota alkuvuonna 2008

Varaavien tulisijojen valmistajan Tulikivi Oyj:n liikevaihto supistui reippaasti kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Samalla yhtiön tulos painui tappiolle. Heikosta ensimmäisestä neljänneksestä huolimatta yhtiö arvioi koko vuoden liikevaihdon yltävän edellisen vuoden tasolle ja tuloksen paranevan merkittävästi sopeuttamistoimien ansiosta.