Kokeile kuukausi maksutta

FCG Finnish Consulting Group vaihtaa toimitusjohtajaa

FCG Finnish Consulting Group Oy:n hallitus on vapauttanut yhtiön toimitusjohtaja Paul Paukun tehtävistään. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty hallintotieteen maisteri Ari Kolehmainen (59). Hän toimii tällä hetkellä Suomen Kuntaliiton projektijohtajana. FCG on osa Kuntaliitto-konsernia. FCG:n hallitus haluaa vahvistaa yhtiön asemia erityisesti kotimaan markkinoilla ja nykyisen asiakaskentän parissa.

FCG Finnish Consulting Group Oy:n hallitus on vapauttanut yhtiön toimitusjohtaja Paul Paukun tehtävistään. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty hallintotieteen maisteri Ari Kolehmainen (59). Hän toimii tällä hetkellä Suomen Kuntaliiton projektijohtajana. FCG on osa Kuntaliitto-konsernia. FCG:n hallitus haluaa vahvistaa yhtiön asemia erityisesti kotimaan markkinoilla ja nykyisen asiakaskentän parissa.

image

”Yhtiössä on merkittävää kehittämispotentiaalia, osaava henkilöstö ja hyvät verkostot. Omistajat ovat valmiita kehittämään toimintaa ja kannattavuutta pitkällä tähtäimellä. Tavoitteena on vahvistaa koulutus-, konsultointi- ja kehittämistoimintaa yhdessä vankan asiakaskentän kanssa. Yhtiön listautuminen ei ole nyt ajankohtaista”, FCG:n hallituksen puheenjohtaja, Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma sanoo.

Ari Kolehmainen on toiminut Kuntaliitto-konsernissa eri tehtävissä vuodesta 1984. Sinä aikana myös FCG on tullut Kolehmaiselle tutuksi, sillä hän on toiminut muun muassa FCG:n koulutus- ja konsultointiyhtiön Efekon toimitusjohtajana vuosina 2000-2009 ja vuosina 2005-2009 samalla FCG-konsernin varatoimitusjohtajana.

Paul Paukun vetovastuu FCG:ssä jäi vain kahden vuoden mittaiseksi. Hän aloitti konsernin toimitusjohtajana helmikuun 2009 alusta. Paukku tuli FCG:n leipiin varhaiseläkkeeltä tehtyään sitä ennen pitkän uran Hewlett-Packardin johtotehtävissä.

FCG Finnish Consulting Group tarjoaa infra-, ympäristö- ja yhdyskuntasuunnittelun, monialaisen koulutuksen, julkisten palvelujen kehittämisen sekä johdon konsultoinnin palveluita kotimaassa ja kansainvälisesti. Yhtiön asiakkaina on laajasti sekä yksityisen että julkisen sektorin organisaatioita. Yhtiön suurimmat omistajat ovat Suomen Kuntaliitto, Helsingin yliopisto, Suomen valtio ja Tapiola-yhtiöt. FCG:n palveluksessa on noin 850 asiantuntijaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “FCG Finnish Consulting Group vaihtaa toimitusjohtajaa”

  1. Eipä tullut yllätyksenä, jo yli vuosi sitten merkit oli ilmassa. Mutta eihän me toimistoduunarit mistään mitään tiedetä.

  2. Upeaa! Paukun työ kesti kaksi vuotta, mutta siinä ajassa hän tuhosi yhtiön maineen täysin ja kaikki avainhenkilöt lähtivät. Olemme todella helpottuneita ja onnellisia!

    1. Samaa mieltä -näitä Pateja ja Petejä tulee ja menee. Nyt on vain saatava firma taas kuntoon. Mutta tänään juhlitaan!

  3. Milloin se alamäki alkoi. Se alkoi silloin, kun Seppo Mäen johdolla aloitettiin luomaan FCG:tä, johon kuuluivat Suunnittelukeskus Oy, Efeko ja HCG. Ostettiin firmoja, mm. Suunnittelukeskus ja Sipt laitettiin yhteen, tehtiin uusia johtajia ja muutettiin nimeä Planekoksi. Mäki lähti eläkkeelle ja yllätykseksi FCG:n johtajaksi tuli täysin alaa tuntematon Paukku. Ja sitten Paukku lähetti nippun johtajia kävelemään. Jossakin välissä kaikki yhtiöt lyötiin FCG:n alle. Ja tappioita tehtiin. Asiakkaat eivät olleet kärryillä tapahtumista, kun nimiä muutettiin yhtämittaa. Mutta ahneudestahan tämä johtui. Kuntaliitto päätti tehdä rahaa viemällä konsernin pörssiin. Ahneella voi olla paskainen loppu. Ja tässä oli. Saa nähdä, miten yhtiö selviää kuiville. Mitä asiakkaat ajattelevat. Mutta kun siellä on fiksuja entisiä Skoyn insinöörejä, niin toivon heidän takiaan yhtiölle menestystä.

  4. Kunta.Tv:ssä Ari Kolehmainen kertoo yhtiöstä ja sen tavoitteista. Hänellä ei ole muusta kerrottavaa kuin kuntakonsultoinnista. Eikö insinööri- ja arkkitehtisuunnittelulla ole yhtiössä enää mitään arvoa. Entisen Suunnittelukeskuksen osuus on yhtiössä aika suuri. Mutta arvoton?

Vastaa käyttäjälle SKOY insinööri Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat