Kokeile kuukausi maksutta

Olkiluodossa on kahden euron työmiehiä

Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla ulkomaalaisten rakentajien tuntipalkka on alimmillaan alle kaksi euroa. Vain pieni osa tekee töitä suomalaisilla työehtosopimuksilla, kertoo kuukauden puolalaisten työntekijöiden parakilla asunut sosiologi Anna Kontula.

Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla ulkomaalaisten rakentajien tuntipalkka on alimmillaan alle kaksi euroa. Vain pieni osa tekee töitä suomalaisilla työehtosopimuksilla, kertoo kuukauden puolalaisten työntekijöiden parakilla asunut sosiologi Anna Kontula.

image

Tämä parakkikyliin eristäminen on Kontulan mukaan yksi tapa erottaa ulkomainen työvoima suomalaisesta yhteiskunnasta, rakennuskulttuurista ja samalla myös suomalaisesta palkkatasosta. Jos työntekijä alkaa ottaa selvää asioista ja vaatia suomalaisia työehtosopimuksia, tulee hänelle nopeasti lähtö paitsi työmaalta myös Suomesta, koska oleskeluoikeus on sidottu työpaikkaan.

 

Kontula tekee parhaillaan tutkimusta, jolla harmaan työn tekijät halutaan tuoda näkyville. Edellisen kerran hän tutki prostituoitujen työoloja. Hänen mielestään sen paremmin ulkomaisen prostituoidun käyttöä kuin rakennusmiehenkään huonoa palkkaa ei saa hyväksyä sillä perusteella, että kotimaassaan he tienaavat vähemmän.

 

Kontula ymmärtää, että viranomaiset eivät pysty valvomaan jokaisen omakoti- tai remonttityömaan työvoiman käyttöä. ”Sen sijaan on ihan naurettavaa, etteivät viranomaiset pysty valvomaan isojen telakka- ja ydinvoimalatyömaiden olosuhteita. Poliisille tehdyt tutkintapyynnöt eivät johda mihinkään, sillä asianosaiset ehtivät lähteä maasta ennen kuin järjestelmä toimii.”

 

Lue lisää torstaina ilmestyneestä Rakennuslehdestä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 32 kertaa

32 vastausta artikkeliin “Olkiluodossa on kahden euron työmiehiä”

  1. Meillä suomalaisilla on vaikeuksia olla rakentavasti yhteisöllisiä edes keskenämme puhumattakaan toisen näköisten kulttuurien edustajista.

    Hyvä, että Anha Kontula uskaltaa itsensä alttiiksi pannen tuoda esiin ihmiskaupan eri muotoja. Onkin selvää, että ojentavia viranomaistoimia tarvitaan – ja mitä pikimmiten edes Kontulan osoittaman ihmiskaupan kitkemiseksi.

    1. Miten alipalkat ovat mahdollisia Olkiluodossa ja siellähän piti kaiken olla kunnossa? Rakennusliiton johdon mukaan asiat on oikein tutkittu ja liittoa tyydyttävät selvitykset saatu, vai onko tehty tutkimukset hutiloiden?

      1. Hoitelin muutama aika sitten joukon polakkien noin kutsuttuja rekisteröitymisiä maistraatissa. Pojjjaat laitteli allekirjoituksia työsoppareihin jotka tuli skannattuna Puolasta (siis varustettuna pääjohtajan signeerauksella) ja johon piti laittaa nimi alle. Ihmettelivät palkkaa, joka oli kuulemma kolminkertainen sovittuun, josta vielä vietiin vuokra päältä. Ymmärsivät kuitenkin englantia vaikka toimeksiantajani muuta väitti. Vaati kuitenkin ettei työsopimuksista anneta kopioita työntekijöille.
        Sitten hoideltiin verokorttihommelit kuntoon verotoimistossa.
        Pojille tuli verokortit joiden mukaan firma pidättää sitten verot aikanaan ja hakee ne takaisin koska on Puolassa tehnyt saman homman toiseen kertaan.
        Viipyilemättä enempää tämän matematiikan syövereihin niin luulen että tässä saattaa olla taustalla suomalaisen järjestelmän hyväksikäyttö.

        1. Menikö paperit oikein liiton tarkastettavaksi ja kuinka kävi? Ei tainnut lakkoa tullakkaan ja puolalaiset olivat pettyneitä, mutta liiton herrat taputtelivat rintojaan.. niinkö?

          1. Tylsyykö edunvalvonnan miekka, kun se osuu alueen vaalikassaan?

          2. Aika selvää on että Olikuotoa rakennetaan Suomessa vähällä rahalla. Ei kai muuhunkaan ole varaa. Ei siitä voi syyttää rakentajaa. Todellinen syyllinen on yhteiskunta, joka ei tue yhteiskunnallisesti merkittävää rakentamista josta on todella suuri hyöty globaalin talouden keskittymiselle Suomessa ja ehkä jopa pörssissä. Ydinvoimalla voidaan tehdä Suomeen uusi menestystarina ja talouden vientivoima. Halpa ja päästötön energia on kuitenkin se, mihin on faktapyrkimys ja EU-velvoite. Siis siitä eteenpäin, ja uudet luvat rakentamiseen!
            Suomessa ei ole kuitenkaan hinta/laatusuhteen osaavaa työvoimaa rakentamiseen. Emme voi kuitenkaan unohtaa suomalaista tilaajavastuulakia ja suomalasten yritysten valvontaa vaikka hoidammekn ydinvoimarakentamisen sellaisessa hengessä etteivät kv-sijoittajat ärsyynny!

          3. Kannattaa katsoa Ajankohtainen Kakkonen tänään, siitä nähdään Olkiluodon ja Rakennusliiton edunvalvonnan teho.

          4. Mistähän edunvalvonnasta Rakennusliiton jäsenet maksavat, kun halpatyäövoiman käytölle ei tehdä mitään, lieneekö rahat menneet Tallinnan toimistoon?

  2. Siis Kontulan taustathan taitavat olla aika punaiset. Silloin ei ole lainkaan ihme, että a) suomalaisia halutaan suojella edulliselta työvoimalta ja b) halvemman palkkatason maiden työntekijöitä halutaan estää pääsemästä töihin maansa rajojen ulkopuolelle. Ihan hauskoja periaatteita, mutta tämmöinen vaihdannan rajoittaminen aiheuttaa hyvinvointitappion sekä rikkaalle että köyhälle maalle. Kyllä sen ymmärtää ilman kansantalouden opintojakin, jos osaa laskea euro + euro.

    1. Saisi Suomen verohallinto ottaa Norjasta mallia. Ei pysty päivääkään tekemään pimeästi ulkomaalainen, ainakaan isommilla työmailla.

    2. Hakkis ei ole tainnut lukea Kontulan haastattelua ennen kuin kirjoitti mielipiteensä. Kontulahan totesi nimenomaan, että rajoitusten aika on ohi ja nyt pitää keskustella, miten saamme täällä jo olevan ja tulevan ulkomaisen työvoiman pelisäännöt kuntoon. Tässä työvoiman tulon rajoittamisessa Kontula on aivan eri linjoilla kuin demarit, joita lähellä hän muuten on. Mielenkiintoista on, että demarit vastustavat työperäistä maahanmuuttoa, kun taas perussuomalaiset kannattavat sitä, mutta vastustavat sosiaalietujen hakemiseen perustuvaa maahanmuuttoa. Kumpi parempi?

  3. Ei täällä yhteiskunnassa kaikki pelaa samoilla pelisäännöillä. Elvytetään valtion puolelta ja sitten urakat tekee ulkomaalaiset alle puoleen hintaan siitä, mitä suomalainen minimitaso on, mikäli aikoo laillisesti velvoitteet hoitaa.

    Olen viimeisen vuoden aikana törmännyt kerta toisensa jälkeen samaan ongelmaan – yrityksemme jättämät tarjoukset ovat laitanaan tuplaten (tai enemmän) kalliita, kuin työmaalle päätyvällä urakoitsijalla. Urakat ovat pääasiassa työtä ja hinnoiteltu 0-katteella, silti hinta on kaukana kauppahinnasta. Työmaalta löytyy kerta toisensa jälkeen näissä tapauksissa virolaisia, venäläisiä, puolalaisia… mutta harvoin suomalaisia työntekijöitä.

