Lujatalo Oy on myynyt vuonna 2010 hankkimansa enemmistöosuuden Lahdessa toimivasta Lujatalo Salpausselän Rakentajat Oy:stä. Ostaja oli Salpausselän Rakentajien toimitusjohtaja Mika Wilenius, joka omisti yhtiöstä jo aiemmin 34,5 prosenttia. Kaupan jälkeen hän omistaa yksin kaikki yhtiön osakkeet. Kauppa syntyi Wileniuksen aloitteesta. Kauppasummaa ei kerrota julkisuuteen.

Lujatalo myi enemmistöosuutensa Salpausselän Rakentajista

Lujatalo Oy on myynyt vuonna 2010 hankkimansa enemmistöosuuden Lahdessa toimivasta Lujatalo Salpausselän Rakentajat Oy:stä. Ostaja oli Salpausselän Rakentajien toimitusjohtaja Mika Wilenius, joka omisti yhtiöstä jo aiemmin 34,5 prosenttia. Kaupan jälkeen hän omistaa yksin kaikki yhtiön osakkeet. Kauppa syntyi Wileniuksen aloitteesta. Kauppasummaa ei kerrota julkisuuteen.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

”Saimme Mika Wileniukselta osuudestamme tarjouksen, josta ei kannattanut kieltäytyä. Jatkossa toimimme valtakunnallisesti puhtaasti Lujatalo Oy:nä. Tehty kauppa selkiyttää Luja-brändin hallintaa sekä tehostaa johtamisjärjestelmäämme”, Lujatalon toimitusjohtaja Arto Pohjonen sanoo.  

Jatkossa Salpausselän Rakentajat Oy -nimisenä jatkavan yrityksen työkanta on hyvä, ja yritys on Lahden seudun toiseksi suurin rakennusliike liikevaihtonsa ja työntekijämääränsä perusteella. Yhtiön palveluksessa on noin 100 rakennusalan ammattilaista, ja vuonna 2012 sen liikevaihto oli noin 31 miljoonaa euroa. Sen osuus Lahden talousalueen talonrakennusmarkkinoista on yli 10 prosenttia. Yksi näyttävimmistä viime aikojen projekteista on ollut Luhdan pääkonttori.

”Yritys on kehittynyt Lujatalon omistuksessa hyvään suuntaan, ja sen tulevaisuudennäkymät ovat varsin valoisat. Koen olevani valmis ottamaan entistä suuremman vastuun yrityksen johtamisesta ja kehittämisestä, johon nyt tehty kauppa antaa mahdollisuuden”, Wilenius toteaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lujatalo myi enemmistöosuutensa Salpausselän Rakentajista”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi