YIT käynnisti kerrostalohankkeen toisen vaiheen Jekaterinburgissa
YIT on aloittanut Forest-nimisen kerrostalohankkeen toisen vaiheen Jekaterinburgissa, Venäjällä. Nyt käynnistetty toinen vaihe käsittää yhden 25-kerroksisen talon, johon tulee 220 asuntoa, joiden asuinpinta-ala on yli 11 000 neliömetriä. Lisäksi talon yhteyteen valmistuu kymmenen liiketilaa kaupalle ja toimistoille. Toisen vaiheen arvo on noin 13 miljoonaa euroa, ja sen on määrä valmistua vuoden 2015 lopussa.

Kohteen ensimmäisen vaiheen rakentaminen aloitettiin vuonna 2012, ja se valmistuu kuluvan vuoden lopussa. Koko projektin arvo on vajaa 30 miljoonaa euroa.
Kokonaisuudessaan projektiin kuuluu kaksi 25-kerroksista taloa, joiden yhteispinta-ala on noin 24 500 kerrosneliömetriä, josta noin 22 000 on asuinkäytössä. Taloihin tulee yhteensä noin 440 asuntoa, jotka vaihtelevat kooltaan yksiöistä kolmioihin. Asuintalokokonaisuuteen rakennetaan lisäksi noin 160 autopaikan pysäköintilaitos.
Kerrostalokokonaisuus sijaitsee UNTS-taajamassa Jekaterinburgin luoteisosassa noin 7 kilometrin päässä kaupungin keskustasta.
”Forestin läheisyydessä sijaitsee sen nimen mukaisesti mäntymetsäalue. Forestin pihapiiri maisemoidaan ja pihalle rakennetaan lasten leikkialue sekä urheilukenttä”, kohteen rakennuttajan YIT Uralstroin pääjohtaja Roman Gibov kertoo.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “YIT käynnisti kerrostalohankkeen toisen vaiheen Jekaterinburgissa”