    Ihmetellä täytyykin kotimaisten rakennusalan suuryritysten ja rakennuttajien yhteiskuntavastuuta. Pörssissä noteerattujen yritysten hankinta henkilöt ja työmaan johtohenkilöt hankkivat urakoita, joiden hinta on helppo ymmärtää niin edulliseksi, ettei siitä pysty lakisääteisiä kuluja ja palkkaa maksamaan. Ei ainakaan meidän yrityksessämme työntekijöitä sivukuluineen, veroineen ja eläkemaksuineen pysty myymään alle kymmenellä eurolla, ei ainakaan niin että se olisi kannattavaa.

    1. Juuri Hakkis kaltaisten id####ien takia hinnat on poljettu ja työttömyys kasvussan. Ei, en ole punainen enkä vasemalta vaan hyvinkin paljon oikealta…

    2. Ja tällä kaikella on hallituksen/eduskunnan siunaus!

      1. Anna selvitti ulkolaisille maksettavan todellisen palkan, mutta mitä tekee raksaliitto? Arvaanko oikein, että tekee ilmoituksia viranomaisille ja siinä kaikki?

        1. Rakennuttajalla on tietty iso vastuu.Meillähän on yksi iso valtiollinen rakennuttaja eli Senaatti-kiinteistöt. Mitäs se tekee asiain oikomiseksi. Jos ei kerran mitään, niin pitäisikö ensin kilpailuttaa rakennuttajataho javalita se ottaen huomioon myös yhteiskuntavastuullisuus? Monopoliasemaa ja sinisilmäisyyttä (vai välinpitämättömyyttä?) on hyvin helppoa myös käyttää hyväksi.

          1. Mikä on rakennuttajan vastuu Olkiluodossa, hei haloo?

        2. Misukoilla ajelee monet ja rahaa ei virtaa hukkaan, vaan ulkomaan tileille ja sieltä vaaleihin.

          1. Aina unohdetaan asiasta se puoli, että kaikki säästynyt raha jää Suomeen. Suomen etu on saada samalla rahalla enemmän. Kaikissa niissä maissa, missä on paljon halpaa (jopa laitonta) siirtotyövoimaa, on alkuperäisasukkaiden elintaso noussut ja nousee edelleen huomattavasti. Jenkkienkin kilpailukyky perustuu siihen, että niillä on miljoonakaupalla ihmisiä, jotka tekevät kahta duunia nälkäpalkalla. Onko oikein? Ei varmaankaan, mutta kapitalistinen yhteiskunta on jo lähtökohdiltaan arvoiltaan sairas ja epäoikeudenmukainen. Niin kauan kuin ihmiset näkee sokeina ainoana vaihtoehtona kapitalismin tai sosialismin, ei tule koskaan olemaan ”reilua” maailmaa.

          2. Olkiluodossa on tilattu kiinteähintainen laitos, niin miten halpa työvoiman hinta (melkein 2€/h) kiertää meidän eduksemme?
            Voisitko valaista tilannetta tarkemmin?

          3. En tarkoittanut pelkästään ydinvoimalaa, vaan ihan yleisesti.

            Jos joku puolalainen vie palkkarahoja Suomesta ulos 100€/kk, niin kansantaloudellisesti vaikutus on olematon. Yhtä hyvin voisi estää vaimoa ja tyttäriä ostamasta aasialaisia kertakäyttövaatteita, joihin uppoaa moninkertainen summa kuukaudessa. Aasialaisista vaatteista ei jää muuta kuin kaatopaikkaroskaa. Kahden euron puolalaiselta duunarilta jää katukiveys tai maalattu julkisivu, jotka oikein tehtynä kestävät vuosia. Jos puolalaisten tekemänä saa samalla hinnalla 30 katukiveystä, niin totta kai kannattaa ottaa ne 30 katukiveystä. Jokainen tehty katukiveys on vähemmän tehtäviä katukiveyksia tulevaisuudessa. Itse asiassa Suomen etu on saada puolalaiset duunarit tänne vielä pienemmällä palkalla. Mieluummin halpaa työtä täällä kuin muualla. Oikeastaan ne rättien ompelijatkin pitäisi tuoda tänne tekemään rättejä ilmaiseksi.

            Ihmisoikeuksista puhuminen taas on tekopyhyyttä niin kauan kuin ostelee aasiassa valmistettuja tuotteita, sulkee silmät aseteollisuudelta, välittää viinaa alaikäisille ja haukkuu tuttujaan seläntakana. Kyllä oikeus ja reiluus lähtee omista valinnoista ja tekemisistä, eikä valittamisesta. Jos jaksaa päivitellä asiaa, niin jaksaa myös tehdä asialle jotain.

