Kokeile kuukausi maksutta

Antti Nissinen nimitetty Andament Oy:n toimitusjohtajaksi

Andament Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty lokakuun alusta alkaen insinööri Antti Nissinen (36). Hän on ollut yhtiön palveluksessa jo vuodesta 1999 ja toiminut viimeksi työpäällikkönä vastuualueenaan rakenteenparantaminen. Andament Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2002 toiminut Jukka Juola siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.

Nissinen on jo aiemmassa tehtävässään toiminut aktiivisesti Andamentin kehittämisessä ja tuntee yhtiön tämänhetkisen liiketoiminnan ja asiakaskunnan erinomaisesti.

”Uudella toimitusjohtajalla onkin erinomaiset valmiudet jatkaa yhtiön kehittämistä edelleen. Tämä vahvistaa ja tukee yhtiön kasvustrategiaa osana Andament Groupia”, Juola toteaa.

Andament Oy on yksi tytäryhtiö keväällä muodostetussa Andament Groupissa, jonka yhtiöt toimivat infra-alan eri sektoreilla. Muut konserniin kuuluvat yhtiöt ovat NeVia Oy, SL Asfaltti Oy, WeldOne Oy sekä HSK Sähkö Oy.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Antti Nissinen nimitetty Andament Oy:n toimitusjohtajaksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat