Hoivarakentajat ylsi historiansa parhaaseen tulokseen vuonna 2025 – uusia ennätyslukuja odotetaan tälle vuodelle
Yhtiön mukaan onnistumisen taustalla on keskittyminen suhdanteista vapaampaan yhteiskuntakiinteistöalaan.
Hirsirakentamiseen erikoistunut Hoivarakentajat kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan lähes kolmanneksella ja paransi myös kannattavuuttaan merkittävästi. Yhtiön näkymät vuodelle 2026 ovat poikkeuksellisen vahvat.
Hoivarakentajat saavutti vuonna 2025 historiansa parhaan tuloksen. Yhtiön liikevaihto kasvoi ennätykselliseen 42,9 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa lähes 30 prosentin kasvua edellisvuodesta. Liikevoitto nousi 3,2 miljoonaan euroon, ja oman pääoman tuotto oli 47 prosenttia. Liikevoittomarginaali tosin pieneni 7,4 prosenttiin vertailuvuoden 8,0 prosentista. Viivan alle jäänyt tilikauden voitto kasvoi 2,1 miljoonaan euroon 1,6 miljoonasta.
”Vuosi 2025 osoittaa, että pitkäjänteinen yhteistyö asiakkaiden ja kumppanien kanssa sekä panostaminen vastuulliseen rakentamiseen tuottaa tulosta. Onnistumisen ovat mahdollistaneet keskittyminen suhdanteista vapaampaan yhteiskuntakiinteistöalaan sekä luottamukselliset asiakassuhteet”, toimitusjohtaja Tarmo Kemppainen sanoo tiedotteessa.
Yhtiön tilauskanta on vahva, ja Hoivarakentajat arvioikin sekä liikevaihtonsa että liikevoittonsa kasvavan edelleen kuluvana vuonna.
”Näkymä vuodelle 2026 on erittäin hyvä. Käynnissä olevat hankkeet ovat jo pitkällä, ja neuvottelemme merkittävästä määrästä uusia hankkeita.”
Hoivarakentajat lujitti vuoden aikana asemaansa sekä pitkäaikaisten että uusien asiakkaiden kumppanina. Uusia palvelukoteja valmistui muun muassa Attendolle, Humanalle, Mehiläiselle, Tavanalle ja Autismisäätiölle. Norlandian kanssa sovittiin neljän uuden hirsikiinteistön rakentamisesta ja Vantaan kaupungille on parhaillaan rakenteilla 3 hirsipäiväkotia. Lisäksi yhtiö voitti ensimmäisen hyvinvointialuekilpailutuksen Keski-Uudellamaalla.
Kiinteistösijoitusmarkkinoilla Lumme Palvelukiinteistöt ja Nordiqus ostivat yhteensä neljä kiinteistöä, ja eurooppalaisen sijoittajan kanssa sovittiin aiesopimuksilla kolmen hoivakiinteistön rakentamisesta vuodelle 2026. Portfoliokauppojen yhteisarvo ylitti 30 miljoonaa euroa.
Hoivarakentajat sai kuluvan vuoden maaliskuussa uudeksi pääomistajakseen suomalaisen perheomisteisen sijoitusyhtiön GP Capitalin. Aikaisempi pääomistaja oli Mediset, joka säilytti edelleen osan omistuksestaan.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Hoivarakentajat ylsi historiansa parhaaseen tulokseen vuonna 2025 – uusia ennätyslukuja odotetaan tälle vuodelle”