          4. Te, jotka puolustatte halpatyövoima… Mitä sieniä syötte? Minäkin haluan niitä!

          5. Voi hemmetti että osaat olla tyhmä. Älä puhu missään noita juttujasi ettet paljasta älysi syvintä olemusta. Tietysti jos olet rakennuttaja tai tilaaja, niin tuskin sinulle kukaan viitsii sanoa noista viisasteluistasi mitään. Onnetonta ja lapsellista ajattelua. Suosittelen ensi alkuun jotain kansalaisopiston perustason kurssia taloustieteestä tai vaikka vain yhteiskuntatieteestä tai -taloudesta.

          6. Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että tarvitsisi tehdä jotain, eikä vain syytellä toisia. Olkiluoto sopii hyvinkin esimerkiksi, koska samanlaisia kiinteitä urakoita tehdään jatkuvasti eikä sillä ole merkitystä onko tuote rätei tai lumppui samasta asiasta on kyse. En kuitenkaan saanut alkuperäistä ideaasi kiinni siitä, että miten ihmeessä me hyödymme alle 2 euron työntekijöistä tai siitä että kutsumme halpatyövoiman kaikkialta tekemään meidän työt?

          7. Nyt on raksaliitossa keksitty ratkaisu halpatyön ongelmaan laitetaan kaikille kahden euron miehille veronumero henkilötunnisteeseen ja sitten kaikki on hyvin. Loistava idea, joka osoittaa suurta harkintakykyä, mutta eihä sitä johtajaksi olisi muuten päässytkään.

          8. Idea on loistava!
            Jokainen on kuitenkin itse vastuussa omista veroistaan jos on ulkolaisena Suomessa.
            Ja kuitenkin on niin ettei kahdesta eurosta kai niin hirveesti veroja mene?
            Eli yhteiskunta ei menetä käytännössä mitään ja Olkiluoto valmistuu halvalla tuottamaan optiomiljoonia sijoittajille ja yritysjohdolle.
            Sitten joskus…

    1. Halvalla työvoimalla ja suomalaisella Jyrki Käteisen työväenpuoluepolitiikalla saadaan ydinvoiman rakentaminen kasvamaan ainakin potenssiin. Lisätään vielä siihen vihreitä sävyeroja niin uraani on oikeesti siis päästötöntä. Ulkomaisen työvoiman valvonnan vähentäminen globalisaation nimissä voimaan niin kohta rakennetaan lisää vielä jotain siis 10 voimalaa.
      Ja mitä vitun väliä tässä on kun saadaan vientiä lisättyä? Nokian avulla on aivosyövän vienti lisääntynyt myös potenssiin. Nyt tehdään Suomesta myös ydinvoiman vientimaa. Se on ympäristöteknologian edistämistä parhaimmillaan. Ja toisaalta; Nokiakin teettää kännykkänsä ulkomaisella halpatyövoimalla. Miksei siis teetetä voimaloitakin ?
      Kohta ollaan kaikki rikkaita. Ainakin säteilystä.

      1. Ei näytä kiinnostavan ainakaan Rakennusliittoa Olkiluodon kahden euron miehet …….

        1. Pää pensaaseen ja ongelma on kadonnut, koska untahan se vain on?

          1. Kun on oma pörssi kunnossa, niin polakkien asiat ei jaksa kiinnostaa ja ne provikat kavaa hiljaisuudesta.

  4. Taitaa hakkis olla joko EK:n tai ammattiliitojen johtoporukkaa. Tosiasia on , jos halutaan harmaalle työvoimalle saada loppu, se saadaan. Tilanne on kuitenkin niin, että sitä ei haluta loppumaan, koska se hyödyttää johtohenkilöitä, viittaan Transpointin ja siinä vaikuttajana olevan Ihalaisen (entinen ammattiyhdistys pomo) selittelyihin. Raha näissä asioissa puhuu. EK:N lyhytnäköinen ahneus ja eri tahoilla vallitseva korruptio. Ulkolaisten toimijoiden vallattua rakennus ja metalliteollisuuden, kysymys kuuluu, luulevatko herrat, että ulkolaiset liittyvät maksamaan heille jäsenmaksuja?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat