Kokeile kuukausi maksutta

Tero Viljakainen haluaa enemmän asiakasyhteistyötä

Tero Viljakainen, AnstarInsinööri Tero Viljakainen on nimitetty Anstar Oy:n toimitusjohtajaksi 6.4.2016 alkaen, kun hänen edeltäjänsä siirtyi eläkkeelle. Aiemmin Viljakaisen vastuulla olivat yrityksen tuotehyväksyntä, laadunvalvonta sekä tuotekehitys.
Anstar on vuonna 1981 perustettu suomalainen perheyritys, joka valmistaa betonirakenteiden liitoksia sekä liittorakenteita. Viljakainen haluaa yrityksen toiminnasta entistä asiakaslähtöisempää. Lisäksi hän aikoo lisätä panostusta myynnin, tuotannon ja tuotteiden kehittämiseen.
”Haluamme päästä asiakkaiden iholle, kehittää uusia ratkaisuja yhdessä heidän kanssaan ja täten tehostaa tuotteidemme käyttöä. Meillä on menossa useita tuotekehitysprojekteja, joiden tarkoituksena on tehdä tuotteistamme tehokkaampia valmistaa sekä asiakkaalle entistä helpompia käyttää.”
Tällä hetkellä noin 30 prosenttia Anstarin tuotannosta menee vientiin, ja kansainvälistymistä on tarkoitus jatkaa.
”Markkinatilanne on kansainvälisesti katsottuna hyvä. Suomessakin viime tilikausi oli kohtalainen, ja markkina vaikuttaa hieman piristyneen. Meillä menee paremmin kuin viime kesänä, vaikka vielä onkin pitkä matka siihen mikä tilanne esimerkiksi vuosina 2005–2007 oli.”
Kilpailu alalla on Viljakaisen mukaan tiukkaa.
”Joudumme taistelemaan kaikista kaupoista ja tekemään lujasti töitä niin asiakaspinnalla kuin suunnittelijoiden suuntaankin. Kilpailu on kuitenkin hyväksi, sillä se pakottaa meitä kehittymään sekä kehittämään tuotteitamme eteenpäin. Ja onhan meillä hyvät kilpailijat.”
Viljakaisen mielestä Anstarin valtteja ovat kotimaisuus, halu kehittää toimintaansa sekä joustavuus niin toimituksissa, asiakaspalvelussa kuin tuotekehityksessäkin.
”Esimerkiksi viime vuonna meillä oli Parman kanssa tuotekehitysprojekti, jossa teimme heille liitososan törmäyskaiteisiin. Useimmat tuotteemme ovat muutenkin syntyneet suoraan asiakkaiden tarpeista.”

  • Tero Viljakainen
  • 32-vuotias
  • Kotoisin Lahdesta, asuu ja työskentelee Lahdessa
  • AMK-insinööri, pää­aine konetekniikka, Lahden ammattikorkeakoulu 2012
  • Toimitusjohtaja, Anstar Oy, huhtikuu 2016–
  • Eri tehtäviä, Anstar Oy, 2012–2016
  • Perhe: avovaimo
  • Harrastukset: jääkiekko, kuntosali ja veneily

Teksti: Maria Huusko
Kuva: Anstar Oy

Viimeisimmät näkökulmat